Alpo Aaltokoski sukeltaa suomalaisuuteen ja miettii kansainvälistä taideyhteistyötä. Sitä ei voi tehdä oma etu mielessä.

Kirjoitan tätä kotimaassa, mutta tähyän jo loppusyksyyn ja matkaani Latinalaiseen Amerikkaan. Tanssijat Jouni Majaniemi ja Jussi Väänänen kuitenkin lämmittävät Together –esitystäni Jyväskylään Tanssin Aika -festivaalille. Samaan aikaan Anna Palmio harjoittelee uudelleen sooloteosta Eilisen jälkeen koulukuraattorien valtakunnallisille koulutuspäiville. Minä puolestani päivitän Alpo Aaltokoski Companyn toimintasuunnitelmaa vuosille 2014 – 18 ja säädän loppuvuoden keikkoja Latinalaiseen Amerikkaan.

Ensi vuoden syksyllä Suomessa ensi-iltaan tulevan uuden teokseni työryhmä on kasassa, suunnittelijoiden kanssa keskustellaan parhaillaan sisällöistä ja esityskonseptista. Tässä teoksessa yritän sukeltaa suomalaiseen sielunmaisemaan, miettiä missä me ihmisinä kohtaamme ja mikä määrittää identiteettiämme: onko suomalaisilla yhteinen identiteetti kansakuntana, ja mistä kumpuaa mollikansan melankolia?

Olen myös mukana Tanssin talon sisältötyöryhmässä. Siellä käydään todella mielenkiintoisia keskusteluja tanssin tulevaisuudesta.

Tämän vuoden loppu kuluukin sitten Costa Ricassa ja Nicaraguassa. Aion viipyä siellä kaksi ja puoli kuukautta ja opiskella työn ohessa espanjaa. Olen viimeisen vuosikymmenen aikana matkustanut Brasiliassa, Keski-Amerikan halki sekä ollut Nicaraguassa kahdeksan kertaa, yleensä 3-6 viikkoa matkaa kohden. Meksikossa olen vieraillut neljästi ja saanut uudet esiintymiskutsut vuosille 2014 ja 2015. Venezuelaan lähden kolmatta kertaa 2015. Silloin menen esiintymään ja opettamaan Maracaibon festivaalille. Boliviassa olen vieraillut kahdesti ja esiintynyt kolmessa eri kaupungissa. Helmikuussa 2014 matkustan Boliviaan Cochabambaan, jossa opetan ja teen koreografian sikäläiselle tanssiryhmälle. Teos esitetään myös La Pazissa. Uusia yhteistyökuvioita on viritteillä Chileen ja Peruun.

Suomi–Nicaragua-tanssiyhteistyötä on tehty vuodesta 1990. Sen alullepanija, koreografi ja opettaja Tarja Rinne kutsui minut mukaan vuonna 1994. Silloin olin pelkästään utelias, en osannut edes kuvitella, mihin työ minut vie.

Meidän työmme poikkeaa hyvin paljon ministeriöiden tukemista vientihankkeista ja muusta virallisesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Tämä työskentelytapa edellyttää aitoa vastavuoroisuutta ja sitoutumista – ennen kaikkea ihmisiin.

Monille Nicaraguassa vierailleille suomalaistanssijoille on syntynyt elinikäisiä ystävyyssuhteita. Ne kantavat paljon pitemmälle kuin ansaintalogiikkaan perustuva yhteistyö. Näitä pyrkimyksiä ei voi toteuttaa oma etu mielessä. Mitä tämä yhteistyö tuottaa, ei ole rahassa eikä maineessa mitattava. Se on ennen muuta ihmisenä kasvamista.

Saamme joka vuosi useita esiintymiskutsuja Latinalaisen Amerikan maihin. Omasta suosiostani voisin päätellä, että maanosassa toimivat tanssifestivaalit ja muut tanssitoimijat ovat verkottuneet hyvin keskenään, koska tieto työpajoistani ja esityksistämme näyttää kulkevan maasta toiseen.

Opettaminen Lattareissa on hyvin palkitsevaa, oppilaat ovat erittäin motivoituneita, oppia suorastaan imetään. Minua arvostetaan opettajana ja taiteilijana ja uskon, että se osaltaan vaikuttaa siihen, minkälaisia oppilaita työpajoihini osallistuu. Teokseni ovat saaneet kiittävän, joskus jopa hurmioituneen vastaanoton. Lähes poikkeuksetta saamme jakaa nimikirjoituksia esitysten jälkeen, ja esityspaikan ulkopuolella on odottamassa joukko innokkaita faneja.

Opettaessani ja esiintyessäni viime syksynä Nicaraguassa tutustuin Yeinner Chicasiin. Työstin tuolloin pienen dueton hänelle ja Lucia Jarquinille, joka on aiemmin ollut opintomatkalla Suomessa. Halusin tarjota saman mahdollisuuden Yeinnerille, sillä hän on todella lahjakas ja vahvasti sitoutunut tanssitaiteeseen. Henkilökohtaisesti kustantamani stipendi on kannustuspalkinto, tunnustus kovasta työstä, jota Yeinner on useamman vuoden ajan tehnyt hyvin vaikeissa ja haastavissa oloissa.

Kotimaassaan Yeinner opiskelee Escuela de Danza -koulussa Managuassa, josta hän valmistuu ensi vuoden alussa tanssijaksi. Hän tanssii myös Sandra Gomezin johtamassa Arte y Danza -ryhmässä. Suomessa hän osallistui ammattilaisten treenitunneille, ja koreografi Arja Raatikainen harjoitutti hänelle soolon Numen-teokseensa, jonka esittämistä suunnittelemme ensi vuodelle.

Yeinner katsoi kaikki tanssiesitykset, joita vierailun aikana oli mahdollista nähdä. Hän oli otettu tarjonnan runsaudesta, teosten kokonaisvaltaisuudesta ja viimeistellystä lopputuloksesta sekä tanssijoiden tasosta. Yeinneriä vietiin taidemuseoihin, näyttelyihin sekä tutustumaan arkkitehtuuriin ja suomalaiseen elämäntapaan. (…)

Lue koko artikkeli Teatteri&Tanssin numerosta 7/2013.