Helsingin Suvilahdessa sijaitsevan Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Sami Ylisaari. Ylisaari siirtyy Cirkoon Taideyliopiston Sibelius-Akatemian yrityssuhdepäällikön tehtävistä. Teatteriohjaajaksi University of Londonista valmistunut Ylisaari on Sibelius-Akatemiassa kehittänyt myös ohjelmapalveluita ja ollut kiinteästi mukana Musiikkitalon käyttöönoton vaiheissa.


Sami Ylisaari

– Nykysirkus on taidekentän kiinnostavin tulokas, joka kansainvälisen imunsa johdosta on ajankohtaisempi kuin koskaan. On mahtavaa päästä tämän taiteenalan ytimeen ja luomaan uusia yhteyksiä ja avauksia eri toimijoiden välillä. Työssäni pyrin edistämään nykysirkuksen asemaa ja lisäämään sen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Myös Suvilahden ja Kalasataman alueen kehittyminen inspiroi, Sami Ylisaari kertoo.

Uuden sirkuksen keskuksen hallituksen puheenjohtaja Kaarina Gould on tyytyväinen valintaan.

-Löysimme Samissa osaajan, joka vie Cirkoa ja koko nykysirkusalaa eteenpäin. Sami tuo taloon vahvaa kumppanuusosaamista ja teatteritaustaisena hän myös tuntee esittävien taiteiden kenttää ja sisältöjen tuottamista, Cirkon toiminnanjohtajan paikalta Live Nation Finlandiin kehitysjohtajaksi siirtynyt Gould sanoo.

Sami Ylisaari aloittaa Cirkon toiminnajohtajana kesäkuun 2014 alussa.

Cirko – Uuden sirkuksen keskus ylläpitää maan ainoaa nykysirkuskeskusta Helsingin Suvilahdessa. Cirko toimii aktiivisesti alan kansainvälisissä verkostoissa, edistää sirkusalaa kotimaassa ja luo uutta kaupunkikulttuuria Suvilahdessa. Cirko tarjoaa työskentelyresidenssejä sirkusammattilaisille, tuottaa esityksiä ja tapahtumia.

Pohjoismaiden suurin nykysirkustapahtuma, Cirko-festivaali järjestetään 8.-18.5.2014. Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävän festivaalin ohjelmassa on kansainvälisiä vierailuja ja kotimaisia kantaesityksiä: ilma-akrobatiaa talvipuutarhassa, tanssia ja tasapainoilua sekä musiikkia kamariorkesterille ja jonglöörille. Kymmenpäiväinen festivaali tarjoaa yli kolmekymmentä esitystä yhdeksällä tapahtumapaikalla.