Race Horse Company on suomalaisen nykysirkuksen tuorein menestystarina. Sen vuosi sitten syntynyttä, raivokkaan fyysistä Petit Mal -esitystä on viety vauhdilla ympäri maailmaa.

Ryhmän jääräpäinen matka eurooppalaisen nykysirkuksen huipulle on paitsi loistavien esiintyjien myös esityksen ohjaajan Maksim Komaron määrätietoisen työn tulosta.

Suomalaisen nykysirkuksen viime vuoden kohutuin esitys oli Race Horse Companyn Petit Mal. Tämä kolmen nuoren akrobaatin, Petri Tuomisen, Rauli Kososen ja Kalle Lehdon ryhmä herätti huomiota paitsi Thalia-gaalassa myös jo ennen teoksen viimekeväistä ensi-iltaa, sillä se pääsi vuonna 2009 mukaan nuoria sirkustaiteilijoita tukevaan Jeunes Talents Cirque Europe -ohjelmaan. Hakijoita siihen oli 160 ja valittuja ryhmiä kymmenen. Valituksi tuleminen tarkoitti noin 15 000 euron tuotantotukea ja esiintymismahdollisuuksia ympäri Eurooppaa.

Fyysistä vimmaa pursuavaa Petit Mal -esitystä harjoiteltiin lähes kaksi vuotta. Mukana Kalle Lehto, Petri Tuomainen ja Rauli Kosonen. Kuva Heli Sorjonen.

Uudenlaista, erittäin fyysistä Petit Mal -esitystä on ensi-illan jälkeen viety vauhdilla ympäri maailmaa. Vaikka sekä ryhmä että esitys ovat tulleet laajasti yleisön tietoisuuteen vasta runsas vuosi sitten, on niiden synnyn takana paljon pitempi, monipolvinen ja jopa jääräpäinen matka. Esityksen ohjaajan Maksim Komaron mielestä tämä myös näkyy lopputuloksessa, ja on osasyy sen menestykseen.

Sirkustaiteilija ja Circo Aereon perustajajäsen Maksim Komaro tutustui Petri Tuomiseen jo vuonna 2003 ohjatessaan esityksen Turun Taideakatemian sirkusopiskelijoille. Komaron ehdotuksesta toisen vuoden opiskelijana esityksessä mukana ollut entinen sähköasentaja valitsi lajikseen kiinalaisen tolpan ja vaihtoi opiskelupaikakseen Tukholman Cirkuspiloternan koulutuksen. Harjoitustyönsä Tuominen teki Circo Aereon esityksessä Fur!. Komaro toimi myös hänen lopputyösoolonsa neuvonantajana.

Valmistumisensa jälkeen vuonna 2008 Tuominen halusi perustaa oman ryhmän Rauli Kososen kanssa. Tämä trampoliiniin erikoistunut taiteilija oli opiskellut Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjalla sekä hankkinut oppia myös Ruotsista ja Ranskasta. Parivaljakko pyysi Komaroa ohjaaman heille esityksen.

Komaron mielestä kummassakin miehessä on ainutlaatuista potentiaalia, mutta hän uskoi, että matka valmiiseen esitykseen ei olisi aivan mutkaton. Tarvittiin lisäksi kolmas mies. Troikkaan löytyi lopulta Turun Taideakatemian sirkuslinjan kasvatti, breikkaaja Kalle Lehto.

Työryhmä ryhtyi harjoittelemaan Circo Aereon tuotannollisen siiven alla.

”Koska pojat tarvitsivat kokemusta niin esitysprosessista kuin yleisökontaktistakin, Petit Malin välitöinä syntyivät sekä ulkoilmaesitys Ruostetta ja Sirkusta että RinneRadion kanssa sirkuskonsertti Ruostetta iholla”, kertoo Komaro.

Nuo työt antoivat kolmikolle kiertue- ja lavakokemusta. Niissä tekijät saivat myös keveyttä ja rentoutta lavalla olemiseensa sekä kehittyivät ryhmänä toimimisessa. Näissä esityksissä olivat mukana jo monet Petit Malin elementit kuten isot pallot, lankut ja autonrenkaat. Vasta näiden etappien jälkeen päädyttiin lopulliseen harjoitusprosessiin ja ensi-iltaan. Tavoitteena oli rankka ja fyysinen esitys. Sen sisältöä kehiteltiin paljon yhdessä.”

Vaikka tekijät uskoivat ennalta esitykseen, ja sen fyysinen maailma toimi, näin huikeaa suosiota kuin ryhmä ja esitys ovat saaneet, ei kuitenkaan osattu odottaa.

Paljon ryhmän uskosta tekemiseensä ja intohimosta tehdä omaa juttuaan kertoo pitkäjänteinen suhde työskentelyyn. Jokaiselle Race Horse Companyn jäsenelle oli pitkän, lähes kaksivuotisen esityksen valmistumisprosessin aikana tarjottu töitä muualta, kuuluisia kansainvälisiä ryhmiä myöten. He kuitenkin kieltäytyivät niistä ja lainasivat rahaa voidakseen toteuttaa Petit Malin.

Annikki Alku kirjoittaa Race Horse Companyn menestyksestä, lue koko juttu Teatteri-lehdestä 3/2011.