Mistä haluamme puhua, kun olemme kokijoina maan suurimmalla teatterifestivaalilla Tampereella?
Kenraali Maksniemi (Lassi Uimonen) johtaa epäonnista hyökkäystä pohjoisen kapinallisia vastaan Terveisiä Kutturasta -esityksessä. Kuva Ville Kokkola.
Minna Tawast: Tampereen Teatterikesän ohjelmisto herätti tunteita ennen kuin festivaali oli alkanutkaan. Kaarina Hazardin, Mikko Roihan ja Mikko Kannisen valitsemista esityksistä puuttui useiden alan ammattilaisten mielestä monta sellaista, joiden mukana olo olisi ollut perusteltua. Missä olivat esimerkiksi Q-teatterin Kaspar Hauser ja Elina Pirisen Personal Symphonic Moment, viime kauden puhutuimpia ja kehutuimpia esityksiä molemmat?
Tästä pääsee tietysti heti kysymään, mikä on Teatterikesän tehtävä: esitellä suurimpia hittejä vai tarjota uusia, ei niin itsestään selviä vaihtoehtoja. Toinen näkökulma ohjelmistovalintoihin on taiteellinen taso: kenen määrittelemänä sitä haetaan ja pystyvätkö valitsijat perustelemaan näkemyksensä uskottavasti.
Annukka Ruuskanen: Ohjelmisto oli kokonaisuudessaan moniääninen ja -tyylinen, kotimaisten teosten osalta kentän heterogeenisuutta kunnioittava. Mutta tunnevyöry poisjääneiden teosten puolesta jatkui festivaalin aikana – eikä kyse ollut katkerien tekijöiden pettyneestä tilityksestä vaan pikemminkin katsojien ja media-ihmisten kommenteista.
Kun kysyin valintaraadin jäseniltä perusteluja esimerkiksi Kaspar Hauserin puuttumisesta, yksi vastaus oli: ”Miksi puhua siitä, mitä täällä ei ole? Eikö tulisi keskittyä ohjelmistoon, joka täällä on?”
Mielestäni molemmat kysymykset ovat relevantteja. Se kertonee siitä, että ihmiset suhtautuvat sekä valtakunnalliseen esitystarjontaan että Teatterikesään intohimoisesti, suhteuttavat näkemäänsä raadin valintoihin. Taiteellisen johtotroikan valintoja luetaan myös moninaisin antennein, ja perusteita – erilaisine henkilösuhteineen – tulkitaan. Kyse on sekä vallan että maun pohdinnasta. Spekulaatio tietysti voisi jäädä vähemmälle, jos ohjelmistoa perusteltaisiin nykyistä tanakammin ja avoimemmin. Esimerkiksi ohjelmalehtisessä oleva johtoryhmän esipuhe liikkuu niin yleisellä tasolla, että se voisi olla repäisty miltä festivaalilta tahansa.
Minna Tawast: Kyllä. ”Eri tavalla ajattelevien ja keskenään eri mieltä olevien esitysten pyrkimys hahmottaa maailmaa” lienee jonkinlainen lähtökohta jo taiteen tekemiselle yleensä. Troikka mainitsee valintaperusteekseen myös sen, että esityksissä korostuu oma ääni, ajattelu ja teko. Ja ne festivaalin alkupään esitykset, jotka itse näin, sopivat tähän sapluunaan. Tosin siihen sopii moni muukin esitys. Teko-määre on kiinnostava siinä mielessä, että se nostaa esiin esityksellisyyden, joka ohjelmistossa korostui. Siitä voi myös lukea ajankohtaisuuden, joka myös näkyi teemoissa.
Hollantilaisryhmä Trouble Manin Somedaymyprincewill.com käsitteli toisen polven Hollannin turkkilaisten monimutkaista suhdetta maallistumiseen ja islamiin sekä musliminaisen Suomessa harvemmin esiin noussutta näkökulmaa omaan asemaansa.
Aivan toisenlainen esitys, Joensuun kaupunginteatterin Terveisiä Kutturasta, käsitteli kipeää ja tärkeää kysymystä pohjoisen, tai itse asiassa Keski- ja Pohjois-Suomen, kohtalosta, kun virallinen politiikka keskittyy huolehtimaan Kehä III:n sisäpuolisista eduista. Molemmat esitykset myös karnevalisoivat vaikean tilanteen, mikä teki niistä helpommin sulatettavia. Hollantilaisryhmän rento ja energinen ote sekä rock-uskottavuus olivat jotain, mistä meillä on näkynyt pilkahduksia, mutta yhtä kompaktia, ekonomista ja selkeästi fokusoitua esitystä en muista nähneeni.
Annukka Ruskanen: Itse keskityin katsomaan virolaisesityksiä, joiden Tampereelle tuomiseen oli sekä taiteelliset että taloudelliset perusteet. Lyhyestä välimatkasta huolimatta meillä vierailee etelänaapurin esityksiä hämmästyttävän harvoin. Tallinnassa on kuitenkin yksi eurooppalaisen teatterin huippuryhmistä, NO99, jonka esitys Suur ögimine (Suuri juhla) oli kaikilta osa-alueiltaan vaikuttava näyttämöteos. Sen – niin ikään karnevalisoivassa käsittelyssä – humanismi on kuollut, ja ihminen rinnastuu alkuolioon, joka nautinnonhalussaan elää vain syödäkseen ja lisääntyäkseen. Karmaisevasta aiheestaan huolimatta esitys on jopa hulvattoman hauska eikä lainkaan luotaantyöntävä, kiitos virtuoottisen elastisen näyttelijäntyön ja Lauri Laglen älyllisen huumorin lävistämän ohjauksen, jota siivittää David Bowien Space Oddityn teema.
Tämän estetiikan mukainen taiteellinen teatteri meiltä Suomesta paljolti puuttuu, tai ehkä se on tuloillaan esimerkiksi Lauri Maijalan töissä.
Tühermaa (Jättömaa) oli niin ikään tilallisesti kiinnostava ja artistinen esitys, mutta jäi aiheen käsittelyssään varsin pintaan, eikä ilman ennakkotietoa olisi avautunut Tshetshenian sotaveteraanin post-traumojen teemoihin. Sen sijaan Mutatants eli tuhat tanssia ennen kuolemaa oli ilakoivan kekseliäs, sarjakuvamainen teos liikkuvasta ja leikkivästä ihmisestä. Siinä kömpelyys perusteli loistavasti itsensä, ja esitys lupasi jokaisessa hetkessään, että meillä kaikilla on tarve ja oikeus tanssia – ja osallistua maailmaan –kykyjemme mukaan.
Minna Tawast: Avantgarden perillisiä ei Suomen näyttämöillä myöskään juuri näe. Slovenialaisen Drama Ljubljanan Ponorela Lokomotiva perustui puolalaisen Stanislaw Witkiewiczin vuonna 1923 ilmestyneeseen ja keskenjääneeseen kokeelliseen teokseen. Sen tarinalle varmaa kuolemaa kohti syöksyvästä junasta, jota hullut kuljettavat, löytyy liiankin kanssa vastaavuuksia nykytodellisuudesta. Uskomattomien näyttelijöiden intensiivinen, äänekäs ja junan rytmiä liikkeellä ja pianomusiikilla tehokkaasti rakentava tulkinta veti katsojan mukaan imuun, vaikka mieluiten pysyisi mahdollisimman kaukana tästä päättömästä, kuolemaa rakastavasta väestä.
Annukka Ruuskanen: Teatterikesän seitsenpäiväistä ohjelmistokokonaisuutta on vain harvalla mahdollista katsoa kokonaan, myös me ammattikatsojat joudumme valitsemaan festivaalilta vain oman siivumme. Myös tästä syystä voisi olla kiinnostavaa palata jonkinlaiseen keskusteluun painottuvaan festariklubi-ideaan. Suustaan mainiot johtotroikan jäsenet olisivat omiaan vetämään vaikka eräänlaisen Pulinat ulos -illan, jossa voitaisiin koota niitä sinkoilevia ajatuksia, joita ainakin Telakan illan erilaisissa kuppikunnissa lentää.
Annukka Ruuskanen
Minna Tawast
Etusivun kuva Tiit Ojasoo.
