Ritva Siikala tapasi lahjakkaita, sivistyneitä ja viisaita ihmisiä, jotka eivät saa tavata toisiaan. Hän teki matkan israelilaisten ja palestiinalaisten taiteilijoiden pariin.

Kuva Ritva Siikala.

”Meidän teatterissamme on sekä arabeja että juutalaisia. Olemme taiteilijoita, vain se merkitsee”, kertoo teatterinjohtaja Mony Yossef.

Hän on silminnähden ylpeä teatteristaan Akkossa, Länsi-Galilean merenrantakaupungissa, jossa on rakennuksia ja raunioita vuosituhansien ajoilta. Vanhimmat kerrostumat ovat 1500-luvulta eaa., minkä jälkeen kaupunkia ovat hallinneet kreikkalaiset, roomalaiset, bysanttilaiset, islamilaiset, ristiretkeläiset, mamelukit, ottomaanit, britit ja vuodesta 1948 israelilaiset. Vaikuttavin alue on vanha basaari, vaikka arabeja on enää alle 30 prosenttia asukkaista.

”Jokainen esityksemme on poliittinen, radikaali”, Mony Yossef jatkaa.

Melkein kaikki Akkon Fringe -festivaalilla tapaamani teatterintekijät halusivat leimautua vasemmistolaisiksi, edistyksellisiksi. He janosivat muutosta maansa politiikkaan. Melkein jokainen uskoi rauhan mahdollisuuteen. Mutta lähes jokainen päätti keskustelun näin:

”Eivät palestiinalaisetkaan mitään enkeleitä ole.”

Eivät tietenkään. He ovat ihmisiä ja heidän sielunsa pohjavire on katkeruus. Ja sen minä ymmärrän.

Ymmärrän myös juutalaisia, kun he istuvat Akkon rantaravintolassa. Rentoina, onnellisina, perheittäin. Ymmärrän, että tätä heidän esivanhempansa olivat kaivanneet. Rauhaa.

Tunsin syvää myötätuntoa heitä kohtaan, enkä jaksanut ajatella, että ravintolassa ei ollut arabeja, että festivaalin ohjelma oli painettu vain hepreaksi, että kaksikielisenkin esityksen yleisö oli pelkkiä juutalaisia, että raja-aita väestönosien välillä Galileassakin oli tiukka.

Kun Mony Yossef mainitsi, ettei ollut nähnyt yhtä oman teatterinsa esityksistä, häkellyin. Siinä esiintyy ortodoksijuutalainen nainen, Mony kertoi, joten hän ei miehenä voi olla katsomossa.

Ortodoksijuutalaiset ovat rakentaneet miesten ja naisten väliin käsittämättömän korkean muurin, kuin muslimit. Onneksi feministit ovat liikkeellä, joissakin synagogissa naiset jopa lukevat pyhiä tekstejä. Ja istuvat miesten rinnalla.

Olin Israelin Akkossa Fringe-festivaalilla, joka sijoittuu syys-lokakuuhun. Tapahtuma on Sukkotin eli viikon kestävän lehtimajajuhlan aikana, koska ihmiset ovat silloin vapaalla. Ja juhlan päivämäärät vaihtuvat. Israel noudattaa järkkymättömästi juutalaista kalenteria. Kukaan ei uskaltaisi ehdottaa pyhien siirtämistä viikonlopuiksi. Ehei.

Festivaaliin liittyi seminaari ”Teatteri ja holokausti”, joka pidettiin vain hepreaksi. En usko olevani ainoa eurooppalainen, jota aihe olisi kiinnostanut.

Lue Ritva Siikalan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2014.

Etusivun kuva Ritva Siikala.