Pääjohtaja, ohjaaja Mika Myllyaho, koreografi Sanna Kekäläinen ja näyttelijä Heikki Törmi puhuvat taiteen tekemisen kriisitilanteista ja niiden hallinnasta.

Kuvassa Sanna Kekäläinen. Kuva Ella Tommila/KKA.

Suomen Kansallisteatterin johtajan Mika Myllyahon pöytää koristaa hänen henkilökunnalta saamansa palkinto. Tunnustus on myönnetty ”avoimuudesta, tilannetajusta ja luovuudesta”. Teatteri on luovinut taloudellisissa, inhimillisissä ja taiteellisissa kriiseissä niin, että ominaisuuksille on ollut käyttöä.

Myllyaho suhtautuu taloudelliseen kriisiin pragmaattisesti.

”Indeksikorotusten jäädyttäminen vaatii luovia ratkaisuja. Minun on pidettävä huolta, että henkilökunta ja hallitus tietävät, mitkä valinnat vaikuttavat mihinkin. Konkretia ja rajaukset auttavat esimerkiksi näin: vain neljän hengen näytelmiä Willensaunaan.”

Myllyaho korostaa, että poikkeuksellisissa tilanteissa tiedotuksen onnistuminen on ensiarvoista.

”Pyrin olemaan avoin ja rehellinen. Se on ainoa keino katkaista huhuilta siivet ja hälventää turvattomuuden tunnetta henkilöstön keskuudessa.”

Kuohuissa rakentavasti. Taiteellisia ja prosessien kriisejä teatterityössä syntyy jatkuvasti, ja Myllyahon mukaan saakin syntyä.

”Milloin ovat ohjaaja ja näyttelijä napit vastakkain, milloin teksti ei toimi, milloin läpimeno kestää neljä tuntia. On hyvä että ongelmia tulee; se kertoo, että ollaan olennaisen lähellä. Tärkeää on solmupaikkojen oikeanlainen purku.”

Myllyaho näkee oman roolinsa kriiseissä tulehtuneiden tilanteiden laukaisijana.

”Valta tuo vastuuta. Kun jokin tökkii, tehtäväni on nostaa asia esille. Kuuntelen ja olen aktiivinen. Uskallan sanoa mitä näen, suoraan ja röyhkeästikin.”

Mika Myllyaho on tehnyt paljon työtä omien demoniensa kanssa.

”Olen terapiassa oppinut ihmissuhdetaitoja. Jokaisen johtoasemassa olevan tulisi ymmärtää omat tunteensa. Kriiseissä on houkutus mennä defenssien varassa. Silti tunnekuohuissa pitäisi toimia rakentavasti. En väitä, että teen aina oikeita ratkaisuja. Mutta toivon, etten menisi omaan pelkohalpaan.”

Johtajuus sinänsä ei ole Myllyahon mielestä kiinnostavaa. Hän kavahtaa autoritaarisuutta ja etäisyyttä suhteessa työyhteisöön.

”Se ei tarkoita, että harrastaisin kaveeraamista tai klikkejä. Suhtaudun kaikkiin tasapuolisesti.”

Myllyaho kiertelee työntekijöiden keskuudessa höpöttelemässä. Hän pyrkii olemaan tietoinen asioista, vaikkei ottaisi kantaa jokaiseen yksityiskohtaan.

”Annan suoraa palautetta. Ehdotan ohjaajalle tai kirjoittajalle, että tee noin, tai näyttelijälle että kokeile vaihteeksi tällaista roolia, se tekisi sinulle hyvää. Välillä on ollut koviakin vääntöjä, mutta kärhämät on sovittu.”

Kansallisteatterissa pidetään kaksi kertaa vuodessa keskustelutilaisuuksia, joissa puretaan produktiot läpi. Niiden lisäksi Myllyaho haluaa, että talossa on jokaiselle henkistä tilaa pohtia oman tekemisensä tarkoitusta ja päämääriä.

”Miksi tehdä teatteria? Mikä on se perusta, jolla väitämme maailmankuvaamme oikeaksi? Ne ovat eettisiä kysymyksiä. En usko, että narsistiset projektit kantavat pitkälle tai että ihmisiä voi kohdella huonosti taiteen nimissä.”

Teatterinjohtajana Myllyahon on raivattava tilaa luovalle työlleen.

”Kirjoittaminen on minulle tapa olla olemassa. On kausia, jolloin tulee tunne että nyt pitäisi päästä tekemään tekstiä. Draamaa sanan varsinaisessa merkityksessä.”

Lue Nina Jääskeläisen artikkeli kokonaisuudessaan Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 3/2014.