Koreografi, tanssija Tero Saarinen täyttää 50 vuotta. Häneltä ei kannata kysyä, mitä hän tekisi jos ei tanssisi.

Saarisen Vox Balaenae (2011) on soolo George Crumbin samannimiseen nykymusiikin klassikkoon. Se rakentuu valaan äänistä. Surullisen ja meditatiivisen teoksen huikeat valot ovat Mikki Kuntun. Kuva Sakari Viika.

Saarinen ei helposti väsy: tulossa on lähiaikoina kaksi uutta koreografiaa. Seitsemälle miestanssijallevalmistuva Morphed saa ensi-iltansa Helsingin Juhlaviikoilla. Sen musiikki on Esa-Pekka Salosen, ja Salonen itse johtaa ensi-illassa orkesteria. Viulukonserton solistina kuullaan japanilaista huippuviulisti Akiko Suwanaita.

Helmikuussa 2015 saa Kansallisoopperassa ensi-iltansa Sibeliuksen Kullervoon tehty samanniminen tanssiteos. Esitykset liittyvät toisiinsa ainakin miesteeman kautta.

”Morphed lähti muotoutumaan siitä, että minusta mies on jollakin tavoin häpäkässä, joutuu uudelleen arvioimaan itseään ja kuvaansa maskuliinisuudesta. Toisaalta on mahdollista olla mies monella sellaisella tavalla, joka aiemmin ei ollut mahdollista. Esimerkiksi sensuaalisuus ja haluttavuus ovat olleet sävyjä, joita miehen yhteydessä ei aiemmin ole voinut käyttää. Toivoisin, että kykenisimme vielä väljentämään ajatteluamme ja mielikuviamme.”

Saarinen on kerännyt keskenään hyvin erilaisia miehiä Morphediin, eikä hänellä vielä ole selvää kuvaa, mihin heidän kanssaan päätyy.

”Nousiaisen Jussi on tehnyt pitkän uran Hollannissa, Ima Iduozeella on break-tausta ja hän opiskelee vielä, Pekka Louhio, Jarkko Lehmus, Saku Koistinen – kokeneita, tuttuja tanssijoita, sekä uudempia kasvoja Leo Kirjonen, Mikko Lampinen/Janne Aspvik ja David Scarantino. Odotan innolla, mihin me pääsemme tässä uuden miehen rakentamisessa”, nauraa Saarinen.

Esa-Pekka Salosen musiikki tuo teokseen virtuositeetin, jota koreografi hakee myös tässä tanssissa. Virtuoottisuus on myös yksi esityksen teemoista. Kyse on kuitenkin herkkyydestä, jonka osaaminen ja taito tuovat tanssijassa esiin. Saarinen puhuu pitkään Salosen musiikista, analysoi sen osiin ja kertoo, kuinka pyysi lupaa käyttää sävellystä koreografiassaan. Kävi ilmi, että Salonen oli alunperinkin ajatellut yhden Saarisen valitsemista teoksista tanssikohtaukseksi.

”Hän on ajatellut sitä myös liikkeenä! Kiinnostavaa on myös se, että kun sinfoniaorkesteri yrittää löytää yhteisen soundin, minä etsin tanssijoiden kanssa riitasointuja.”

Kullervossa Saarinen taas tuo esiin miehisyyden pimeät puolet. Kyseessä on eräänlainen suomalaisen miehen kujanjuoksu. Saarinen sanoo, että välillä tuntuu kuin suomalaisen miehen perimässä olisi jotain, mikä asettaa hänet tulevaisuutta, kehitystä ja itseään vastaan. Ainakin Kullervossa on vahvana piirre, ettei hän anna itselleen edes mahdollisuutta.

”Tämä on sitten ’suuri teos’! Tanssijoita ja laulajia on satakunta.”

Saarisen almanakassa on ollut tälle vuodelle merkittynä ainakin kolme ensi-iltaa sekä Borrowed Light -suurteoksen kiertue Ranskassa ja kotimaassa, samaan teokseen pohjautuvan dokumentin ensi-ilta, 50-vuotisjuhlintaa ja lukuisia kestoprojekteja. Viimemainitut liittyvät oman tanssitekniikan jatkuvaan kehittämiseen, opetukseen sekä notaation eli koreografian muistinmerkitsemisen kehittelyyn. Vaikka vuosi on poikkeuksellinen, ei meno ole ennenkään kovin löysää ollut. Teoksia on kontolla nelisenkymmentä.

”Teen tanssityötä, koska siten ja siinä olevien ihmisten kanssa oppii koko ajan uutta. Myös vastuu oman ryhmän ihmisistä ja heidän työllistymisestään potkii eteenpäin. Tässä companyssä kaikki haluavat olla kehittämässä asioita laajemminkin; kyse ei ole vain omasta urasta tai omasta tanssista.”

ihmiset. Tero Saarinen Company on tiivis yhteisö, vaikka sen tanssijat esiintyvät välillä muissakin kuin Saarisen koreografioissa.

Tiivis yhteistyö toiminnanjohtaja Iiris Autio kanssa mahdollistaa Saariselle keskittymisen taiteelliseen työhön. Tanssija, harjoittaja Henrikki Heikkilä taas on ollut mukana alusta alkaen. Myös esimerkiksi tanssijat ja Saarisen assistentit Sini Länsivuori ja Satu Halttunen, vakituinen vierailija ja harjoittaja Maria Nurmela sekä markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Terhi Mikkonen nousevat esiin, kun Saarinen painottaa, ettei yksinään olisi se Tero Saarinen, jota tässä nyt haastatellaan.

Koreografi korostaa, että on tärkeää jakaa asioita ryhmän jäsenten kesken ja luottaa heihin, ettei voi olla kysymys yhden ihmisen briljanssista, vaan yhteisön voimasta. Keskenään erilaiset ihmiset voivat jakaa samat arvot ja pyrkiä samaan päämäärään, ja tällaiset ihmiset on syytä etsiä käsiinsä, mikäli haluaa ensemblen toimivan.

Aluksi Saarinen halusi olla itse joka paikassa, kunnes Göteborgin vierailulla vuonna 2002 huomasi, että Henrikki Heikkilä ja Sini Länsivuori olivat harjoittaneet Transfigured Nightin jopa paremmin kuin hän itse olisi tehnyt. Saarisen teoksissa pitkään tanssineina heillä oli kokonaisuuden suhteen laajempi perspektiivi ja kokemus.

”Mitä tapahtuu, kun teos siirretään toisille? Tämä pitää ymmärtää, jos haluan, että teoksillani on mahdollisuus jatkaa elämäänsä minun jälkeeni. Se mitä ja kenen kanssa olemme puhuneet teoksista ja miten niitä tehneet yhdessä, on tärkeää.”

Tanssin hetkellisyys ja katoavaisuus eivät ole pelkkä myytti edes digiaikana. Liikkuvasta kuvasta puuttuu kolmiulotteisuus ja sen myötä iso osa tanssin luonteesta. Tanssijan on tiedettävä, mitä koko kroppa tekee, miten se on ja liikkuu suhteessa muihin ja tilaan. Sitä video ei näytä. Siksi Saarisen ryhmässä kehitetään muistiinpanotekniikkaa ja opetusta.

Lue koko Minna Tawastin artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 4/2014

Etusivun kuva Choi Sung-Youl.