Kolmea omaperäisyydellään erottuvaa näyttelijää yhdistää oman persoonan vahva hyödyntäminen, oli rooli mikä tahansa. Hanna Raiskinmäelle, Niina Hosiasluomalla ja Iida Kuninkaalle ohjaajan kyky tukea ja jättää hengitystilaa on erityisen tärkeä. 
Hanna Raiskinmäki muistaa ohjaaja Pauliina Hulkko sanoneen hänelle Teatterikorkeakouluaikana, että hän oli valinnut näyttelijäntyössään raskaimman tien.
Lauluja harmaan meren laidalta -esityksessä Hanna Raiskinmäki näyttelee parenteeseja. Kuva Robert Seger.
”Teen työtäni koko persoonallani. On kuitenkin tunkkaista, jos näytellessään pui vain jotain omaa asiaansa. Silti kaiken pitää olla myös henkilökohtaista. Kaikki asiat lävistävät minut esitystä tehdessäni.”
Vuonna 2008 näyttelijäksi valmistunut Raiskinmäki, 32, on viime vuosina ollut monissa esityksissä, joissa hänellä on ollut ikään kuin kertojan ja johdattelijan rooli. Niissä hän on tavalla tai toisella toiminut linkkinä näyttämötapahtumien ja katsojien välillä. Raiskinmäen kyky uppoutua esitysten maailmaan päästää myös yleisön syvemmälle esitykseen.
Sellaisia rooleja ovat olleet muun muassa Milja Sarkolan yhdessä koreografi Eeva Muilun kanssa ohjaama Ihmisen asussa (2009) ja Sarkolan käsikirjoittama ja ohjaama Perheenjäsen (2012) sekä Pipsa Longan käsikirjoittama ja Maarit Ruikan ohjaama Lauluja harmaan meren laidalta (2013).
”Esimerkiksi alastomuutta käsittelevässä Ihmisen asussa tulen yleisön joukkoon muina miehinä, ja toivotan ihmiset tervetulleiksi. Koen näissä rooleissa olevani yhtäaikaa esityksen sisä- ja ulkopuolella ”
Toki rooleissa on myös eroja. Esimerkiksi Perheenjäsenessä rooli oli itsekriittisen naisen, joka kertoi myös armottomalla tavalla itsestään. Vaikeasta isäsuhteesta ja suorituspaineista kertonut tunnustuksellinen esitys oli innovatiivinen niin näyttelijäntyöltään kuin dramaturgialtaan.
Lauluja harmaan meren laidalta -esityksessä Raiskinmäki näyttelee parenteeseja eli Longan näytelmäänsä kirjoittamia esitysohjeita. Vedenpaisumuksen alle jäävän kylän väestä kertovassa esityksessä hän on ihmisten ja tapahtumien objektivisempi havainnoija.
Ihmisen asussa -esityksen Raiskinmäki sanoo hoitaneen hänen suhdettaan itsen ja muun maailman välillä.
”Eeva Muilun ohjauksessa olen tietoinen ominaisuuksistani ja rajoitteistani, mutta se ei lukitse minua. Voi antaa häpeän, pelon ja yliminän vaatimusten kulkea mukana.”
Häiriöt näkyviksi. Raiskinmäki sanoo olevansa aika kontrolloitu näyttelijä; siksikin koreografinen lähestymistapa sopii hänelle.
”Ihmisen asussa -esityksessä annetaan asioiden tapahtua esiintyjissä ilman, että niihin hyökätään heti kiinni. Se on avannut omaa prosessiani.”
Silti on tärkeää, ettei näyttelijä lähde vain omalle tripilleen.
”Heittäytyminen ei ole kontrollin menettämistä, vastuuttomuutta.”
Muilun ohjauksessa Raiskinmäelle tärkeää on assosioivuus ja leikki. Sarkolan kanssa merkittävää on se, miten ne ovat kiinni perustavissa ihmisyyden kysymyksissä. Sarkola on myös hyvin kehollinen ohjaaja.
Raiskinmäen näyttelijänlaatuun sopivat reflektoivat nykynäytelmät, joissa hahmot eivät ole kovin selvärajaisia.
”Minua kahlitsee ajattelu, että rooli on tietyn muotoinen ja etteivät häiriöt saisi näkyä.”
Ruikan, Sarkolan ja Muilun lisäksi Raiskinmäki mainitsee ohjaajat Heidi Räsäsen ja Saana Lavasteen.
”Pidän siitä, että heidän kanssaan työskennellään niin epäsuoriutuvasti. Vaikka asioita tylstetään, ympärillä on paljon tilaa ja ilmaa.”
Raiskinmäen mielestä hyvälle ja rehelliselle ohjaajalle on vapaus näyttää erilaisia impulsseja, jotka nousevat näyttelijästä itsestään.
”Viime vuosina olen uskaltanut ajatella, että olen taiteilija ja minulla on lupa kiinnostua asioista, jotka nousevat juuri minusta. Olen antanut itselleni luvan keskittyä yksityiskohtiin.”
Lue myös Niina Hosialuoman ja Iida Kuninkaan ajatuksia Maria Säkön artikkelista Teatteri&Tanssista 5/2013.
Etusivun kuvassa Niina Hosiasluoma ja Hanna Raiskinmäki. Kuva Laura Vuoma.
