Sydän on pakahtua, kun Peter Franzénin Tumman veden päällä -esikoisromaanin Pete aineellistuu Kansallisteatterissa. Olen vieläkin häiriötilassa, liikuttunut.
Tumman veden päällä -esitys elää valkokankaalla, näyttämöllä ja katsomossa. Kuva Antti Ahonen.
Näin rohkeasti uutta muotoa hakevaa, mutta lämmintä teatterikerrontaa harvoin näkee. Oikeastaan ohjaaja Janne Reinikainen toimii kuin television syntyaikoina, jolloin tv-draamaa lähetettiin suorana. Nyt kotisohvan sijasta suora lähetys on teatterissa.
Teoriassa Janne Reinikaisen ohjaama kantaesitys on kylmä – draama toteutetaan live-elokuvana, ja näyttämö on kameratyöskentelyn ehdoilla toimiva työmaa. Siirtymät mittakaavasta toiseen ovat rajuja. Lavastus, dramaturgia ja ohjaus noudattavat zoomaavaa liikettä. Näemme, miten miniatyyritalo muuttuu mummolaksi tai lumituuli pyyhkii pohjoisen pienoiskaupunkia. Kun poika on hukkumaisillaan Tornionjokeen, siihen riittää pikkuinen akvaario. Staattisen näyttämön keskellä törröttää tiilikoti, jonka 70-lukulaiseen interiööriin voi kurkkia vain ikkunasta.
Ihme tapahtuu, kun ohjaajamestari käynnistää elokuvan: näyttämön järkäle alkaa hengittää. Ohjaaja-kuvaaja Tuomo Hutrin kamera-ajattelu toimii.
Eri puolilla studionäyttämöä näytellyt kohtaukset nähdään samanaikaisesti valkokankaalla, kameralle tehtyinä. Intensiteetti on hurjaa. Katsoja, kamera ja Pete sulautuvat yhdeksi ja samaksi kokijaksi. Aikuiset ovat isoja ja arvaamattomia.
Yhtäkkiä katsoja oivaltaa, olevansa itse poika. Täynnä hyppivää energiaa, äkkinäisiä liikkeitä. Lelumaailmasta on lyhyt loikka aikuisten kauhuun.
Peter Franzénin järkyttävän ajankohtainen romaani kertoo perheväkivallasta pienen pojan silmin. Todistajalausunnon riipaisevuutta lisää esityksen runollinen kerrontatapa – Peten sisäinen ääni ja autenttiset repliikit tulevat näyttämöltä.
Tasoja on yhtäkkiä kolme! Näemme hiljaiset pikkulapset näyttämöllä, koemme Peten aistimukset Peten silmin kameran kautta, sitten Peten kirkas lapsenääni helähtääkin toisaalta, selloa soittavan Ona Kamun herkkänä, sydämeen sattuvana tulkintana.
Eva BuchWaldin notkea dramatisointi on uskollinen alkutekstille. Pohjoisen murre, väkevät kuvat ja lapsen kokemus kerrostuvat konkreettiseksi ajankuvaksi.
Seppo Pääkkönen on pelottavan tosi poliisi-isä, jonka käsi suojelee ja lyö. Ulkopuolisuuden riivaama mies rakentaa perheelle helvetin, josta äidin (Elina Knihtilä) on kovin vaikea päästä irti. Viinan kiilto isän silmissä saa Peten kokoiseksi muuttuneen katsojan sydämen läpättämään.
Marketta Mattila
Suomen kansallisteatteri. Tumman veden päällä. Dramatisointi Eva Buchwald. Ohjaus Janne Reinikainen. Kuvasuunnittelu Tuomo Hutri. Lavastus Kati Lukka. Musiikki Timo Hietala. Päärooleissa Ona Kamu, Elina Knihtilä, Antti Litja, Anna Paavilainen, Terhi Panula ja Seppo Pääkkönen. Kantaesitys pienellä näyttämöllä 18.4.2012.
Etusivun kuva Antti Ahonen.
