Sosiaalinen sirkus yltää moneen: pakolaisleirillä lapset harjoittelevat kärrynpyöriä ja voltteja, vanhainkodissa muistisairaat asukkaat ja hoitajat jongleeraavat rintarinnan.
Kuva Topi Hurtig.
Sosiaalinen sirkus ei ole uusi keksintö, mutta termi vakiintui vasta viime vuosina. Suomessa sen ensimmäisiä edustajia oli 1970-luvulla toimintansa aloittanut Haminan teinisirkus. Tällä hetkellä sosiaalista sirkusta tehdään Suomessa yli kymmenessä organisaatiossa.
Kohderyhmät vaihtelevat syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kehitysvammaisiin aikuisiin, muistisairaista vanhuksista erityistä tukea tarvitseviin koululaisiin. Jokaisella ryhmällä ja osallistujalla on oma tavoitteensa, joka liittyy vaikkapa arjen hallinnan lisääntymiseen tai koordinaatioon.
Muista taidelähtöisistä menetelmistä sirkus poikkeaa muun muassa sanattomuutensa vuoksi; yhteistä puhuttua kieltä ei osallistujien kesken välttämättä tarvita. Sirkuksesta voi myös löytää lukuisien lajien joukosta itselleen sopivimman. Esitykseen asti päästäessä mukaan voivat tulla musiikki, teatteri ja tanssikin.
Yksi merkittävimmistä sosiaalisen sirkuksen toimijoista on kanadalainen Cirque du Soleil, josta monille ensiksi tulevat mieleen spektaakkeli-esitykset. One Drop -säätiön kautta yksi prosentti Cirque du Soleilin liikevaihdosta ohjataan Global Citizenship -ohjelmaan. Siihen kuuluvan Cirque du Monden projekteja on käynnissä kymmeniä ympäri maailmaa.
Cirque du Monde keskittyy erityisesti syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, ja kansainvälisesti termi social circus tarkoittaakin nimenomaan sosiaalista tasa-arvoa ja osallisuutta lisääviä projekteja. Erityisryhmien kanssa tehtävästä sirkuksesta käytetään muita termejä, kuten vaikkapa vammaisten kanssa tehtävä handy-cirq. Suomessa sosiaalinen sirkus -termi kattaa kaikenlaiset kohderyhmät, joiden elämänlaatua pyritään parantamaan sirkustoiminnan myötä.
Tampere veturina.
Suomessa sosiaalista sirkusta on kehitetty Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksessa. Sosiaalinen sirkus -hanke (2009–2011) tähtäsi toiminnan vakiinnuttamiseen pysyväksi osaksi kotimaista sirkusalaa sekä kuntien ostamia hyvinvointipalveluita. Toimintaa jatkettiin Vaikuttava sirkus -projektissa (2011–2014), jossa tuettiin sirkusorganisaatioiden mahdollisuuksia toimia tuoreen ammattikunnan, sosiaalisen sirkuksen ohjaajien, työllistäjinä sekä tutkittiin sosiaalisen sirkuksen vaikutuksia osallistujiensa hyvinvointiin.
Työ on poikinut Sosiaalisen sirkuksen hyvien käytäntöjen oppaan, jota on käytetty paitsi kotimaassa myös muun muassa Afganistanissa ja Ugandassa. Tuloksista on laadittu myös kaksi muuta julkaisua.
Vaikuttava sirkus -hankkeen loppuseminaarin (2013) kansainvälisestä osuudesta koottiin lopuksi verkkojulkaisu Studying Social Circus – Openings and Perspectives. Artikkelikokoelma on yksi ensimmäisistä askeleista kansainvälisen tutkimusyhteisön taipaleella. Toinen on seminaarissa perustettu sirkustutkijoiden verkosto Global Institute of Circus Studies.
Lue Katri Kekäläisen artikkeli Sorin Sirkuksen, Sirkus Magentan ja Kulttuurikeskuksen PiiPoon tekijöiden kokemuksista ja sosiaalisen sirkuksen tekemisestä Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2014.
Etusivun kuva Topi Hurtig.
