”Monille venäläisohjaajille on iso ongelma, kun näytelmäkirjailija on elossa”, sanoo dramaatikko Juri Klavdiev.

Kirjailija kuuluu Novaja Drama- eli Uusi Draama -liikkeeseen, venäläisten näytelmäkirjailijoiden ryhmittymään, jonka jäsenet kirjoittavat maansa nykytodellisuudesta suoraan ja nykykielellä.

Siihen ei Pietarissa ole totuttu.

Juri Klavdiev, 36, on Venäjän tunnetuimpia nykydramaatikkoja. Hän kuuluu Novaja Drama/Uusi Draama -ryhmittymään, joka 15 vuotta sitten syntyi moskovalaisen Doc-teatterin ympärille vastaliikkeenä maassa edelleen vankasti vallalla olevaan klassisen draaman perinteeseen.

Kriitikko Alisa Nikolskaja on rinnastanut Uuden Draaman rock-musiikkiin. Hänen mukaansa liikettä voi venäläisessä teatterissa verrata siihen, mitä rockmuusikot aikoinaan tekivät “akateemiselle” taiteelle – ravistelivat kaiken uusiksi.

Pietarissa on aina ollut omat avantgarde- ja undergroundteatterinsa, jotka edustavat villejä ja vapaita – eli ilman yhteiskunnan rahoitusta toimivia – ryhmiä. Monet niistä, kuten legendaarinen, Suomessakin nähty Akhe-ryhmä ja ohjaaja Maksim Didenkon vetämä Drystone, esittävät radikaaleja tulkintojaan klassikkoteksteistä, runoista tai sanattomasti. Edellisen hirtehis-naivistinen Faust (arvio Teatteri-lehdessä 5/10) ja jälkimmäisen tyhjään tehdasrakennukseen tekemä splattervyörytys Danten Helvetistä ovat esimerkkejä pietarilaisesta uudesta teatterista.

Mutta nykydraamaa Pietarissa on viime aikoihin asti nähty ani harvoin. Laitosteat-tereiden johtajat vierastavat sitä, koska se on ”naturalistista, mustaa ja rumaa”, kuten perinteikkään Liteini-teatterin johtaja Aleksander Getman sanoo.

Ladakaupungin kasvatti

Juri Klavdiev on kotoisin pienestä Toljatin kaupungista. Vaikka hänen isänsä ja isoisänsä olivat teatteriohjaajia, ei kotipaikkakunnan draamateatterin taso houkutellut nuorta miestä pölyttyneeltä tuntuneen taiteen pariin lyhyiden teatteriopintojen jälkeen. Hän teki töitä Ladan tehtaalla ja sittemmin kymmenen vuotta toimittajana.

Kohtaaminen ohjaaja Vadim Levanovin kanssa ja tutustuminen hänen esityksiinsä herättivät Klavdievin tajuamaan, että teatteri voi olla myös aikansa näköistä. Samaan aikaan luetut Vladimir Sorokinin kirjat vahvistivat uskoa siihen, että taidetta voi tehdä myös toisin.

”Havahduin, että teatteri voi sittenkin olla minun juttuni. Kuin olisin kuullut kokonaan uutta musiikkia, josta minulla aiemmin ei ollut tietoakaan.”

Klavdiev huomauttaa, että tuohon aikaan British Council oli ainut taho, joka toi Venäjälle uusien näytelmien käännöksiä. Tätä kautta hän tutustui muun muassa Sarah Kanen teksteihin.

”Mutta esimerkiksi saksalaista nykydraamaa ei ollut meille olemassakaan, koska sitä ei oltu käännetty.”

Omien sanojensa mukaan Klavdiev alkoi tuolloin, 2000-luvun alussa kirjoittaa kuin rumpukone.

Aiheet olivat yhteiskunnallisia, teemoina sosiaaliset ongelmat, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus, päähenkilöinä usein syrjäytyneet nuoret. Kieli oli nykykieltä ja vanhoillisia piirejä kauhistutti aiheiden lisäksi se, että näyttämöllä kiroiltiin, paljon.

Klavdievin ensimmäinen merkittävä saavutus oli näytelmä Luotienkeräilijä, joka esitettiin Moskovan Praktika-teatterissa.

Tällä hetkellä Klavdiev on valtakunnan julkkis, joka oli käsikirjoittajana koulumaailmaa kuvaavassa Skola-nimisessä tv-sarjassa. Sen esittämisestä syntyi Venäjällä kohu, koska maan televisiossa ei siihen asti juurikaan ollut tapana näyttää yhteiskunnan nurjaa puolta.

Lue Annukka Ruuskasen koko haastattelu Juri Klavdievista Teatteri-lehdestä 6/2010.