”Äitini mukaan Pekka Valkeejärvi oli lähes täydellinen Pekka Herlin, Laura Malmivaara vielä parempi Niko Herlin”, toteaa Niklas Herlin perhettään käsitelleestä KOM-teatterin esityksestä Kone.

KOM-teatterin Kone-esityksessä Niklas Herlinin roolissa oli Laura Malmivaara.

Tänä syksynä on keskusteltu kirjallisuuden etiikasta erityisesti siitä näkökulmasta, keitä ja miten kirjailija voi käyttää materiaalina omassa taiteen tekemisessään.

Todellisuus on draamassa aina läsnä, sillä tunnistettavuus edellyttää sitä. Moni taiteilija tekee kuitenkin eettisiä rajauksia todellisuuspohjaista materiaalia käyttäessään.

Entä kun henkilökohtainen on poliittista? Näin kävi, kun lapset ja vanhemmat näyttelijät astuivat näyttämölle KOMin Koneessa esittämään sekä itseään että lapsia ja vanhempia Herlinejä Juha Itkosen näytelmässä, joka perustuu John Simonin elämäkertaan, jota Pekka Herlin ei ehtinyt auktorisoida, mutta jonka Kone Oyj on rahoittanut. Vieraannuttamisefektinä on kertomus näytelmäksi dramatisoimisesta, mutta kaikki ovat omilla nimillään, tekijät osin itsenään ja vähintään lähisukulaisinaan.

”Tuomalla itsemme näyttämölle lunastimme luvan käyttää toisten elämiä materiaalina. Ilman tuota itsensä alttiiksi laittamisen aspektia emme olisi tätä tohtineet”, painottaa teoksen ohjannut Kalle Chydenius, itse KOM-veteraani Kaj Chydeniuksen poika.

Eikä kohteiden vastaanotto ollut huono. Pekan poika Niklas Herlin poimi esimerkin kokemuksestaan KOMin katsomossa tuoreeltaan Uuden Suomen blogiinsa:

”Ei kukaan polta tupakkaa samalla tavalla kuin minä paitsi kaksi ihmistä. He ovat Niklas Herlinin roolissa näytelmässä kamppailut Laura Malmivaara ja poikani. Hyvät näyttelijät ovat hyviä näyttelijöitä. En ymmärrä, mistä Malmivaara maneerini pokasi, mutta jostakin pokasi, ja hyvin.”

Herlin pitää kysyttäessä näytelmää ansiokkaana, eikä hänellä ole huomauttamista hahmoihin.

Kalle Chydeniukselle raja on ollut selkeä:

”En tahallani tuottaisi toiselle vahinkoa kertomalla asioista, joista hän ei haluaisi kerrottavan. Mikäli tapahtumat ovat jo ’yleisessä tiedossa’, asia muuttuu delikaatimmaksi, siinä mitataan taiteilijan ja inspiraation lähteen välisen suhteen kestävyys.”

John Simonin kirja ja sen suorasukainen kuvaus Pekka Herlinin alkoholismista oli näytelmän kantaesityksen aikoihin puhuttanut kansakuntaa jo rutkasti.

Voisi myös päätellä, että kun ei tarvitse arvuutella tai tässä tapauksessa jo julkaistuun kirjaan pohjattaessa myöskään pohtia tohtimista, menevät tulkinnat kohtuullisen kohdilleen. Pekka Valkeejärven Pekka Herlinissä kun yhdistyivät oman muistikuvani mukaan herkkyys, nerous ja tuhoavuus harkitussa balanssissa.

Lue Markus Leikolan artikkeli Teatteri&Tanssista 6/2012, haastattelussa myös Pertti Sveholm ja Susanna Kuparinen.

Etusivun kuva Heini Lehväslaiho.