Tyyppi, joka näyttää pystyyn nostetulta, maailman vanhimmalta sukelluspuvulta, kyttää peukalokyytiä. Raekuuro pomppii kuin popcornit.
”Kaikki mikä voi tapahtua, ei tapahdu!”, rauhoitellaan ilmastonmuutosta voihkivaa.
Selaan lehteä. Kritiikin Uutisten mukaan kirjoittamatta jättäminen tuntuu joskus ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Passintarkastuksen jälkeen tuulenpyörre lennättää taivaalta satoja ruplia. Ainakin 15 euron edestä, lasken, kun kuuro loppuu. Mitä näillä taivaallisilla seteleillä tehdään? Ostetaan puiston pojilta vanhoja lehtiä, joissa muistellaan Pushkinin inkeroista hoitajaa. Ostetaan hallikauppiaalta viimeisen myyntipäivän ohittava leipä, toiselta myttääntyneitä kurkkuja. Niihin tästä 550 ruplasta sijoitetaan 500 ja viimeinen viisikymppinen tuohuksiin.
Risteilyaluksena toimivan jokilaivan puoluejohdon perintösviitti ei ole prinsessoja varten, sängyn patjasta törröttävät kovat vieterinpäät. Jos yrität nukkua, näet unta fakiirin piikkimatosta. On tukalaa.
Ohje ikkunalaudalla valistaa: ”Vasen tuulettaa, oikea lämmittää, käännä varovasti myötäpäivään.” Vai oliko se päinvastoin?
Matkalukemisena on kasa aanelosia, jotka Kajaanin ja Kemin entinen teatterinjohtaja Kari Selinheimo lähetti nykyisestä kodistaan Karystoksesta Evialta. Hänellä on valmistumassa kirja, jonkun sortin kiistakirjoitus Kajaanin Kaupunginteatterin kahden vuoden takaiseen viralliseen satavuotishistoriaan, joka taisi pillastuttaa hänet.
Hän puhui joskus kolmesta enkelistä, ja niinpä hän näyttääkin omistaneen tekstinsä kolmelle enkelille, jotka hänen mukaansa mahdollistivat Kajaanin teatterin ihmeen toteutumisen. Nämä kolme enkeliä olivat Selinheimon tekstin mukaan huomattavasti väkevämmät kuin ne kolme pirua, jotka halusivat nujertaa teatterin.
Laiva kulkee yössä ohi Aunuksen prinsessan ja pässi Päkäpään satumaiseman. Jatka, jatka lukemista, pääset heti aamulla Aleksanteri Syväriläisen luostariin!
Aleksanteri oli 1500-luvulla kuollut vepsäläinen munkki, joka nykyisen nimikkoluostarinsa paikalla kohtasi pyhän kolminaisuuden.
Syvärin luostari, jota kunnostetaan kaiken aikaa, tarjoaa ihmeen toisensa perään: hurskas hiljainen kansa kulkee kuin vaellusteatterissa, kirkkonäytelmässä tai Andrei Tarkovskin Rublev-elokuvassa. Tämän kansannäytelmän kollektiivinen esiintyjäjoukko pumppaa kaivosta ihmeitä tekevää vettä, lapioi alttarilta ihmehiekkaa ja vaeltaa äänettömänä edesmenneen Aleksanterin lasiarkussa säilytettävän ruumiin ohi kuin ennen Punaisella torilla Leninin mausoleumissa. Tekee mieli kysyä joltakin, Aleksanteri Syväriläisen mädäntymätön ruumisko se oli, joka vastaavantyylisen Lenin-kultin synnytti?
Sattumaahan ei ole, opetti jo vuosikymmeniä sitten näytelmäkirjailija Lauri Kokkonen. Suurimmalla ällistyksellä ja ihmeellä palkitaan nimittäin Selinheimon käsikirjoituksen lukija: ainakin kolmessa paikassa eli luostarin pääportin päällä, Aleksanterin lasiarkun yläpuolella ja siinä rakennuksessa, jonka paikalla Aleksanteri pyhän kolminaisuuden kohtasi, on 1800-luvun kiistanalaista makeahkoa länsimaalaisvaikutteista tyyliä edustava ikoni.
Ikonissa pyhä kolminaisuus on kuvattu kolmeksi valkopukuiseksi, valkosiipiseksi enkeliksi, joiden eteen on polvistunut vähintään yhtä partainen hahmo kuin on kolmesta enkelistä inspiraation teatterimuistelmiinsa saanut Kajaanin entinen teatterinjohtaja. Ikonin taustamaisema korpikuusineen ja hirsimökkeineen voisi yhtä hyvin olla Kainuusta kuin Aunuksesta.
Selinheimo ei kuitenkaan aio huolia Aleksanteri Syväriläisen ikonia kirjansa kansikuvaksi, vaikka tällainen täysosuma on odottanut häntä ainakin sata vuotta. Ei, vaan kanteen juoksee kainuulaissyntyisen Niilo Hyttisen maalaus Kuuhuuma.
Selinheimo lupaa kuitenkin pistää Lotinapellon takaisesta karjalaisluostarista tuodun valokuvan Aleksanteri Syväriläisestä kolmine enkeleineen oman teatterikirjansa väliin, kunhan saa siitä lämpimäiskappaleen käteensä.
”Pulla päivässä pitää luut piilossa”, julistaa liitutaululle kirjoitettu läheisen leipomon motto, ja hurskauskohtaus on ohi.
Kaisu Mikkola
kulttuuritoimittaja
Kuvassa Kaisu Mikkola
©Pekka Ala-aho
