Luimme mielenkiinnolla Kristiina Hurmerinnan kritiikin (Teatteri 3/2011) lastenteatterifestivaaleista, jotka riistävät teattereita ja esiintyjiä maksamalla festivaalivierailuista vain kulukorvauksia ja valitsevat ohjelmistoihinsa korkean taiteellisen tason kustannuksella edullisia esityksiä.

On hienoa, että asiasta keskustellaan.

Kirjoituksen kritiikkiosuus kohdistui kuitenkin pelkästään festivaaleihin, vaikka tarpeellista olisi myös ottaa huomioon yleinen sosiopoliittinen ilmapiiri, rahoituksen puute kulttuurisektorilta ja sen laaja-alaiset vaikutukset teattereihin ja festivaaleihin sekä taiteeseen kasvatettaviin lapsiin ja nuoriin.
STT:n helmikuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalainen lasten ja nuorten teatteri on ollut laskussa koko 2000-luvun ajan. Raportissa todettiin, että lastenteatteri ei vedä katsojia takavuosien malliin, ja että Suomen Teatterit ry on huolissaan lasten- ja nuortenteatterin asemasta, koska niiden esitys- ja katsojaluvut ovat laskussa. Viime vuosina esitykset ovat keränneet noin 300 000 katsojaa, kun vielä 2000-luvun alussa esitykset vetivät yli puoli miljoonaa katsojaa. Kun vuosikymmenen alussa esitettiin liki 4 000 lasten- tai nuortenteatteriesitystä vuodessa, on luku pudonnut nyt alle 3 000:een.

Yhtenä suurimpana syynä lastenteatterin aseman heikentymiseen pidetään koulujen ja päiväkotien vähentynyttä teatterissakäyntiä. Suomen Teatterit ry:n lasten- ja nukketeatterineuvottelukunnan puheenjohtaja, teatteri Mukamaksen johtaja Mansi Stycz kertoo, että myös vuosien takainen kohu rahankeräysten laittomuudesta kouluissa on ollut erittäin vahingollinen. Siitä on seurannut ongelmia lastenesityksiä tekeville teattereille (STT). Kun myös kouluilta ja kulttuurikasvatukselta on vähennetty määrärahoja, ollaan molemminpuolisessa ahdingossa. Myös festivaalit kärsivät tästä tilanteesta ja rahoituksen puutteesta. Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalista vastaa Oulun kaupunginteatteri. Valtion tuki ja lipputulot kattavat vain 1/3 sen kokonaiskustannuksista. On siis täysin mahdotonta kattaa festivaalikustannuksia muulla kuin omalla selkänahalla, kun tarjottavat esityksetkin pitää vielä ”ostaa” siinä toivossa että esitys vetää katsojia ja onnistuttaisiin kattamaan edes osa kustannuksista.

Hurmerinta erehtyy luullessaan, että festivaalin kävijämääriin oltaisiin tyytyväisiä ja juhlien jatkuvan pienten teattereiden kustannuksella, ainakaan Oulussa. Oulun festivaalin kävijämäärät ja täyttöprosentti on pyörinyt 70–90 prosentissa 2000-luvulla. 30. Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla 21.–27. helmikuuta 2011 esityslippuja oli myynnissä yli 11 000. Täyttöprosentti nousi vain 71 prosenttiin ja 1 400 lippua päätyi ilmaislipuiksi. Loppujen lopuksi vain vähän reilut puolet lipuista saatiin rahalla myytyä innokkaille katsojille. Vielä huolestuttavampi on trendi, ettei nuoria saada teatterin katsomoihin ilmaisillakaan lipuilla! Myös festivaali elää siis osittain esitystensä myynneillä. Oulun festivaali ei ole olemassa tuottaakseen Oulun kaupunginteatterille voittoa eikä rahaa muillekaan teattereille. Siihen se on aivan liian köyhä.

Hurmerinta toteaa, että laatuun tarvitaan rahaa, ja koska festivaaliesiintymisistä ei makseta minkäänlaista korvausta, siksi emme koskaan näe festivaaleilla maan parasta tasoa. Toisaalta rahakaan ei aina takaa laatua ja kyseenalaista on myös, mitä jokainen pitää ”parhaana tasona” teatterissa. Kun Oulun kaupunginteatteri esiintyy Tampereen Teatterikesässä, ei sillekään makseta esiintymisestä kulukorvauksien lisäksi penniäkään. Tiedetään myös, että ympäri Eurooppaa on paljon festivaaleja, joissa minkäänlaista esityskorvausta ei makseta. Oulussa valituille esityksille pyritään aina kulukorvausten lisäksi maksamaan esityskorvausta ja VOS-teattereillekin päivärahat. Oulun festivaali tarjoaa verkostoitumis- ja kohtaamispaikan teatterintekijöille, tapahtumienjärjestäjille, vieraiden ja kävijöille, ja se toimii suomalaisen lastenteatterin näyteikkunana Eurooppaan ja yleisten kehitystrendien heijastajana. Kaikkea arvoa ei voi mitata rahassa.
Tapa, jolla festivaaleja suunnitellaan, ei ole kaavamainen ja siksi kaikki kanavat tulisi olla auki. Teatterit ovat aina ”hakeneet” itse Oulun festareille esiintymään. 90-luvulla esityksistä oli jopa ylitarjontaa, mutta nykyään sopivia esityksiä on vaikea löytää. Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalille valitaan nykyään 20-30 esitystä, joista keskimäärin joka viides on kansainvälinen vierailuesitys. Ulkomaalaisia vieraita on nykyään helpompi saada, koska Oulun kaupunginteatteri on mukana nelivuotisessa Platform11+ EU-hankkeessa, jossa on mukana 13 teatteria 12 maasta. Ilman nykyistä EU-hankekytköstämme emme pystyisi tuomaan kansainvälistä esityskaartia ja vieraita festivaalillemme.

Emme ole ainoa taidefestivaali, joka taistelee säilymisestään vuodesta toiseen. Onkin kyseenalaista kuinka pitkään monet suomalaiset taidefestivaalit pystyvät tuottamaan tapahtumiaan ja elämään miinusbudjetilla. Vain kunnes kupla puhkeaa. Selvää on, että teatterit tai festivaalit eivät ole rahantekolaitoksia ja helvetti jäätyy ennemmin kuin joku käärii voittoja lastenteatterilla. Kulttuuri on sielun kehto, ja todellinen kärsijä tässä koko tilanteessa ovat kuitenkin suomalaiset lapset ja nuoret.

Ahti Ahonen
Teatterinjohtaja

Oulun kaupunginteatteri
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin taiteellinen johtaja

Sari Tanner
Tapahtumatuottaja, Oulun kaupunginteatteri

Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali