Kun minua pyydetään tekemään haastattelu ohjaaja Masi Eskolinista, 36, suostun, enkä pelkästään siksi, että ajattelen Eskolinin olevan helppo haasteltava, kaverihan puhuu taukoamatta. Suostun, koska uskon, että Eskolinilla on jotain oleellista sanottavaa nykyteatterista, draaman jälkeisistä metodeista ja harjoittelusta.

Muutaman päivän kuluttua minua alkaa kuitenkin epäilyttää. Taasko kirjoitetaan tarina miesohjaajasta kansakunnan kaapin päällä julistamassa, mitä tapahtuu teatterissa ja maailmassa nyt? Mietin, käykö tässäkin niin, että toistetaan ja rakennetaan myyttiä. Olen tietysti osa tarinaa, minähän sen kirjoitan. Sitten ajattelen, että Eskolinin täytyy tietää jotain tästä miesohjaajuuden käsitteestä ja siitä ehkä pitäisi puhua.

Tänä vuonna Eskolin on ohjannut muun muassa Eeva-Liisa Mannerin runoihin pohjautuvan esitysinstallaation Kaikki yhteiset asiat galleria Laterna Magicaan. Kiasma-teatteriin Eskolin ohjasi syksyllä esityksen Sellainen kuin – päällekirjoituksia hyvään. Lisäksi Eskolin on opettanut nykyteatteria Teatterikorkeakoulussa. Vuonna 2010 hän aloittaa Rovaniemen Teatterissa johtajana yhdessä ohjaaja Atro Kahiluodon kanssa.

Lue Pilvi Porkolan koko artikkeli Teatteri-lehdestä 8/2009.

Kuvassa Masi Eskolin Teatterikorkeakoulun esityksessa Minä (2008). ©Marko Mäkinen