”Lähtisikö Hynnisen Jorma vetäisemään festivaalikeikan vain matka- ja majoituskuluin pelkästä esiintymisen onnesta vuodesta toiseen? Tuskin.”
Ohjaaja Kristiina Hurmerinta kritisoi lastenteatterifestivaaleja, joille värvätään esityksiä pelkillä kulukorvauksilla. Hän muistuttaa, että laatuun satsaaminen vaatii rahaa ja vankkoja taiteellisia linjauksia.

”Tosi ihanaa, kun katsoja sai tajuta jotain”, totesi raadin jäsen nähtyään Ahaa Teatterin Kymmenen tikkua laudalla -esityksen Hurraa!-festivaalilla 2009.

Vanha konkari ei pettänyt tänäkään vuonna. Se edusti sitä, mitä lastenteatteri parhaimmillaan voi olla. Heini Junkkaalan hieno teksti Toinen vasemmalta antoi tukevan selkärangan esitykselle ja käyttökelpoisen materiaalin näyttelijöille. Katsomo seurasi hiirenhiljaa tapahtumia viitteellisessä luokkahuoneessa. Nyt näyttämöllä tiedettiin mitä tehtiin. Se välittyi myös katsojille. Esitys hengitti syvään ja keveään.

Aito läsnäolo lumosi Heini Junkkaalan kirjoittamassa ja Johanna Freundlichin Ahaa Teatterille ohjaamassa esityksessä Toinen vasemmalta. Kuva Jari Kivelä.

Miltä muut tuoreet festivaaliesitykset sitten näyttivät Oulun lasten ja nuortenteatterifestivaalilla ja Hurraa!-tapahtumassa pääkaupunkiseudulla?