Soveltava teatteri saa Suomessa yhä enemmän jalansijaa ja tuo taidetta osaksi ihmisten arkea. Se jalkauttaa teatterintekijöitä vankiloihin, kouluihin ja hoitolaitoksiin ja toisaalta tuo erilaisten yhteisöjen edustajia osaksi taidelaitosten toimintaa. Millaisia soveltavan teatterin projekteja maassamme on meneillään?
Näyttelijä Jussi Lehtonen on alan keskeinen vaikuttaja, joka esiintyy hoitolaitoksissa ja vankiloissa sekä organisoi ja opettaa soveltavan teatterin toimintaa.

Kansallisteatteriin avattiin marraskuussa Kiertuenäyttämö. Sen tarkoitus on viedä teatteria paikkoihin, joista ihmiset eivät muuten pääse live-taiteen pariin.

Näyttelijä Jussi Lehtonen on Kiertuenäyttämö-idean isä, ja toimii näyttämön taiteellisena suunnittelijana.

”Etabloituneet taidelaitokset ovat ensimmäistä kertaa rakentamassa pysyviä rakenteita, joilla toiminta ulotetaan sosiaalityön, terveydenhuollon ja vankeinhoidon yksiköihin. Nyt taiteen linnakkeisiin jumiutuneen teatteriammattilaisuuden perusteita mietitään uudestaan.”

Vaikka suomalaisen teatterikoulutuksen ytimessä ja Suomen Kansallisteatterissa on herätty konkreettisesti toteuttamaan yhteisöllisyyttä ja taiteilijuutta uudesta näkökulmasta vasta nyt, teatterin ja esittävän taiteen keinoja on hyödynnetty ja rajoja venytetty mitä erilaisimmissa soveltavan teatterin projekteissa jo ainakin 15 vuotta.

Jussi Lehtonen vie taidetta vankiloihin ja hoitolaitoksiin sekä esiintyy niissä myös itse. Kuva Hanna Weselius.

Lue koko artikkeli Teatteri-lehdestä 8/2010.