Kajaanin runoviikosta on Taisto Reimaluodon johtamana muodostunut mahtava sanalaboratorio. Perinteisesti esitettyä runo-ohjelmistoa on ohjelmistossa jonkin verran, mutta enimmäkseen lyriikkaa ja proosaklassikoita lähestytään nykyteatterin keinovalikoimista ammentaen. Tekstejä ankkuroidaan ympäröivään elämään ja kehoon, niitä puretaan ja preparoidaan – muuttamatta sanoja silti arkisiksi, latteiksi, salaisuudettomiksi.

Sami Vehmersuon tulkitsemina Hölderlinin runot muodostuivat näyttämölliseksi leikiksi. Kuva Pekka Honkanen.

Ohjaajapariskunta Esa Kirkkopelto ja Pauliina Hulkko – sekä näyttelijät Sami Vehmersuo ja Jussi Johnsson – toivat Kajaanin runoviikolle uusimmat esityksensä, jotka käyvät nautinnollista vuoropuhelua keskenään. Tekijöiden kiinnostuksen kohteena on pitkään ollut näyttämöllisen ruumiillisuuden ja kehon materiaalisuuden tutkimus ja kehitteleminen.

Hulkko ja Kirkkopelto ovat olleet mukana myös suomalaista näyttelijäpedagogiikkaa tutkivassa Näyttelijäntyö ja nykyaika -hankkeessa, jossa aineistona on ollut muun muassa Jouko Turkan fyysisen teatterin perintö. Hulkko on käsitellyt aihetta myös hiljattain valmistuneessa tohtorintyössään, ja Kirkkopelto puolestaan on jalostanut kokeiluja Toisissa tiloissa -ryhmän harjoitteissa.

Kirkkopellon Vehmersuolle ohjaama Suloisessa sinessä on saksalaisen Friedrich Hölderlinin (1770–1843) runoluonnos 1800-luvun alusta. Hulkko puolestaan on dramaturgin ja ohjaajan ominaisuudessa ja Jussi Johnssonin aloitteesta tarttunut ranskalaisen Charles Baudelairen (1821–1867) Pahan kukat -kokoelman (1857) runoihin.

Molempia kirjailijoita pidetään kirjallisen modernismin edelläkävijöinä, joskin heidän taiteellinen otteensa on hyvin erilainen. Baudelairen tekstin raadollinen, hirtehinen ja hekumallinen dekadenssi herätti aikanaan moraalista pahennusta – nykyaikana sitä voi paikoin lukea jopa surrealistisena ja humoristisena. Vakavahenkinen Hölderlin puolestaan vyörytti esiin valtavia eksistentiaalisia kysymyksiä ihmisestä ja jumaluudesta tihentyneiden luontokuvien ja oikullisten, antiikista lainailevien ajatuspyrähdysten kautta. Filosofi Martin Heidegger totesikin ”Hölderlinin lähestyneen meitä tulevaisuudesta”. Sisäiseen maailmaansa kääntynyt kirjailija omistautui teorian sijaan runoudelle, jonka hän uskoi kykenevän artikuloimaan ihmisenä olemista filosofiaa paremmin. Hölderlin maalaa tekstillä väkevästi kuin Vincent van Gogh pensselillä. Molemmat runoilijat painivat elämän ja kuoleman mysteerien kanssa, mutta Baudelaire vahvasti lihallisuuden kautta, Hölderlin jumaluuksien ulottuvuuksia hakien.

Esityksissä molempien runoilijoiden tekstit saavat ikään kuin ruumiillisia ehdotuksia. Vehmersuon esittämänä Hölderlinin kirjallinen testamentti muovautuu konkreettisen ravinteikkaaksi puheeksi, näyttämölliseksi leikiksi ja ällistyttävän osuviksi kehollisiksi reaktioksi, kun esiintyjä kokeilee erilaisia lähestymistapoja tekstin painoon ja kuulijoihinsa. Näemme liikettä tanssahtelusta säpsähtelyyn, laudanpalojen rakentelusta vessapaperiarkkien lennättelyyn. Ja mikä yllättävää – vakavikolta luettuna kuulostava Hölderlin saa Vehmersuon myötä meidät mukaan universumiinsa myös huumorin ja pelihenkisyyden kautta. Meidät yllätetään joka kulmassa.

Jussi Johnssonin Baudelaire-esitys on kuin pitkä, yhteinen matka Antti Nylénin vastikään suomentaman tekstin ja esiintyjän kanssa. Teokseen on 13 runon lisäksi sisäänrakennettu leikkiä teatterin ja epookin konventioilla esirippuineen ja teatterikoulumuistoineen. Näyttelijän työmetodeita avataan siten, että Johnsson kertoo mitä hän ajattelee kutakin maisemarunokuvaa ruumiillistaessaan; mansikkaleivosta, Jussi Jurkkaa, ötökkää päässään, tietokonepikseleitä…

Baudelairen on sanottu keksineen runoutta itseään koskevan modernin itsetietoisuuden ja luoneen lyriikkaa, joka paljasti allegorisesti lyriikan omat toimintatavat. Tämä ajattelu on on viety vielä askelta pitemmälle Hulkon ja Johnssonin näyttämötulkinnassa. Esitys on hiottu, harkittu ja horjumaton.

Monitahoisen dialogisuutensa vuoksi klassikkotulkinnat olisi ollut mainiota nähdä peräkkäin. Nyt ne valitettavasti olivat eri päivinä, eikä Vehmersuon ja Johnssonin esittämien monologimuotoisten teosten paralleelisuudesta mainittu käsiohjelmassa tai missään muuallakaan.

Annukka Ruuskanen

Kajaanin runoviikko:
Suloisessa sinessä
Teksti Friedrich Hölderlin
Ohjaus Esa Kirkkopelto
Esittäjä Sami Vehmersuo.

Pahan kukat – Kuhan pakat
Teksti Charles Baudelaire
Ohjaus Pauliina Hulkko
Esittäjä Jussi Johnson
Esitys 5.7. ja ensi-ilta 7.7.2013

Etusivun kuva Pekka Honkanen.