Korjaamo Teatterin ja Helsingin Juhlaviikkojen järjestämällä Stage-festivaalilla nähtiin esityksiä, joiden painopisteet vaihtelivat kuva- ja videotaiteesta pelkistettyyn näyttelijänteatteriin.
Nähdyn ymmärtämistä lisäsi festivaalin kaksisuuntaisuus. Jokaiseen vierailuun liittyi yleisökeskustelu, jossa oli mahdollista tavata äsken näyttämöllä nähtyjä taiteilijoita, kysyä, ihmetellä ja saada tietää. Se on Stagen kaltaisissa festivaaleissa tärkeää. Teatteri ei ole vain sarja esityksiä.
Stage tarjoili kiinnostavan ohjaajanimen Tim Etchellsin näyttämöllisiä näkemyksiä helsinkiläisille peräti kahden esityksen voimalla. Toinen niistä oli Euroopan festivaaleilla paljon nähdyn ja kiitellyn englantilaisen Forced Entertainment -nykyteatteriryhmän, Etchellsin kotiteatterin, kanssa valmistettu Void Story. Ryhmä vieraili Suomessa 90-luvun alussa HelsinkiAct-festivaalilla, ja sen tuominen maahan nyt, lähes parikymmentä vuotta myöhemmin, oli nykyteatterin ystäville tervetullut teko.
Esitys päivitti ilmeisen hyvin sitä, missä ryhmä tällä hetkellä menee. Olen aiemmin nähnyt heiltä näyttämöratkaisultaan hyvin samankaltaisen esityksen, joka niin ikään luotti näyttelijöiden rentoon ja vähäeleiseen esiintymiseen, ruumiintekniikan ja näyttämötekniikan läsnäoloon ja läpinäkyvyyteen, yllättävään tarinaan sekä äänimaailmaan, joka tuotetaan tässä ja nyt ja joka luo esityksen atmosfäärin.
Void Story on eräänlainen seinälle projisoidun mustavalkoisen kuva-animaation live-dubbaus. Näyttämön kummallakin sivustalla pitkien äänimiksauspöytien takana istuu pareittain mies ja nainen. Nämä neljä näyttelijää esittävät mikrofoneihin repliikein ja erilaisin äänin animaatio-pariskunnan ja heidän kohtaamiensa vaihtuvien ympäristöjen ja hahmojen surrealistisen etenemisen.
Esitys flirttailee sarjakuvamaisen tarinankerronnan ja populaarikulttuurin kuvaston kanssa. Hienon animaation ihmeelliset, tulevaisuuteen viittaavat näkymät tuovat etäisesti mielen sarjakuvataiteilija Enki Bilalin maisemat. Teoksen ote on leijuvan kevyt, ja se suuntaisi katsojaa vahvemminkin katsomossa harvinaisen ihmetyksen äärelle, jollei esitys olisi niin tasarytminen ja sen vuoksi lopulta hieman pitkästyttäväkin.
Marja Silde
Lue Laura Kimarin, Kirsikka Moringin ja Marja Silden kokemukset festivaalin 11 esityksestä Teatteri-lehdestä 6/2010.
