Esittävän taiteen toimijat vastaavat tiukkojen aikojen haasteisiin erilaisin linjauksin. Instituutioista Turku panostaa klassikoihin ja yhteistyöhön, Porissa halutaan miellyttää yleisöä ja Raumalla uskotaan paikallisuuteen. Tanssi- ja teatteriryhmät ovat löytäneet alueelta omat tonttinsa.
Lounais-Suomi tarkoittaa kulttuurisesti kahta maakuntaa: Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Varsinais-Suomen väkiluku on vajaat 500 000 henkeä ja Satakunnan hieman yli 200 000.
Turun kaupunginteatteri on Suomen vanhin täyskunnallinen teatteri, perustettu 1946. Teatterissa on kolme näyttämöä: päänäyttämö, pieni näyttämö eli Sopukka ja lastennäyttämö Pikkolo. Vakinaista henkilökuntaa on noin 120.
Ohjelmiston päälinjat ovat uusi kotimainen draama, uudet klassikkotulkinnat, joita edustavat Andriy Zholdakin Anna Karenina ja Kirsikkapuisto sekä Juha Siltasen uusi käännös ja ohjaus Aavesonaatista sekä yhteistuotannot.
Teatterin toimintamuoto ja osittain myös tavoitteet ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muuttuneet ratkaisevasti, kiteyttää Turun kaupunginteatterin johtaja Raija-Liisa Seilo.
”Omat produktiomme luovat edelleen ohjelmiston rungon, mutta lisäksi teemme yhteistyötä lähes kaikkien alueemme esittävän taiteen toimijoiden kanssa. Teatteri tiloineen ja henkilökuntineen on suuri voimavara, jota pystyvät hyödyntämään myös muut yhteisöt. Samalla yhteistyöhankkeet ja vierailut monipuolistavat tarjontaa ja palvelevat laajasti.”
Tilanne on Seilon mukaan aivan toinen kuin aikaan, jolloin vakanssit olivat täynnä ja produktiot tuotettiin kiinteän henkilökunnan voimin. Tämä suljettu malli kuuluu menneisyyteen.
Turun Linnateatterin toimitusjohtaja Maija Palonheimo luonnehtii, että Linnateatteri on asemoinut itsensä sekä lasten esitysten että suuren yleisön teatteriksi. Se kiertää Suomea erityisesti lastenteatteriesityksillä. Niitä on noin 200 vuodessa. Teatterin katsojista noin 40 prosenttia oli viime vuonna lapsia. Linnateatteri tekee myös yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa Turussa ja valtakunnallisesti.
Johtaja Timo Väntsi arvioi, että TehdasTeatterilla on tarpeellinen paikkansa Turussa ja lähiseudulla. Parin viime vuoden aikana sen eniten huomiota saaneet esitykset ovat olleet nukketeatteria.
Tehtaassa tehdään myös muuta teatteria ja performanssitaidetta. Väntsin mukaan Tehdas on hyvin paikallinen teatteri.
”Haemme aiheita lähihistoriasta ja omasta ympäristöstämme sekä viemme lasten esityksiä maakuntiin. Toinen jalkamme on luisumassa kulttuurivientiin, ulkomaisille festivaaleille.”
Maan vanhin suomenkielinen ammattiteatteri Porin teatteri luottaa niin sanottuun perinteiseen tarjontaan. Teatterin johtaja Patrik Drake korostaa teatterinsa asemaa Satakunnan johtavana kulttuuri-instituutiona.
Drake viittaa teatterin strategiaan, jossa mainitaan, että se on ”yleisönsä huomioiva”. Tavoitteena on olla ”moderni kansanteatteri”. Teatterinjohtajan mukaan tämä linjataan siten, että teatterilla ei ole sisällöllistä tai ideologista tavoitetta; kyseessä ei ole ”missioteatteri”. Laaja näytelmien kirjo ja erilaisille katsojakunnille suunnattu tarjonta antavat lähtökohdat.
Drake ei kysy, onko tämä tai tuo näytelmä tärkeä, vaan onko tämä näytelmä hyvä. ”Hyvä” tarkoittaa sitä, kiinnostaako esitys yleisöä. Taidelaitoksen tehtävänä ei Draken mukaan ole opettaa yleisölle, mitä sen tulisi kaivata, vaan aistia, mitä yleisö kaipaa.
Porin toinen ammattinäyttämö Rakastajat-teatteri on vakiinnuttanut asemansa omailmeisyydellään. Teatterinjohtaja Angelika Meusel kertoo, että yli 20 vuotta toimineen teatterin katsojamäärät ovat kasvaneet ja nyt väkeä on saatu räjähdysmäisesti lisää toisen näyttämön eli Kulttuuritehdas Kehräämön myötä.
Angelika Meusel pohtii samaa haastetta kuin kollegansa: miten saada ihmiset teatteriin. Esitysten pitäisi hänen mielestään puolestaan tarjota ihmisille jotain, mitä he eivät tiedä haluavansa.
Rauman kaupunginteatterin linjaa luonnehtii parhaiten tuorein ensi-ilta Missä aallot murtuvat, jossa Luodetuulen maan aloittama raumalainen saaristolaissaaga laajenee.
Teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo määrittelee, että ohjelmistovalinnat pyrkivät koskettamaan yleisön nykyhetkeä, historiaa ja tulevaisuutta. Sinisalo sanoo pyrkivänsä siihen, että teatteri olisi ajatuksia ja ideoita herättävä sekä helposti saavutettava kohtaamispaikka.
Ajankohtaiset aiheet eivät Sinisalon mielestä ole loppumassa. Raumalaisia koskettavat läheisesti esimerkiksi meriteollisuuden tulevaisuutta ja eri energiamuotoja koskevat debatit. Kolmena viime vuotena talviteatterissa parhaiten ovat myyneet kotimaisen draaman kantaesitys, musikaali ja musiikkikomedia. Vierailuesityksistä parhaiten myyvät kuuluisuuksien tähdittämät esitykset ja lastenteatterivierailut.
Rauman kaupunginteatterilla on myös kesäteatteri, jossa katsojavolyymi on huomattavasti talviteatteria suurempi. Kesäteatterilla on myös matkailullista merkitystä alueelle.
Åbo Svenska Teater edustaa alueen ruotsinkielisen ammattiteatterin vireää perinnettä sekä kotinäyttämöllään että kiertuetoiminnallaan. Esimerkiksi vuonna 2011 yli puolet näytännöistä oli kiertue-esityksiä.
ÅST on ainoa ruotsinkielinen ammattiteatteri vahvasti suomenkielisellä alueella.
Lisäksi ÅST on yksi Suomen viidestä alueteatterista. Suurin osa esityksistä on omaa tuotantoa, mutta vierailujakin järjestetään.
Johtaja Joachim Thibblinin mukaan teatteri joutuu tarkoin punnitsemaan ohjelmistonsa ja ottamaan huomioon myös suomenkielisen yleisön tarpeet.
Musikaaleissa kynnys vieraskieliseen esitykseen on pienempi. ÅST:ssä on vahva musikaaliperinne, ja teatteri on panostanut ”laadukkaisiin kansainvälisiin” tuotantoihin.
Thibblin korostaa myös aktiivista ja ennakkoluulotonta yhteistyötä esimerkkeinään oopperaproduktiot Turun filharmonikkojen, Turun musiikkijuhlien ja Ooppera Skaalan kanssa sekä Riksteatern-yhteistyötä riikinruotsalaisten teattereiden kanssa.
Hyvä myy Thibblinin mukaan aina, mutta markkinoijan näkökulmasta suuri yleisö tavoitetaan musikaaleilla. Toisaalta pienen näyttämön onnistuneet draamat ovat menestyneet.
Turkulaisten tanssitaiteilijoiden pohdintoja yhdistää se, että kaikki vakuuttavat tekevänsä parhaansa, jotta tanssitaide saadaan tasavertaiseksi muiden taiteiden kanssa. Jos alaa verrataan teatteriin, selvin ero on valtion ja kunnan rahoituksessa sekä rakenteissa.
Turkulainen Aurinkobaletti on kannatusyhdistyksen ylläpitämä valtionosuusteatteri. Taiteellisesta linjasta vastaa taiteellinen toimikunta. Taiteellinen johtaja Urmas Poolamets ja toiminnanjohtaja Katja Lehmussaari huomauttavat, että nykytanssin katsojamäärä on pitkään pysynyt vakiona. Nykytanssin myyminen uusille yleisöille vaatii ponnistuksia, mutta onnistuu välillä erinomaisestikin.
AB työllistää tanssitaiteilijoita sekä pitempiin työsuhteisiin että produktioihin. Esityksiä tehdään repertuaaripohjalta kaikenikäisille; ohjelmistoon kuuluu vuosittain 3–5 teosta.
”Viemme esityksiä myös Turun ulkopuolelle, ulkomaillekin, ja tuotamme vierailuesityksiä Turkuun yhdessä Pro Manilla -säätiön kanssa”, kertoo Lehmussaari.
Aurinkobalettilaiset muistuttavat, että esittävän taiteen toimijoiden määrä koko maassa on kasvanut räjähdysmäisesti, minkä vuoksi kilpailu rahoista ja yleisöstä kiristyy. Se näkyy eniten lastenesitysten katsoja- ja esitysmäärien laskussa. Vielä 1990-luvulla yleisön houkuttelemiseen riitti, että piti lehdistötilaisuuden ja lähetti päiväkoteihin ja kouluihin mainokset. Nyt tilanne on täysin toinen.
Kiertuetoiminta on niin ikään vähentynyt ja kilpailu kasvanut kuntien kulttuurirahoituksen pienentyessä. Aurinkobaletti kiertää lähinnä lapsille suunnatuilla esityksillä.
Aurinkobaletti: Dead Tulips. Kuva Reino Koivula.
Tanssiteatteri ERI perustettiin Turkuun 1989. Sillä on vakiintunut yleisönsä ja uusiakin katsojia on saatu, kertovat tanssija-koreografit Tiina Lindfors ja Eeva Soini.
Tanssiteatteri ERIn johtoryhmä pitää vahvuutenaan monipuolisuutta niin tyylilajeissa kuin aiheissa ja niiden käsittelytavoissa. Esimerkiksi Lassi Sairelan ja Eeva Soinin teos Kiitorata on teatterillinen ja yhdistää episodimaisessa kerronnassaan huumoria ja vakavia hetkiä.
ERIä hallinnoi kannatusyhdistys. Ryhmä kuuluu vos-teattereihin, joilla on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittainen tuki. Se on yli 50 prosenttia teatterin tuloista. ERI saa myös kaupungin tukea. Produktioihinsa ryhmä hakee apurahoja. Lipunmyynnin osuus teatterin tuloista on parisenkymmentä prosenttia.
Pahin huolenaihe Lindforsille ja Soinille on ministeriön rahoituksen mahdollinen supistuminen. Se vaikuttaisi huomattavasti teatterin talouteen. Muuten eriläiset kokevat olevansa vakaalla pohjalla.
Barker-teatteri, ”Turun vapaan taiteen näyttämö”, toimii tanssi- ja sirkustaiteen aloilla. Barker on myös perustamisvuodestaan 1997 lähtien järjestänyt tapahtumia ja klubeja, joissa esittävän taiteen eri muodot ovat viihtyneet yhdessä. Barker on ollut alueensa ensimmäinen tanssin vapaan kentän esityksiä tuottava ja järjestävä taho.
Vuonna 2009 Barker avasi ovensa myös sirkustaiteilijoille ja tarjosi toimitilaa sirkuslaisille Turussa. Lisäksi Barker perusti ensimmäisen tanssitaiteen residenssin vuonna 2007. Se on ollut tärkeä toimija myös tanssi-teosten kierrättämisessä.
Barker-teatteri on yhdistys, jonka hallitus päättää sen toiminnasta. Hallituksen jäsenet muodostavat myös toimintaa pyörittävän ydinryhmän. Toiminnan perusta on talkootyössä. Tuotantosihteereitä on työllistetty lyhyissä pätkissä. Yhdistyksen rahoitus koostuu Turun kaupungin ja valtion tanssitaidetoimikunnan toiminta-avustuksista. Vuonna 2012 ne olivat yhteenlaskettuina 39 500 euroa. Barker on saanut myös eri säätiöiden ja rahastojen myöntämiä pienempiä avustuksia. Lisäksi omia tuottoja kertyi vuokraustoiminnasta ja kursseista sekä lipputuloista noin 40 000 euroa.
Johtajansa Nina Renvallin mukaan Barker ei ole kiinnostunut ohjeistetusta toiminnasta.
”Olemme taiteilijoita. Emme ole olemassa toteuttaaksemme ulkopuolisen tahon mielikuvaa taiteesta, taiteen tehtävästä tai sen suotavasta sijainnista yhteiskunnassa. Barker on vetovoimainen niille, jotka pitävät uusista näkökulmista ja ovat kiinnostuneita tanssista taidemuotona. Vetovoimaa tai ei, tärkeintä on säilyttää itsekunnioituksensa taiteilijana.”
Renvall huomauttaa, ettei Barker ole kilpaillut samassa sarjassa esimerkiksi vos-ryhmien kanssa.
”Olemme olleet luomassa uuta toimintakulttuuria Turkuun.”
Läntisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja Lotta Skaffari on huolissaan vapaan kentän resurssien kaventumisesta pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Skaffari muistuttaa, että taiteen julkinen rahoitus muuttuu ja niukentuu. Erityisesti ensi vuodeksi kaavailtuja säästöratkaisuja odotetaan pelolla.
Varsinkin Turussa työskentelee suuri määrä tanssin ammattilaisia. Lisää valmistuu vuosittain Turun konservatoriosta ja Turun taideakatemiasta. Valmistuneilla ei ole kovin hyviä edellytyksiä työllistymiseen, ja tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä: vakituisia työpaikkoja voivat tarjota vain harvat vos-ryhmät.
Lue Jouko Grönholmin artikkelikokonaisuus lyhentämättömänä Teatteri&Tanssi-lehdestä 2/2013.
Etusivun kuva Turun kaupunginteatteri: Kirsikkapuisto, kuvaaja Robert Seger.
