Professori Esa Kirkkopellon johtamassa projektissa tutkitaan, mitä Jouko Turkan opetusmetodeista, ”ekstaasin pedagogiikasta”, jäi näyttelijöiden työkaluiksi ja mitä harjoitteita he yhä käyttävät. Tätä kautta tutkitaan myös, miten näyttelijäntaide voisi modernisoitua samalla tavoin kuin kuvataide tai runous.
Millaista olisi itsenäinen näyttelijäntaide, ”draaman jälkeinen teatteri” tai ”non-character-based acting” eli henkilöön perustumaton näytteleminen?
Projekti on nyt toiminut kaksi vuotta. Omaa näyttelijäntaidettaan ovat tutkineet Turkan aikana koulutuksensa saaneet näyttelijät Jari Hietanen, Antti Virmavirta, Taisto Reimaluoto, Ritva Sorvali ja Sari Mällinen. Lisäksi on varsin perinpohjaisesti haastateltu 22 näyttelijää, tehty demonstraatioita ja kaksi työpajaa, ”Making of an Actor” sekä ”Runolliset ruumiit.”
Runolliset ruumiit -työpajassa pyrittiin ruumiillistamaan modernia, mitatonta runoa niin, ettei sitä kuviteta tai dramatisoida tai yritetä loppuun asti ymmärtää. Toukokuussa on tulossa uusi työpaja, johon kiinnostuneet voivat hakeutua, ja ensi vuonna tutkimushanketta käsitellään kansainvälisessä kollokviossa.
Tarkoitus on rakentaa uuttaa näyttelijänpedagogiikkaa, tähtäimessä niinkin haastava ajatus kuin näyttämötaiteen uudistaminen koulutuksen kautta ja itseohjautuva näyttelijä, näyttelijän vapautuminen. Yleensä näyttelijä on alisteinen muille teatterin elementeille, mutta voisiko näyttelijä korvata kaikki muut teatterin elementit? Voiko näyttelijä jakaantua erilaisiksi ruumiiksi ja synnyttää teosta?
Kirkkopellon väitteen mukaan nykyteatteri ei tiedä, mitä se näyttelijällä tekisi.
Lue Anneli Kannon ja Outi Lahtisen artikkelit aiheesta Teatteri-lehdestä 2/2010.
