Käsitelläänkö laisuojattomien asiaa huussin eteisessä?
Oo se vaan niin, mitenhän sen nyt sanoisi, metkaa tuo lainsuojattomien
teatteriryhmien kohtelu tässä Suomemme maassa. Aina vaan. Vuodesta, eduskunnasta, hallituksesta, kulttuuriministeristä toiseen.
Kohta kymmenen vuotta on huudettu, ensin ryhmien itsensä, myöhemmin näiden yhteisen äänitorven Teatterikeskuksen ja viime vuosina jopa valtion näyttämötaidetoimikunnan arvovaltaisella suulla, että ihan vaikkapa vaan ja pelkästään oikeudenmukaisuuden nimissä tulisi vuosittain nostaa vähintään yksi ryhmä valtionosuusteattereiden joukkoon. Siis vähintään. Ja samalla lisätä ulkopuolelle jäävien harkinnanvaraista tukea.
Tätä huutoa ei ole ministeriössä haluttu kuulla, ei sitten millään. Ei, vaikka useampaan otteeseen on toteen näytetty, että ainakin puolen tusinaa vapaata ryhmää täyttää vaaditut ammatillisuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden kriteerit. On täyttänyt vuosikausia. Ei kuulla, vaikka rahoituslain piiriin on ohjattu huimat summat lisärahaa. Rahaa, josta suuri osa on mennyt ja tulee menemään kunnissa aivan muihin menoihin. Harakoille siis, mutta siitä viis.
Sen sijaan on päätetty muuttaa kelpoisuuskriteerejä. Nyt ei ministeriölle enää riitä, että teatterin toiminta on ammattimaista, säännöllistä ja pitkäjänteistä. Listaan on lisätty kyky maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa sekä vaatimus talouden tasapainosta.
Siis mitä? Missä puissa näitä Suomen herroja oikein kasvaa?
Aloittakaamme alusta: Ne vapaat ryhmät, jotka ovat lain suojaan hakeneet, ovat tehneet niin siksi, että harkinnanvarainen toiminta-avustus on vapailla ryhmillä parhaimmillaankin alle puolet siitä, mitä vastaavalla volyymilla toimiva, mutta lain piirissä oleva teatteri valtiolta saa. Siis parhaimmillaan. Tilanne on kaikin mahdollisin kriteerein, myös teatteripoliittisin, törkeän epäoikeudenmukainen, eikä sille ole olemassa minkäänlaisia asiallisia perusteita.
Asian tekee hankalaksi se, että asialla on inhimillisetkin ulottuvuutensa. Kun teatteri on edelleen lähes pelkästään ihmisten tekemää työtä, ymmärtänee ymmärtämättöminkin, että käytännössä ainoa kohde josta tuo 50 prosenttia voidaan säästää ovat palkkakustannukset.
Sama suomeksi: Nämä itse itsensä työllistämään pyrkivät taiteilijat ovat vuosikausia säästäneet omista palkoistaan. Jokainen jonkinlaista palkkaa edes joskus nauttinut ymmärtänee sen kummemmin selittelemättä, että minkä verran se kirpaisee, jos vaikkapa tuo puolet nipistetään palkkapussista pois. Tai, kuten todellisuus enimmäkseen taitaa edelleen olla, kaksi kolmasosaa. Tilanne on pitkällä tähtäimellä kestämätön. Lyhyelläkin, voisin aivan kokemuspohjaisesti lisätä.
Ymmärrettävää siis, että nämä kyntensä, kykynsä, sitkeytensä ja taiteellisen tasonsa moneen kertaan todistaneet ryhmät ovat yrittäneet päästä tilanteeseen, jossa palkanmaksu noudattaa edes työehtosopimuksissa sovittua vähimmäistasoa pyrkimällä lain piiriin. Kaltaistensa joukkoon.
Mutta nyt jossain, en tiedä missä, kabinetissa, saunaosastolla vai huussin eteisessä, on päädytty kääntämään koko tilanne päälaelleen: ensin ryhmille tehdään avustuspolitiikalla mahdottomaksi noudattaa työehtosopimuksia ja sitten asetetaan niiden noudattaminen ehdoksi riittävälle valtionavustukselle. Ikään kuin ryhmissä ei olisi halua maksaa säädyllisiä palkkoja.
Etsimättä tulee mieleen tilanne Linnan Tuntemattomasta: ”Myöhän sitä rosvoja ollaan kun rajoja ylitellään. Toiset sitä vaan turvallisuutta varjelee, kun rajoja siirtelevät…”
Suorastaan surkuhupaiseksi tilanne muuttuu, jos viitsii muistaa, että osa vos-teattereistakin on kuulemma laistanut työehtosopimusten mukaisista velvoitteistaan. No niin tai näin, on homman nimi tästä edespäin se, että päästäkseen lain piiriin teatterin toiminnan on oltava paitsi ammattimaista, jatkuvaa ja säännöllistä, myös taloudellisesti tasapainossa.
Jokuhan voisi, vaikkapa ihan vaan piruuttaan kysyä, että mihinkäs tämä kyseiset kriteerit täyttävä, siis oikeastaan taloudellisesti kannattava liikelaitos oikeastaan tarvitsee sitä valtionapua? Ulkomaisten formaattituotantojen lisenssimaksuihin?
Jari Juutinen
Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja
Kuvassa Jari Juutinen
Kuva Aki Loponen
