Ene-Liis Semper on ohjaaja ja kuvataiteilija, jonka mielestä taiteen raja-aidat ovat naurettavia. Virolaisen Teatteri NO99:n toinen perustaja tekee esityksiä, joissa perinteet eivät paina. Ryhmä vierailee Tampereen Teatterikesässä.
”Luomme esityskokonaisuuden aina aivan alusta. Meillä ei ole mitään totunnaista tapaa toimia.” Kuvassa Ene-Liisa Semper teoksessaan Red Line.
.
Virolaistaiteilija Ene-Liis Semperiä on nimitetty nykyaikaiseksi buddhistiksi. Videoteoksissaan hän syventyy omaan sisäiseen maailmaansa, mutta teatterissa hän on katsonut enemmän itsensä ulkopuolelle.
Yhteistä Semperin monille töille on tilassa olevien jännitteiden kuvaaminen. Teatteriryhmän teokset syntyvät aina tiettyyn paikkaan: vaikkapa entiseen neuvostoliittolaiseen sotilastukikohtaan tai hylätylle uima-altaalle.
Teatteriohjaaja-lavastaja-kuvataiteilija Semper, 42, opiskeli alun perin lavastajaksi ja teki kansainvälisen läpimurron kuvataiteilijana 1990-luvulla. Hän teki videotaidetta ja installaatioita ja valittiin isoihin näyttelyihin, kuten Venetsian biennaaliin. Hän sai paljon huomiota ja pääsi matkustelemaan.
”Menestys avasi maailman ja antoi minulle itsenäisyyttä. Näin paljon taidetta eri puolilla maailmaa. Siihen aikaan teatteri ei ollut niin kiinnostavaa kuin nyt, mutta jatkoin kuitenkin myös sen parissa.”
Teatterin mahdollisuuksia hänet houkutteli ajattelemaan ohjaaja Tiit Ojasoo, josta myöhemmin tuli Semperin puoliso ja hänen kahden lapsensa isä. Ojasoo pyysi Semperiä lavastajaksi omaan lopputyöhönsä. Heidän ajatuksensa osuivat yhteen. Kumpikin oli kyllästynyt siihen klassiseen, realistiseen teatterityyliin, joka tuolloin hallitsi virolaisia näyttämöitä.
”Näin jälkeenpäin on vaikeaa täsmällisesti sanoa, mitä oikein halusimme muuttaa. Ainakin haaveilimme siitä, että näyttelijöistä voisi saada enemmän irti, kaipasimme näyttelijöiltä voimakkaampaa läsnäoloa tässä ja nyt. Pidimme fyysisestä näyttelemisestä.”
Kuvataiteilijana ja teatteriohjaajana Semper on aina kunnioittanut puhdasta tekoa, joka on vapaa normatiivisesta moraalista ja saa alkusysäyksensä näennäisesti ei mistään. Hänen viimeisin näyttelynsä kartoitti ja liitti yhteen erilaisia tilan ja teon kokemuksia kuvataiteesta, teatterista ja muista luovuuden alueista.
Semperin teatterikäsitykseen vaikutti vahvasti myös se ajattelu, johon hän kuva- ja videotaiteessa oli tutustunut. Siellä ajattelu oli virkeämpää, käsitteellisempää. Hän halusi yhdistää sen teatteriin.
Ojasoo ja Semper perustivat lopulta vuonna 2004 oman ryhmän, Teatteri NO99:n. Se syntyi intohimosta tehdä teatteria, jossa sen kaikkia osa-alueita hyödynnettäisiin maksimaalisesti.
”Halusimme perustaa ensemblen, jossa näyttelijät pystyisivät kehittymään ja jossa ryhmän koko kapasiteetti saataisiin tehokkaaseen käyttöön. Pyrimme löytämään näyttelemiseen korkeamman tason kuin projektikohtaisesti näyttelijöitä kiinnittävissä produktioissa oli mahdollisuus.”
Esikuvia teatteriryhmälle ei ollut, vaikka Volksbühnen 1990-luvun esitykset ja muutkin Berliinissä nähdyt teokset olivat tehneet kaksikkoon vaikutuksen. Ennen kaikkea ryhmä perustettiin, koska Semper ja Ojasoo kaipasivat teatteriin jotain, mitä eivät siellä nähneet. Ryhmän ideologia sai alkunsa countdown-ajatuksesta.
”Yleensä ajatellaan, että ihmisen elämän suunta on ylöspäin, mutta eihän se mene niin. NO99-ryhmän ensimmäinen esitys oli numero 99, ja siitä sitten olemme kulkeneet alaspäin.”
Tampereen Teatterikesään tuleva esitys The Rise and Fall of Estonia on numero 72.
”Jokainen eletty päivä tarkoittaa sitä, että elettäviä päiviä on vähemmän. Mutta kukaan ei oikeastaan ajattele sitä. Emme ole tällä ikuisesti. Kun muistamme sen, pyrimme antamaan kaikkemme esitykselle.”
Semperin mielestä teatteriryhmässä toimivien ihmisten on hyvä muistaa, että loppu tulee vääjäämättömästi.
”Siksi jokaisen esityksen on oltava jotain aivan erityistä.”
Parastaikaa Smeper työskentelee visualistina myös Kristian Smedsin Dostojevski-ohjauksessa Münchenin Kammerspiele –teatterissa.
Lue Maria Säkön haastattelu Ene-Liis Semperistä Teatteri&Tanssi-lehdestä 4/2012.
Etusivun kuva Mark Raidepere.
