”Tampereen Teatterikesässä nähty Wilkon neidot -esitys on epätoivoinen kuin Kolme sisarta, intohimoinen kuin Benarda Alban talo ja yksityiskohtainen kuin Kadonnutta aikaa etsimässä. Alvis Hermaniksen ohjauksista Wilkon neidot ei ole kaikkein koskettavimpia ja kekseliäimpiä, mutta kaikkein ahdistavin ja aistillisin se niistä totisesti on.”

Maria Säkön lisäksi Tampereen Teatterikesän tarjonnan parissa Annukka Ruuskanen, Laura Kimari ja Anneli Kanto.

Tampereen Teatterikesä tarjosi suurten spektaakkelien lisäksi myös muutamia pienimuotoisia helmiä. Yksi niistä oli Juha Hurmeen taiteilijuutta pohtiva teos.

Joku irvileuka ehdotti minulle kerran lehtijutun aiheeksi haastattelusarjaa ”Keskinkertaisuudet”. Idean mukaan olisi pitänyt haastatella näyttelijöitä, joista koskaan ei tullut tähtiä, neroja tai sankareita.

No, sattuneista syistä juttua ei vieläkään ole tehty, mutta Juha Hurme on nyt tehnyt aiheesta monodraaman. Tehtävä on sikäli helpompi, että päähenkilön esikuvana on jo kuollut mies, näyttelijä Eero Kilpi (1878–1954), joka eli myös nerollisen veljensä Volter Kilven varjossa. Hän esitti vuosikymmenet Kansallisteatterissa parin kohtauksen pikkurooleja puutarhureista nimismiehiin ja pelkäsi joka kevät kuollakseen tilannetta, jolloin despoottimainen teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom uusi työsopimuksia; vieläkö urani jatkuu vai joudunko naftaliiniin?

Yövieraiden ja Nälkäteatterin tuottama esitys on nimeltään Fosforinhohtoinen lurjus, joka on lainaus Aaro Hellaakosken aikalaisarvostelusta, jossa hän seikkaperäisesti ruoti Eero Kilven näyttelijänlaatua.

Yövieraat-teatteri/Nälkäteatteri: Fosforinhohtoinen lurjus. Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme.
Kuva Perttu Suominen

Juha-Pekka Mikkola esittää pyhyyteen asti kutsumuksellista Kilpeä näyttäen kouriintuntuvan koskettavasti tämän järkyttävän – ja samalla tragikoomisen – tietoisuuden omasta rajallisuudestaan näyttelijänä.

Esitys on riipaiseva puheenvuoro taiteilijan palavien intentioiden ja puutteellisten kykyjen ristiriidasta sekä niistä paineista, joita seuraa jatkuvan riittämättömyyden tunnistamisesta. Siitä seuraa vääjäämättä myös kysymys siitä, onko viisas tai onnellinen se, joka sinnikkäästi jatkaa valitsemallaan tiellä, vai olisiko elämällä tarjottavana jotain muuta, jos ihminen osaisi luovuttaa.

Lue kaikki arviot Tampereen Teatterikesästä Teatteri-lehdestä 5/10.