Epäuskoa ja nousukiitoa
Tiina Lymi kirjoittaa kolmea eri tarinaa, lotraa kuvauksissa tekoverellä, kokee hetken hybriksen ja tömähtää maahan. 
Olen sekatyöläinen. Ja mitä se tarkoittaa? Keskittymättömyyttä? Ympäriinsä hapuilua mihinkään paneutumatta? Vai kiinnostavaa, hyvin hahmotettua ja saumatonta vaihtelevuutta roolista toiseen? Tämä viikko on ollut kaikkea edellä mainittua. Olen jakanut keskittymistäni neljän eri projektin parissa. Ihanaa. Ja kamalaa. Tätä olen kerjännyt universumilta, ja tämän olen myös saanut. Lyhytjännitteisen ihmisen tapa tehdä pitkää keskittymistä vaativia töitä. Minun tapani.
Maanantai. Kirjoituspäivä. Näytelmä, jonka piti olla valmis ajat sitten, ei ole sitä. Sen kirjoittaminen on ollut prosessi, joka on paljastanut minulle oman työtapani heikkoudet ja joitakin vahvuuksia. Kun aloitin kirjoittamisen ammattimaisessa mielessä kymmenisen vuotta sitten, kyseenalaistin itseäni ja legitimaatiotani ylipäätään kirjoitella yhtään mitään.
Olin ollut loistavien kirjoittajien ympäröimänä toisen ammattini, näyttelemisen, vuoksi. Kurkottelu tuohon kunnioittamaani mastermind-liigaan tuntui vähän nololta. Sitten opin ajattelemaan asiaa havaintojen ja niiden merkityksen kautta: minun havaintoni on minun, täten kopioimaton ja ainutkertainen. Näin ollen arvokas. Saan siirtää sen yleisölle. Olen myös ainoa, joka sen voi tehdä.
Olen kirjoittajana väkivaltainen runnoja. Välttelen konetta, kunnes se ei ole enää mahdollista, istun sen ääreen vain pakon edessä. Sitten hakkaan näppistä hartiat korvissa kunnes päässäni oleva kyhäelmä on saanut muodon. Tähän asti kirjoittamistani teksteistä olen tehnyt kaksi hyvin lähellä toisiaan olevaa versiota. Toisin sanoen teksti tulee melko valmiina koneelle, se vie ja paljastaa itseään minulle kirjoitusprosessin aikana. Olen yrittänyt useaan kertaan ammattimaista, rakenteen kautta lähtevää kirjoitusprosessia, tärkeillyt post–it-lappusten kanssa draaman kaari ja Aristoteles tiukasti mielessä, ja joka kerta luovuttanut.
En osaa laputtaa tekstiä seinälle ja pyöritellä sitä siinä, luoda sille aukotonta rakennetta ennen kuin ensimmäistäkään repliikkiä on kirjoitettu. Minun pitää vain kirjoittaa se, aloittaa alusta ja antaa henkilöiden kertoa, mihin he ovat menossa. Prosessi on kuluttava ja ahdistava, se muistuttaa pimeässä ja kuoppaisessa maastossa juoksemista.
