Ammattiteattereiden valtakunnallinen Oskarit-hanke on alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattu projekti, jonka tavoitteena on tarjota teatterielämys mahdollisimman monelle lapselle ja innostaa näitä kulttuuriharrastuksen pariin. Mukana on jo 14 ammattiteatteria eri puolilta Suomea: Improvisaatioteatteri Stella Polaris, KokoTeatteri, Musiikkiteatteri Kapsäkki, Nukketeatterikeskus Poiju, PerformanceSirkus, Q-teatteri, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Teatteri Avoimet ovet, Teatteri Metamorfoosi, Teatteri Viirus ja Todellisuuden tutkimuskeskus Helsingistä,TOTEM-teatteri Espoosta, Teatteri Telakka Tampereelta sekä TEHDAS Teatteri Turusta.

Suomen Kulttuurirahaston tukeman hankkeen ovat käynnistäneet Teatterikeskus ry ja Pink Eminence Oy. Toiminta aloitetaan syksyllä 2012 Teatteria lasten ja nuorten arkeen -yhdistyksen toimintana, jolloin aktiviteetit keskittyvät mukana olevien teattereiden alueille.

Toiminnan vakiintuessa mukaan tulee koko Suomi.
Kustannukset katetaan yritysyhteistyöllä ja lahjoituksilla. Yrityksille ja yksityisille suunnattu lahjoituskampanja alkaa alkuvuodesta 2012. Kolmivuotisesta hankkeesta suunnitellaan pysyvää, omarahoitteista toimintamallia. Projektin kummeina toimivat näyttelijät Elena Leeve ja Riku Nieminen.

Kuvassa olevat nuoret Maria Ruotsalainen, Inka Penttilä
Siiri Hasunen, Aaro Hasunen + kummi
Riku Nieminen.

Kuva: Marko Oikarinen

… ja uusi nuorisonäytelmä etsinnässä

Oulun kaupunginteatterin ja Platform11+ EU-hankeen järjestämä näytelmäkirjoituskilpailu on käynnissä. Voittajatekstistä tuotetaan pienoisnäytelmä Oulun kaupunginteatteriin.
Nykypäivän nuorten todellisuuteen nojaavan, 1-3 näyttelijän esittämäksi tarkoitetun näytelmän kohderyhmänä tulee olla 11-15-vuotiaat. Teoksen tulisi kestää 30-45 minuuttia. Ennen julkaisemattomien kilpailutekstien tulee olla Oulun kaupunginteatterissa kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Kilpailun voittaja julkistetaan Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaaleilla 20. helmikuuta 2012. Palkintosumma on 2000 euroa.
Näytelmä käännetään englanniksi ja lisätään Platform11+ EU-hankeen näytelmätekstien tietokantaan, jonka kautta teos pääsee heti kansainvälisille foorumeille. Teksti saa kantaesityksensä Oulun kaupunginteatterin ohjelmistossa kaudella 2012–2013, ja sen on tarkoitus kiertää myös kouluissa.