Oblivia-ryhmän tuorein esitys Museum of Postmodern Art viittaa nimellään postmodernin taiteen, ajan ja ajankokemisen suhteeseen. Onko postmoderni Oblivialle taakse jäänyt ajanjakso, ja postmoderni taide eräänlainen epookki tunnusomaisine piirteineen ja kokemisen tapoineen, joita nyt voitaisiin tarkastella ja arvioida nykyhetkestä käsin?
Esitys on monitasoinen, käsitteellinen ja haastaa katsojaansa älylliseen pohdintaan. Samalla se on tässä ja nyt -hetkessä koettuna myös vaivattoman kevyt, konkreettinen, hauska ja yksinkertainen. Postmodernista se ei kuitenkaan päästä eikä pääse irti.
Tuntematon tulevaisuus, mielikuvituksellinen tulevaisuus ja tulevaisuuden uhka sisältyvät esityksen kepeään leikittelyyn ajan ja ajallisuuden teemalla. Ja vaikkei postmodernismista enää juuri puhutakaan, niin postmoderni määrittyy (määrittyi?) juuri tuntemattomasta tulevaisuudesta käsin. Esityksen nimi taitaakin olla vain postmodernia ironiaa.
Teos on sukua muun muassa viime kesänä Baltoscandal-festivaalilla näkemälleni Forced Entertainmentin esitykselle Tomorrow´s Parties. Kummassakin kuvitellaan tulevaa. Oblivian esityksessä tulevaa mielikuvitellaan konkreettisesti esittämisen ja esityksen kehyksistä käsin. Jos esiintyjän eleeseen kuuluu käden nostaminen ylös, niin miten tuo ele ja liike näyttämöllä jatkuu; siitä esiintyjillä on eri näkemyksiä. Juuri käsitteellisen konkretisoiminen yksinkertaisiin näyttämöllisiin eleisiin, rytmeihin, liikkeisiin ja teksteihin on Oblivian ehdotonta vahvuutta.
Ryhmälle on luonteenomaista tietynlainen formalismi, selkeys ja näyttämöllisten kuvioiden toisto ja variaatio. Tässä esityksessä formalistinen ote yhdistyy oivaltavasti niinkin abstraktin aiheen kuin ajan käsittelemiseen. Muodon selkeys jättää tilaa katsojan ruumiillisille mielikuville ja mielenliikutuksille sekä monikerroksiselle, syvälliselle, katsojakokemukselle – jos nyt postmodernin yhteydessä kokemusta voidaan luonnehtia syvälliseksi. Oblivia siteeraa riemukkaasti myös aiempia esityksiään.
Liioittelu ja sarjakuvamainen esitystapa ovat tunnistettavaa Obliviaa. Anna Krzystek, Annika Tudeer ja Timo Fredriksson ovat vuosien aikana luoneet itselleen esiintyjäpersoonat, jotka toistuvat esityksestä toiseen. Krzystek on valovoimainen ja karismaattinen, Fredriksson tarkoituksellisen kömpelö ja koominen ja Tudeer loistaa liikkeen, rytmien ja aksenttien nyansoidulla hallinnalla. Näyttämötila on yleensä tyhjä, kuten tässäkin esityksessä. Meri Ekolan valosuunnittelu luo melkeinpä maagisia hetkiä ja mielleyhtymiä; alun yleisöön päin loistavat valonheittimet ovat kuin kaukaisia tähtiä. Aika, tila ja avaruus tuntuvat olevan läsnä esityksessä alusta asti sankan sumun tai pölyn johdattaessa esiintyjät lopulta tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Saksassa ensi-iltansa pitänyt Oblivia matkaa Espoon kaupunginteatterin esitysten jälkeen taas maailmalle, valtaosa ryhmän esityksistä on nähty jo pitkään muualla kuin Suomessa. Ryhmä on suomalaisen esitystaiteen kentällä poikkeuksellinen ilmiö; sen pitkäjänteinen kehitystyö näkyy ajattelun ja toteutuksen kirkkautena sekä tinkimättömyytenä.
Marja Silde
Oblivia: Museum of Postmodern Art. Esiintyjät Timo Fredriksson, Anna Krzystek (UK), Annika Tudeer. Äänisuunnittelu Juuso Voltti. Valosuunnittelu Meri Ekola. Yhteistuotanto: PACT Zollverein (Essen, Saksa), Center for Contemporary Art (Glasgow, UK), Espoon Kaupunginteatteri. Esitykset Espoon Kaupunginteatterissa 23.–24.11 2012.
Etusivun kuva Eija Mäkivuoti.
