Suomalaiset sirkustaiteilijat Sanja Kosonen ja Elice Abonce Muhonen ovat kehittäneet itselleen huikean ammatin hiusakrobatiasta.

Sirkustaiteilija Elice Abonce Muhonen saapuu haastatteluun ontuen. Cirko-festivaalille esiintymään tullut Abonce Muhonen on edellisenä päivänä käynyt meressä uimassa, ja terävä kivi on viiltänyt haavan isovarpaan tyveen. Kuusi tikkiä, antibioottilääkitys ja tietoisuus siitä, että 32 tunnin kuluttua on astuttava yleisön eteen.

Abonce Muhosen kollega Sanja Kosonen tietää, että Elice hoitaa homman haverista huolimatta. Loukkaantumiset ovat osa sirkustaiteilijan elämää, ja tällä kertaa kyseessä on suhteellisen pieni, vaikkakin harmittava ja täysin turha takaisku.

Kuva Sebastien Armengol.

Ilman kilpailua. Parivaljakko toi viime keväiselle Cirko-festivaalille ensimmäisen yhteisen projektinsa Capilotractées. Vanhaan, osin jo unohtuneeseen hiuksista riippumisen tekniikkaan perustuva teos sisältää myös nuora-, ilma- ja lattia-akrobatiaa sekä muita esittävien taiteiden ilmaisumuotoja. Kaksikko ei halua paljastaa liikaa esityksen yksityiskohtia, eikä siitä ole olemassa tallennetta. Ne, joilta esitys meni ohi Suvilahdessa, joutuvat näkemään hieman vaivaa kokeakseen sen. Abonce Muhonen ja Kosonen asuvat ja työskentelevät Ranskassa.

Turussa syntyneen Sanja Kososen tie vei telinevoimisteluharrastuksesta Turun Sirkus ry:n sirkuskouluun, Turun Taideakatemiaan ja lopulta Ranskaan.

Alun perin sirkus viehätti minua paikkana, jossa ei tarvitse kilpailla”, Kosonen sanoo.

Elice Abonce Muhonen on syntyjään vantaalainen, Suvelan sirkuksen harrastajia. Hän kävi Lahden Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjan sekä Tukholman tanssi- ja sirkuskorkeaskoulun perustamista edeltävän viimeisen pilottikoulutusohjelman.

Ruotsin opintojen yhteydessä teimme matkan Ranskaan, ja ihastuin Chalonin vanhaan sirkuskoulurakennukseen ja ranskalaiseen sirkuselämään”, sanoo Abonce Muhonen.

Kosonen ja Abonce Muhonen ovat molemmat sittemmin valmistuneet Ranskan valtiollisesta CNAC sirkuskorkeakoulusta.

Sirkusperhe. Ranskassa valtio on turvannut sirkustaiteen edellytykset. Teatteritalot tarjoavat residenssiin valitsemilleen taiteilijoille harjoitustilat, asumisen ja palkan.

Ranskassakaan residenssiohjelmat eivät avaudu taiteilijoille jatkuvasti. Tekijöitä riittää, ja kilpailu on kovaa. Taiteilijoiden taloudellista epävarmuutta helpottaa ansiosidonnainen työttömyysturva. Kun on tehnyt vähintään 10 kuukautta esityksiä, on oikeutettu 10 kuukauden tukeen.

Systeemi mahdollistaa ja turvaa esiintyvien taiteilijoiden työnteon. Toimiminen alalla on helpompaa kuin Suomessa”, sanoo Kosonen.

Suomalaistaiteilijoita pitävät Ranskassa muutkin kuin taloudelliset realiteetit. Maalla on vahva ja korkeatasoinen sirkusperinne. Tiiviin sirkus-yhteisön joukossa on hedelmällistä toteuttaa uraansa.

Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssin numerosta 5/2013.
Kirjoittaja on näyttelijä ja toimittaja.