Ensimmäisessä TeatteriTanssi-lehdessä oli kiinnostava keskustelu kansainvälisestä toiminnasta esitystaiteessa, keskustelijoina pääjohtaja Mika Myllyaho ja Zodiakin johtaja Raija Ojala.
Keskustelu toi esiin, että kansainvälisyys on jo pitkään ollut orgaaninen osa tanssin kenttää. On kehitetty rakenteita, joilla saadaan tehtyä kansainvälistä yhteistyötä puolin ja toisin, on workshoppeja, yhteistä oppimista, esitystuontia ja vientiä ja orgaanista toimintaa yli maitten rajojen. Tähän vaikuttaa varmasti myös se, että Suomesta on käyty ulkomailla niin paljon opissa.
Teatterissa on toisin, kuten Myllyaho sanoi. Kansainvälisyys ei ole ollut eikä vieläkään ole kovin orgaanista. Useista syistä johtuen: traditiostamme, kielestä, resursseista, asenteista, koulutuksesta.
Mutta halua on. Suomen teatterielämässä tunnutaan elävän jonkunlaisen kansainvälisen heräämisen aikaa. Meille tulee esittäjiä ulkomailta; meille on noussut uusia kansainvälisen tason festivaaleja; yhteistyöprojekteja on. Välillä kansainvälisyys on myös melkein kuin jonkunlainen autuaaksi tekevä sananparsi: ryhmät ilmoittavat toimintansa olevan “kansainvälistä”; jokaisen esityksen sanotaan “kiertävän ulkomailla”. Harva oikeasti vielä kiertää, sillä sijaintimme takia se vaan ei ole niin helppoa kuin Keski-Euroopassa. Mutta, ovet ovat auki Eurooppaan, ja on luontevaa, että porukoiden tekee mieli olla oman taiteen kautta yhteydessä myös muualla asuviin. Kaikkinainen vaihto tuo aina uusia virkeitä tuulia ja Suomi tarvitsee sitä, myös teatterissa. Niin on myös aina ollut kuvataiteissa, musiikissa, tanssissakin.
Juuri tämän virkeyden takia, joka minun mielessäni liittyy kansainvälisyyteen, minuun kolahti haastattelussa ollut Myllyahon sitaatti: Suomessa on vain kaksi ohjaajaa, Kristian Smeds ja Leea Klemola, jotka luovat omannäköistään teatterikieltä tai ohjaajantaidetta, ja ovat tästä syystä kelvollisia Suomesta kansainvälisille markkinoille.
Koska Kansallisteatterin johtajan sanalla on painoarvoa aivan eri tavalla kuin millä muulla mielipiteellä tahansa, haluaisin luoda hiukan keskustelua asiasta.
**
Lauseessa on kaksi asiaa: 1) ohjaajantaide, ja 2) kriteerit kansainväliselle toiminnalle. Ollakseen kansainvälisesti merkittävä ohjaaja, tarvitaan ohjaajantaidetta.
On totta, että Suomesta ei tosiaan kannata lähteä tekemään ulkomailla muuta kuin omaäänistä teatteria. En näe, että Suomessakaan juuri muuta pitäisi tehdä.
Jokaisella ohjaajalla on joku oma käsialansa. Mitä minä olen ulkomaisia esityksiä seurannut, suomalaisten ohjaajien ja ryhmien käsialat ovat aivan vertailukelpoisia kansainvälisestikin ajatellen.
Toisten käsiala on harjaantunut tai pyrkii tekemään esityksiä sen maan yleisölle niin hyvin kuin voivat.
Toisaalta, jokaisessa maassa on ohjaajia ja ryhmiä, jotka keskittyneemmin luovat ja kehittävät omaa estetiikkaansa. Esityskielen kehittäminen voi olla pitkäkin tie. Suomessa näitä ohjaajia ovat hienot ja omaperäiset teatteritaiteilijat Smeds ja Klemola. Mutta eivät vain he.
Voisin luetella monia muita ohjaajia tai ryhmiä. Ja toki se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Minulla ei muuta ajatustaole ikinä ollut, kuin tehdä omannäköistä ja –linjaista teatteritaidetta, ja kehittää näyttämöestetiikkaa. Minulle siinä on kysymys eri elementtien yhteentuomisesta omannäköisellä tavalla ja logiikalla. Olen tehnyt niin vuosien ajan esityksissäni. On toinen juttu, onko se mennyt läpi samalla tavalla kuin Klemolan tai Smedsin. Ulkomailla se on mennyt ainakin paremmin läpi kuin Suomessa.
Mitä ylipäätään kansainvälisyyteen tulee, oma lähtökohtani on ollut aina, että koko maailma on minun toimintakenttäni. Luotsaamani Myllyteatteri tekee tällä hetkellä Danten Divina Commediaan pohjautuvaa esitystä Portugaliin kansainvälisen työryhmän kanssa, paikalliselle marmorikaivokselle, osaksi portugalilaista teatterifestivaalia. Hanke on minun luomani, ja se ollut alusta pitäen kansainvälisissä kantimissa. Kumppanimaamme ovat Portugal ja Kreikka, joiden kanssa toimiessa on tarvittu tänä vuonna paljon sitkeyttä, kuten jokainen voi arvata.
Sille en voi mitään, ettei tästä hankkeesta ole mediassa otsikoitu siten kuin vaikkapa Mental Finlandista. Aineksia siinä riittäisi, eikä se sisällöstä ja taiteellisuuden tasosta jäädä kyllä kiinni.
Myllyteatterin työryhmässä on näyttelijöitä näistä molemmista maista sekä Japanista ja Venäjältä, suomalaisten lisäksi. Meistä useimmat ovat opiskelleet paitsi Teakissa, niin muualla maailmalla.
Ylipäätään monet meistä suomalaisista, jotka toimimme kansainvälisesti tällä hetkellä, eivät itse asiassa ole puhtaasti vain Teakin kasvatteja. Ehkä siksikin etsimme luontevasti eri väyliä kuin perinteisempää tietä teatterin kentälle tulevat ja sillä etenevät.
Kansainvälisesti puhuen, maailmalla huomaa, että tätä työtä voi tehdä juuri sillä lailla ja siitä käsin, kuin mistä kukin tulee. Niin kotimaassa kuin ulkomailla on erilaisia näyttämöitä ja festivaaleja. Meidän näyttää olevan jotenkin helpompaa huomata, innostua ja arvostaa tätä, kun tekijöinä on kansainväliset kollegamme. Onko niin, että monimuotoisuuden näkeminen ja originelliuden salliminen on Suomen tasolla yhä hieman vaikeaa? Että voimme juuri ja juuri sallia (yhden sijasta) kaksi nimeä?
Ylittääksemme maittemme rajoja tarvitsemme rakenteita, rahaa, taitoa ja suuntautuneisuutta. Ja sitä omaa ääntä. Kaikki teatteri ei ole kansainväliseksi tarkoitettu, eikä kansainvälisesti toimiminen ole liioin mikään autuaaksi tekevä asia. Osalle meistä se on luontaista ja suorastaan välttämätöntä. Itse koen, että ulkomailla minulla on enemmän toimintamahdollisuuksia ja otollista maaperää toimia; saan vastakaikua, kunnioitusta ja ymmärrystä – tarvitsen niitä, jaksaakseni. Kotimaassa minua lannistaa juuri tuollaiset tokaisut, että omaperäisten paikat olisi jo varattu. Toivon, että kansainväliset tuulahdukset avaisivat meidän kaikkien silmiä myös tässä mielessä.
Minulle kansainvälisyys ei tarkoita esitysvientiä. Mieluummin se tarkoittaa esitysten rakentamista yhdessä ulkomaisten kollegoiden kanssa. Ryhmän tasolla tämä on mahdollista, vaikka suuremmat rakenteet ja puitteet tietysti olennaisesti auttavat kv-proggisten rakentamisessa. Muuten teatterityössä on aivan samat asiat proggisten pystyyn laittamisen ulkomaisten kumppaneiden kanssa luontaiseksi, aivan samalla tavalla kuin proggisten pystyyn laittamisen Suomessakin.
Ystävällisesti
Miira Sippola
Myllyteatterin johtaja ja ohjaaja
