Leena Kela on Suomen tunnetuimpia uuden polven performanssitaiteilijoita. Kelan teoksissa on lavastuksiin ja puvustukseen asti ulottuvaa teatterimaista pikkutarkkuutta. Hänen performanssinsa vaikuttavat huolellisesti käsikirjoitetuilta.

Kuva Roope Pellinen.

Turkulaisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoustilassa nähdyn Walk This Way -teoksen strategia on tuttu Kelan aiemmista töistä. Keskiössä on jokin elämän arkea nyrjäyttänyt tilanne, henkilö, jolle se tapahtuu sekä joukko esimerkkejä tilanteen seurauksista.

Tällä kertaa Kelan aiheena on käveleminen, sillä hän menetti viime vuonna tilapäisesti kävelykykynsä.

Esityksessään Kela tarkastelee aihetta kevyesti eri näkökulmista puhuen ja harjoitteita tehden. Walk This Way on tyylillisesti sekoitus kuntoutuskäyntiä ja luentoa.

Alussa Kela kertoo yleisölle, että esitys on kestoltaan kuudensadan askeleen mittainen. Hän kuluttaa valtaosan askelista kävelemällä epämukavilla, eri esineistä kootuilla kävelyapuvälineillä. Esimerkiksi sukkahousuista ja legopalikoista Kela valmistaa absurdit korkokengät.

Esinekokeiluista yli jääneet askeleet kuluvat juoksumatolla. Samalla Kela listaa kävelemisen kulttuurisia merkityksiä kuin huohottava Wikipedia-sivusto.

Esitykseen mahtuu useita yksityiskohtia ja osasia. Esimerkiksi alussa kuullaan kooste menneiden vuosikymmenten pop-kappaleista, joiden nimessä mainitaan sana walk, kävellä. Tuntuu, kuin Kela ei olisi hennonnut luopua yhdestäkään ideasta.

Juoksumatolla kuntoillessaan Kela toteaa: ”Kävely on köyhien tapa päästä paikasta A paikkaan B.”

Jäin kaipaamaan lisää tämän kaltaisia latautuneita väittämiä. Muilta osin Walk This Way on turhankin kiltti.

Kimmo Modig

Leena Kela: Walk This Way. Esitys Leena Kela. Osana Aboa Vetus & Ars Nova -museon Tässä ja nyt. Performanssitaide Suomessa -näyttelyä 1.2.2013–28.4.2013. Esitys 14.3.2013.

Etusivun kuva Roope Pellinen.