Annika Tudeer on taustaltaan tanssija ja koreografi. Hän liikkuu luontevasti eri taiteenlajien sekä taiteen ja teorian välillä. Taiteilija on saanut kuulla olevansa milloin tanssija, koreografi, performanssitaiteilija, milloin ohjaaja, johtaja tai kriitikko. Määrittelemisen hän on jättänyt muille. Itse tekeminen on hänelle tärkeintä.
Kuva Eija Mäkivuoti
Annika Tudeer, 47, on esittävän taiteen ryhmän Oblivian taiteellinen johtaja ja esiintyjä, jolla kansainvälisyys on verissä. Laaja toimintakenttä tarjoaa uusien kokemusten ja yleisöjen lisäksi vapaampaa ilmaa hengittää. Tudeer on toiminut aktiivisesti lisätäkseen uuden esittävän taiteen toimijoiden yhteistyötä ja kansainvälisyyttä sekä omassa ryhmässään että viime syksynä avatussa Esitystaiteen keskuksessa.
Rakenteet kiehtovat Tudeeria. Häntä innoittaa haaste: miten tehdä avantgardistista ja uutta luovaa taidetta ja samalla toimia eettisesti? Yksi keskeinen syy tehdä taidetta on löytää uusia, ihmisten arvoa kunnioittavampia työskentelymetodeja ja tekemisen tapoja. Tudeer puhuukin mielellään etiikasta ja hyvästä työilmapiiristä.
Tanssijaksi Tudeer ajautui vahingossa.
”Minulla on aina ollut vahva halu esiintyä ja tehdä taidetta. Olin kouluaikana mukana eri harrastajateattereissa. Pari vuotta lukion jälkeen toimin Studentteaternissa, pidin kirjakahvilaa Ylioppilastalolla, asuin Saksassa, matkustelin ja hengailin. Tuolloin kasvoi into tehdä fyysistä teatteria – sillä nimellä sitä silloin kutsuttiin – ja olin vakuuttunut, että haluan tehdä jotain ennen näkemätöntä.”
Kaikki uusi ja kokeileva kiinnosti. Teatterikouluun oli juuri perustettu tanssitaiteen laitos, mutta Suomessa ei ollut eri taiteenlajit ylittävää koulutusta. Vaihtoehdot olivat hakeutua joko perinteiseksi teatterintekijäksi tai tanssitaiteilijaksi.
”Olin harrastanut tanssia monta vuotta, mutta en ollut koskaan ajatellut ryhtyväni tanssijaksi. Menin Limingan taidekouluun koreografi-tanssija Jaana Turusen vetämälle vuoden mittaiselle tanssilinjalle hankkimaan fyysisiä valmiuksia.”
Tudeer tunsi tarvetta olla näyttämöllä, tehdä työtä kollektiivisesti ja löytää jotain, jota ei vielä ollut olemassa.
”Nyt 20 vuotta myöhemmin tajuan tekeväni juurin sitä, mistä silloin haaveilin.”
Mitä kaikkea tapahtui tässä välissä? Ja miten Oblivia-ryhmä nyt toimii?
Lue Eeva Kempin tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi-lehdestä 2/2012.
