Q-teatteri on jälleen antanut näyttämönsä nuoren teatterisukupolven käyttöön, ja hyvä niin. Saara Turusen käsikirjoittama ja ohjaama Broken Heart Story on raikas, omailmeinen ja väkevä teatterikokemus, joka jättää jälkensä pitkäksi aikaa.
Viiksekäs naiskirjailija on hautautunut kyynisyyteen ja suuriin aiheisiin, kapitalismiin ja kuolemaan. Äänet vainoavat, Beethoven ja paloittelusurmaaja tunkeutuvat tv:stä kotiin, ja vanhemmat tarjoavat vastaukseksi kaikkeen siisteyttä ja imuria. Modernin naisen kohtalona näyttää olevan katuoja ja kuolema, alistuu hän sitten rakkaudelle tai kunnianhimolle.
Kirjoittaminen ei etene, koska nainen on hukannut sielunsa. Päivät pitkät peilaileva mutta pohjattoman yksinäinen Sielu on unohtunut riidan päätteeksi kaappiin. He tekevät sopimuksen: Kirjailija päästää Sielun vapaaksi, jos hän kertoo viimeisen tarinansa.
Naiseudesta esitetään kaksi puolta, Laura Birnin valloittavan suoraan ja intensiivisesti esittämä Sielu ja luovan subjektin identiteettiin turvaava Kirjailija, jota Elina Knihtilä esittää varmaotteisesti. Nykynaisille itsenäinen toimija on varmasti se helpommin sulatettava puoli. Kiinnostavaa onkin, että häpeällisempi, tarvitseva ja haavoittuva naiseus saa Sielun roolin.
Lotta Kaihua, Eero Ritala, Ylermi Rajamaa ja Emmi Parviainen muodostavat kertojana toimivan kuoron, joka peilaa yksilöä yhteisöön. He esittävät myös lukuisat sivuroolit vahvasti karrikoiden, mutta ei halvasti vaan epätyypillisen omalakisesti ja oudosti.
Identiteetin lisäksi puhutaan luomisesta, teatterista ja taiteesta. Ja rakkaudesta, sen puutteesta ja mahdollisuudesta. Broken Heart Story asettaa tarkastelemansa aiheet vahvasti identiteetti- ja sukupuolikysymysten viitekehykseen. Se ei tee esityksestä kapearajaista vaan keskittynyttä ja tarkkanäköistä. Esitys on hienolla tavalla pieni ja koherentti.
Naistaiteilijan eri puolet avautuvat valloittavasti Saara Turusen Broken Heart Story -esityksessä. Rooleissa Elina Knihtilä (vas.), Lotta Kaihua, Ylermi Rajamaa, Emmi Parviainen ja Laura Birn (videolla).
Kuva Patrik Pesonius
Saara Turunen kirjoittaa ansiokkaasti kootussa käsiohjelmassa omakuvien kiehtovuudesta. Broken Heart Storyn voi nähdä tekijänsä omakuvana. Tai yhtä hyvin taiteilijan, naisen tai vaikka koko sukupuolen tai -polven omakuvana. Sielu ja Kirjailija ovat piirtyvän kuvan eri puolia, mutta myös monikerroksellinen visuaalinen maailma sekä esitystä hallitseva herkkävireinen, mutta vahva tunneilmasto rakentavat osaltaan tätä omakuvaa.
Teos on suoraan henkilökohtainen, mutta ei hyökkäävällä tavalla. Katsojan omille kokemuksille ja oivalluksille jää tilaa. Identiteettikysymyksiin ja aikakauteen liittyvät tunnistamiset ovat merkittäviä. Kenties karua, mutta sukupolvemme avainkokemuksia saattavat olla ketsuppi ja Pretty Woman -elokuva.
Kuvataiteet, kirjallisuus, elokuvat ja musiikki ovat vahvasti läsnä. Esitys sekoittaa korkeataiteen ja populaarin, ottaa niistä paloja sekä pinnalta että syvältä ja käyttää niitä röyhkeästi mielensä mukaan.
Lue Eeva Kempin arvio kokonaisuudessaan Teatteri-lehdestä 7/2011.
