Teatteri-lehden ja myöhemmin Teatteri&Tanssi-lehden avustaja Hilkka Eklund kuoli 30. toukokuuta kotonaan Helsingin Kalliossa. Hilkka Eklund oli syntynyt Joensuussa 1. lokakuuta 1945 ja oli kuollessaan 67-vuotias.
Eklund opiskeli Tampereen yliopistossa journalismia ja draamaa. Hän ryhtyi jo varhain kirjoittamaan teatterista. Suomen Sosialidemokraatissa hän toimi teatteriarvostelijana vuodesta 1968 lähtien. Avustajasuhde katkaistiin 1990-luvulla, mistä kriitikolle jäi sekä kirjoittajana että aktiividemarina ikävät muistot.
Tämän jälkeen pyysimme Hilkkaa asiantuntemuksineen Teatteri-lehteen. Hilkka oli aina paneutuva, luotettava ja sitkeä kirjoittaja, joka ammensi työstään voimaa sairastuttuaan vaikeaan syöpään jo toistamiseen. Intohimoisen kirjoittajan luonnetta kuvaa, että ollessaan saamassa hoitoja sairaalassa hän ei halunnut jäädä sinne yöksi, koska Teatteri-lehteen tuleva arvostelu oli kesken, ja dead line lähestyi.
Hilkka oli tuttu ja arvossa pidetty hahmo muun muassa Berliinin Teatertreffen-festivaaleilla. Kun Hilkan ilmoittautumista tähän tärkeään saksankielisen alueen teatteritapahtumaan ei tänä vuonna kuulunut, tiedotusosasto alkoi tivata syytä lehdeltä. Hilkan todettiin olevan erinomainen saksalaisen kulttuurin lähettiläs maailmalla. Viron kieltä ja kulttuuria Hilkka opiskeli myös elämänsä loppuun asti. Niin ikään Venäjän Karjala oli hänelle läheinen. Kuollessaan hän oli järjestämässä arkistoa Petroskoin suomalaisesta draamateatterista kokoamastaan aineistosta.
Hilkka vaati paljon itseltään mutta niin myös lukijoilta. Hänen tekstinsä viittasivat usein teatterihistorian aikaisempiin tapahtumiin ja ilmiöihin, ja kirjoittaja oletti lukijoiden olevan yhtä valveutunut kuin hän itse. Hilkka oli myös muistihirmu, jonka plakkarissa oli valtava määrä alan tietoutta.
Yksi Hilkan monista paneutumisen kohteista oli kuvataide. Hän toimikin alan erilaisissa luottamustehtävissä vuosien ajan. Muun työn ohessa hän toimitti teatterineuvos Vilho Siivolan muistelmat sekä oli työryhmässä kokoamassa Helsingin Sanomien pitkäaikaisen teatterikriitikon Sole Uexküllin arvostelukokoelmaa. Eklund toimi lisäksi elinkeinohallituksen tiedotussihteerinä. Hän oli myös monessa mukana oleva järjestöihminen.
Meillä lehdessä Hilkka vieraili usein. Hän astui sisään kuin kotiinsa, riisui takkinsa ja ripusti olkalaukkunsa tuolin karmille. Puhetta piisasi. Kertoessaan omasta elämästään Hilkka näytti meille tien persoonallisen, itsenäisen ja työnsä kanssa naimisissa olevan naisen elämään, joka ei kertaakaan sanonut työtarjoukselle ei.
Hilkan intohimoiseen luonteeseen kuuluivat voimakkaat mielipiteet ja tunteet kollegoita ja alan taiteilijoita kohtaan. Minulla päätoimittajana oli kunnia kuulua hänen kultamussukkakerhoonsa ainoana naismussukkana. Kaikki muut kerholaiset olivat nuorempia miehiä Kristian Smedsistä Juha Hurmeeseen. Hilkka kutsui mussukat kerhoonsa muun muassa siten, että nähdessään arvostamansa taiteilijan vaikkapa Hakaniemen torin laidalla, hän kajautti kovaan ääneen toiselta reunalta: ”Kultamussukkaaaa!!!!!” Siitä lähtien oli kuuluminen tuohon kerhoon.
Ikävä Sinua, Hilkka. Se viimeinen sovittu viinilasillinen jäi tässä todellisuudessa juomatta, mutta muistamme sinua sekä sellaisen äärellä että työn parissa. Kiitos kaikesta,
Annukka Ruuskanen
Gitta Kärkkäinen
