Turun konservatorion kannatusyhdistyksen hallitus on päättänyt lakkauttaa tanssijan koulutusohjelman keväällä 2015.

Turun konservatorion tanssijan koulutusohjelma on 21 toimintavuotensa aikana tehnyt pitkäjänteistä yhteistyötä suomalaisen tanssin koulutus- ja ammattikentän kanssa.

Konservatoriolta valmistuneet tanssijat ovat työllistyneet vapaan kentän produktioihin, nykytanssiryhmiin, teattereihin ja tanssiteattereihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi he toimivat koreografeina, tanssin tuottajina, läänintaiteilijoina, yksityisyrittäjinä, taidetta soveltavissa hankkeissa sekä tanssialan opetus- ja asiantuntijatehtävissä.

”Turun konservatorion tanssijan koulutusohjelman lakkauttaminen on lyhytnäköistä kulttuuripolitiikkaa. Sen aiheuttamat vahingot usealle toimijalle ovat merkittävät ja kertautuvat monelle taholle. Turkulaista taidekenttää lakkauttamispäätös kaventaa huomattavasti ja vahingoittaa vakavasti Turun mainetta kulttuurimyönteisenä kaupunkina”, kerrotaan tanssilinjan puolesta perustetussa adressissa, jonka on tähän (2.10. 2014) mennessä allekirjoittanut 1270 ihmistä.

Lakkauttamisen perusteeksi konservatorion rehtori Juha Järvinen mainitsee Helsingin Sanomissa (19.9.2014)  koulutusohjelman tappiollisuuden ja sen, että valtionosuus ei riitä toiminnan rahoittamiseen.

M.T.