Immersiivisen eli upottavan teatterin kärkiryhmät Punchdrunk ja Coney suutelevat katsojaansa tai vievät hänet käymään sisällissotaa. Huippuunsa viritetyissä puitteissa.

Kuva Birgit Ralf.

Romanttisten ja jännityselokuvien maailma, seksiä, tanssia, taistelukohtauksia ja väkivaltaa. Tämä kaikki sijoitetaan jättimäiseen, entiseen postin lajittelukeskukseen luotuun kiehtovaan visuaaliseen maailmaan, ja yleisö päästetään vapaasti seikkailemaan sen loputtomissa sokkeloissa.

Näistä aineksista koostuu Punch-drunkin uusin teos The Drowned Man: A Hollywood Fable, jota esitetään National Theatren ohjelmistossa Lontoossa. Tarinan pohjana on hyvin etäisesti Georg Büchnerin Woyzeck, joka on asetettu 1960-luvun Hollywoodin kulissien taakse.

Punchdrunk on tunnetuin immersiivisen eli upottavan teatterin ryhmä Iso-Britanniassa. Ajattelua avaa mielikuva, jossa esitystila on uima-allas. Sen sijaan, että yleisö katsoisi esitystä ulkopuolelta, se on altaassa. Esitys tapahtuu joka puolella katsojan ympärillä.

Yöbileiden omaisessa esityksessä yleisön on siis osallistuttava niihin. The Drowned Manissa maskein varustetut katsojat kiiruhtavat painostavasta, davidlynchmäisestä tilasta toiseen valitsemiensa esiintyjien perässä. He katsovat fragmentaarisia ja elokuvamaailmasta ammentavia kohtauksia välillä ryhmissä, välillä koko yleisön kanssa ja saattavat päätyä tilanteisin myös kaksin esiintyjän kanssa. Joitain katsojia puhutellaan, suudellaan tai tuupataan tieltä.

Esityksen nerokkuus on muodon rikkomisessa ja erisuuruisten kokoonpanojen – myös erisuuruisten yleisöjen – liikuttamisessa eri tiloissa samoin kuin siinä, miten teoksen interaktio on rakennettu.

The Drowned Man tapahtuu 19 000 neliömetrin kokoisen teollisuustilan kolmessa kerroksessa, jonka joka kolkka on luotu vastaamaan mielikuvaa unelmatehtaasta nimeltä Temple Studios. Pääosin tanssikoulutuksen saaneita esiintyjiä teoksessa on 40, budjetti puolen miljoonan punnan luokkaa.

Punchdrunk esittää teoksiaan enimmäkseen teatterillisissa tiloissa, vaikka se kokeilee parhaillaan myös murtautumista julkiseen tilaan Punchdrunk Travels -projektin kautta.

New Yorkissa on kolme vuotta esitetty teosta Sleep No More, joka niin ikään on vaellusesitys vanhassa varastossa ja pohjatekstinä on Shakespearen Macbeth.

Toinen brittiläinen immersiivisen teatterin ryhmä Coney esiintyy missä tahansa, yhtä hyvin teatteritiloissa, verkossa kuin julkisessakin tilassa.

Tassos Stevens on yksi Coneyn kolmesta johtajasta. Enemmän kuin tarinat Stevensiä kiinnostavat erilaiset maailmat ja systeemit. Hänellä ei ole alun perin teatterikoulutusta, vaan tohtorintutkinto psykologiasta.

Lue Sami Henrik Haapalan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2014.

Etusivun kuva Birgit Ralf.