Esittävän taiteen vapaalla kentällä toimii yli 150 ryhmää. Resurssit ovat vähäisiä ja väkeä yhä enemmän.

Teatteri- ja orkesterilain ulkopuolisen kentän talous on mennyt umpisolmuun, jonka avaaminen näyttää aina vain vaikeammalta. Viime vuosina on syntynyt pino kehittämispapereita, strategioita ja ohjelmia, joilla kaikilla on sama viesti: ilman merkittävää lisärahoitusta ja toiminnallisia uudistuksia tilanne ei kohene.

Jäykkä rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan taivu kipeästi kaivattuihin muutoksiin, ja julkisen tuen kasvattaminen ei nykytilanteessa näytä realistiselta.

Karttunen Kollektiv: Sata tapaa nauraa. Kuva Marko Mäkinen.

Vuosina 2009–2013 aiheesta on julkaistu viisi selvitystä tai tutkimusta. Opetusministeriön muistiossa Vapaan kentän ammattilaisryhmien toimintaedellytysten parantaminen (2011) ja Teatterikeskuksen Teatteri liikkeessä ja lähellä -kehittämisohjelmassa (2013) sekä valtion tanssitaidetoimikunnan työstämässä strategiassa (2009) ja sen työpapereissa tehdään useita konkreettisia ehdotuksia vapaan kentän tilanteen parantamiseksi. Sekä teatterin että tanssin kohdalla esitetään muun muassa nykyistä pitkäjänteisemmän rahoitusmallin kehittämistä, kuntarahoituksen vahvistamista ja yhteistyön lisäämistä lakisääteistä valtionosuutta saavien vos-teattereiden ja vapaan kentän välillä.

Tekijä-hankkeen loppujulkaisu Kiertueella henki kulkee! (2013) raportoi Tampereen yliopiston ja Tutkivan teatterityön keskuksen kiertuehankkeen tuloksista. Raportti ei esitä valmiita ratkaisuja, mutta se nostaa esille teatterin ja tanssin kiertuetoiminnan kipupisteitä vos-teattereiden ja vapaan kentän näkökulmista. Raportissa pohditaan esimerkiksi kiertueagentuurien tarpeellisuutta sekä nostetaan esiin hinnoitteluun ja mahdollisen kiertuetuen kohdentamiseen liittyviä haasteita.

Esiin nousee kysymys, onko lain piiriin kuuluvien teattereiden mahdollisuuksiin vastaanottaa vierailuesityksiä ladattu turhan paljon odotuksia. Kiertueen rakentaminen Suomessa on vaikeaa, ja ketterämpinä vaihtoehtoina nähdäänkin yhteistuotannot ja festivaalit.

Kuka on vapaa? Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen Vapaan kentän jäljillä -raportin (2013) tekijät Vilja Ruokolainen ja Anu Oinaala puolestaan tarkastelevat toimijoita yhdistäviä piirteitä ja kuvailevat ryhmien toimintalogiikoita.

Vapaan kentän määrittely ei kuitenkaan ole yksinkertaista eikä yhteneväistä. Tanssissa siihen sisällytetään valtion harkinnanvaraista toiminta- tai projektiavustusta saavat ryhmät sekä yksittäiset koreografit ja työryhmät.

Teatterikeskus puolestaan määrittelee vapaan kentän yhteisöjen kautta, jolloin yksittäisen taiteilijan suhde vapaaseen kenttään on ikään kuin välillinen. Mikäli freelance-näyttelijät luettaisiin vapaaseen kenttään, yksittäisen freenäyttelijän vierailu kiinteissä teattereissa voitaisiin lukea vapaan kentän ja instituutioiden yhteistyöksi. Tätä Teatterikeskus ei halua.

Joissain yhteyksissä vapaisiin sisällytetään myös tuotantotalot sekä erilaisia taidetilaisuuksia järjestävät toimijat.

Yhteiset ongelmat. Selvityksistä käy ilmi, että taiteenalasta tai toimintastrategiasta huolimatta vapaa kenttä jakaa pitkälti samat ongelmat: pienet taloudelliset ja henkilöresurssit, suuri ilmaisen työn määrä, toimivan kiertuejärjestelmän puute, kuntien vaatimaton tuki, pätevien tuottajien siirtyminen paremmin palkatuille aloille sekä vähäinen yhteistyö vos-teattereiden kanssa.

Ongelmat kumuloituvat pääkaupunkiseudulla, joissa valtaosa teatteri- ja orkesterilain ulkopuolella olevista taiteilijoista ja ryhmistä työskentelee. Teatterikeskuksen arvion mukaan Suomen 122 teatteriryhmästä puolet toimii pääkaupunkiseudulla. Tanssin noin 35 ryhmästä suuri osa toimii Helsingissä tai sen lähikunnissa.

Myös ilman ryhmää työskentelevät freelancerit hakeutuvat herkästi pääkaupunkiseudulle.

Tanssissa vapaan kentän ongelmat näyttäisivät kärjistyneen aiemmin kuin teatterissa, ja monet edellä käsitellyt kipukohdat olivat esillä jo tanssitaidepoliittisen työryhmän keskusteluissa ja muistiossa vuonna 1999. Yksi syy tanssin huonompaan tilanteeseen oli, että alalta on puuttunut vos-teattereiden verkosto, joka teatterin puolella on turvannut uusien tekijöiden työllistymistä.

Suuri osa vapaan kentän julkisesta rahoituksesta kanavoituu Taiteen edistämiskeskuksen kautta. Sen johtajan Minna Sirnön mukaan taiteenalakohtaisten mallien sijaan Taikessa on valmiutta ryhtyä pohtimaan laajempia, taiteenlajien rajat ylittäviä ratkaisuja. Ensimmäinen tilaisuus tähän on syksyllä, kun Taike järjestää teemapäivän vapaan kentän toimijoille ja päättäjille. Sirnö pitää tärkeänä, että kapean reviiriajattelun sijaan eri alojen edustajat tiedostavat toistensa tavoitteet ja pyrkivät edistämään asioita yhteistyössä.

Tanssin ja teatterin ratkaisuehdotukset ongelmiin ovat hyvin samantapaisia, ja kaikissa selvityksissä nostetaan tärkeimpänä esiin julkisen tuen kasvattaminen ja joustavampien rahoitusmuotojen käyttöönotto.

Sirnö ei kuitenkaan pidä veikkausvoittovaroihin sidotun vapaan kentän tuen kasvattamista realistisena ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Hän myöntää, että rahoittajana valtiolta puuttuu ketteryys ja kyky seurata kentän nopeitakin muutostarpeita. Kolikon kääntöpuoli on, että rahoituksen ydin eli valtionosuusjärjestelmä, on pitkään taannut kulttuuripalvelujen järjestämisen ja saavutettavuuden suuressa osassa maata.

Budjettirahoitukseen verrattuna veikkausvoittovarojen ongelma on tuen lyhytjänteisyys ja riippuvuus Veikkauksen tuotoista, mikä hankaloittaa pitempiaikaisten tukimuotojen räätälöintiä.

Tarvitaanko lakimuutos? Puhe vapaan kentän ongelmista kääntyy väistämättä 1990-luvun alussa voimaan tulleeseen teatteri- ja orkesterilakiin, joka tuli voimaan laman keskellä muun muassa turvaamaan maan teatteriverkosto. Koulutuksen lisääntyminen ja tekijämäärän räjähdysmäinen kasvu olisivat viimeisen 20 vuoden aikana edellyttäneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä aktiivista kulttuuripolitiikkaa uudenlaisten rahoituksellisten ja toiminnallisten rakenteiden kehittämiseksi lain rinnalle. Ministeriössä ei kuitenkaan ole suhtauduttu vakavasti kentältä tulleisiin viesteihin uudenlaisten rahoitusmekanismien tarpeesta. Siellä ei myöskään ole kyetty arvioimaan eikä ennakoimaan vapaan kentän taiteellista merkitystä.

Harjoitetun politiikan lopputulosta kuvaa Teatteri liikkeessä ja lähellä -raportin toteamus kentän luonnollisen liikkeen pysähtymisestä. Kun teatteri- ja orkesterilain piiriin on enää päässyt vain harvakseltaan uusia toimijoita eivätkä harkinnanvaraisen tuen saajat vaihdu riittävästi, uusille tekijöille ei avaudu juuri mitään olemassa olon mahdollisuuksia.

Toisaalta eivät kaikki tekijät eivätkä ryhmät halua sitoutua yhdistysmuotoiseen toimintaan eivätkä edes havittele pääsyä lain piiriin.

Vapaa kenttä on jo niin suuri, että eri tahojen esittämät määrärahalisäykset ratkaisisivat vain pienen osan ongelmista. Aiheellista lienee kysyä, voidaanko vapaan kentän asemaa parantaa uudistamatta koskemattomuuden suojaa nauttinut teatteri- ja orkesterilaki paremmin kentän nykyistä toimintakulttuuria vastaavaksi.

Johanna Laakkonen

Kirjoittaja on tutkija, joka on toiminut TanssinTiedotuskeskuksen toiminnanjohtajana sekä valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtajana.

Etusivun kuva Marko Mäkinen.