Kristian Smedsin Brysselissä ensi-iltansa saaneen Mental Finland -esityksen tarkastelukulmana on kulttuurinen imperialismi sekä yksilön ja kansan mahdollisuus säilyttää moraalinsa ja vapautensa maailmassa. Eikä tässä taistelussa ole globaalia vain mentaalinen saastuminen. Tulva uhkaa kauneintakin maisemaa ja turvallisintakin kotia.
Smedsin ja työryhmän teatterikieli provosoi ja riemastutti Belgian Kuninkaallisen Flaamiteatterin suurella näyttämöllä sekä keräsi salit täyteen kaikissa esityksissä.

Suurellisen oikeuspalatsin kukkulalta Brysseliä katsellessa kutistuvat komeimmatkin gotiikan ja barokin tornit 20. vuosisadan lopun kiinteistöbisneksen monikymmenkerroksisten lasirakennusten rinnalla. Uusi aika uhkaa sulattaa myös kuningas Leopold II:n näyn Belgian pääkaupungista. Kuningas toteutti henkilökohtaisen siirtomaansa Kongon rikkauksilla niin oikeuspalatsin, valtavan riemukaaren kuin koko joukon keskustan mahtirakennuksista. Taivaanrannassa häämöttää jäänteenä 50 vuoden takaisesta maailmannäyttelystä 165 miljardia kertaa luonnollista kokoa suurempi hiiliatomi ja sen lähettyvillä pienoismallien Mini-Eurooppa.
Tähän maisemaan astuivat tammikuussa valloittajan elkein merkillisiin pahvivetimiin sonnustautuneet, kuin sarjakuvista henkilöityneet cowboyt. Eristysteippeihin naamioituneen Janne Reinikaisen johtamien hupaisien hahmojen lähempi tarkastelu paljasti rekvisiitasta vartaisiin keihästettyjä vauvanukkeja, pääkalloja, ristejä ja naamioituja aseita.

Kristian Smeds sijoitti Anton Tšehovin Kolme sisarta nyky-Kajaaniin ja Kainuuseen. Paikallinen muuttui kansallisuuden ja historiallisen suhteellisuuden pohdinnaksi Kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa. Nyt trilogian kolmannessa osassa Mental Finlandissa tarkastelukulmana on kulttuurinen imperialismi ja yksilön tai kansan mahdollisuus säilyttää moraalinsa – tai edes joku tolkku – globaalissa taistelussa ihmismielestä. Eikä tässä taistelussa ole globaalia vain mentaalinen saastuminen. Tulva uhkaa kauneintakin maisemaa ja turvallisintakin kotia.
Smedsillä on tapana kaivaa läheltään. Voi olettaa, että hän nyt Brysselin Kuninkaallisessa flaamiteatterissa kansainvälisen taiteellisen ja teknisen ryhmänsä kanssa ahertaessaan on muistanut myös rakennuksen vuonna 1887 vihkineen Leopold-kuninkaan. Tai sitten kolonialistinen asenne ja otteet ovat yksinkertaisesti ikuisia. Nykyisin vain vehkeet ovat tehokkaammat, oli kyse henkisestä tai fyysisestä vallasta.

Ai niin: Mental Finlandin tapahtuma-aika onkin vuoden 2069 Eurooppa. Tuolloin ihanaan, turkoosissa klassisessa EU-harmoniassa ilman raja-aitoja tanssivaan joukkoon laskeutuu kontissaan saunoineen ja soittopeleineen viimeisten suomalaisten rehvakka joukko. Eikä aikaakaan, kun kontista loikannut virolaisnäyttelijä Juhan Ulfsakin hahmoinen barbaari on tehnyt
maila–rokkikitara–konekivääri-yhdistelmällään selvää hienopieruista.
Myöhemmin vieraan kulttuurin edustajan kohtaaminen muuttuu vakavammaksi minä tai sinä -ratkaisuksi.
Ari Nummisen koreografioissa tanssijat saavat usein muistuttaa, että tanssin kieli on musiikin tapaan peruskieltä. Yhteisiä ja ikuisia ovat myös kansantanssien teemat, kuten tyttöjen ja poikien flirtti. Sitä järkyttävämpää on, kun häämenojen asteelle edenneen tanssin keskeyttää konetuliaseen sarja ja katkaisee tulevaisuuden toivon – ei niinkään harvoin uutisissa toistuva tilanne.

Kuva Bart Grietens

Smedsillä on taito kätkeä mielikuvituksellisiin ja surrealistisiin, armollisella huumorilla kuorrutettuihin näyttämötapahtumiin mitä hyytävin moraalinen haaste. Kiväärituleen päättynyt hääjuhlakin ajaa viimeisen eloon jääneen soittimineen etsimään elintilaa. Hannu-Pekka Björkmanin itse keksimällään kielellä puheliaasti raportoiva miekkonen muuttuu järkyttävästi mustavalkoisten uutisfilmien persoonattomaksi vainajaksi. Kulttuurit törmäsivät toisiinsa kontin saunassa.
Suoremman kysymyksen Mental Finland tekee banaaninhöyryisen perhe-elämän kuvauksen päätteeksi. Banaani-orgiat saavat kuvata kaikkea vastuutonta menoa viinasta pedofiliaan. Monin tavoin väkivallan kohteena olevan pojan näkökulmasta kerrotussa tapahtumasarjassa Smeds ja Ville Hyvösen videot risteyttävät kuvaa ja todellisuutta tavalla, joka nostaa teatterin tehon kipurajalle. Kun Tommi Korpela ja Tarja Heinula astuvat vanhempina kontin videokuvasta suoraan yleisön eteen vastaamaan poikansa kysymyksiin, menettävät sanat merkityksensä.
”Kertokaa yksikin syy, miksi teidän pitäisi elää!”, ei säästä katsojaakaan. Smeds antaa kuitenkin armon käydä oikeudesta, ja hän antaa Ulfsakin monikerroksisesti näyttelemän pikkupojan vapauttaa perheensä nippusiteestä tanssimaan Tango Finlandiaa.
Niin suomalaista kuin kontin elämä äkkiseltään näyttää olevankin, ovat ilmiöt pintasilauksen alla universaaleja. Tajuntateollisuus on kansainvälistä siinä kuin aseteollisuus ja kauppa. Kaikki on kaupan myös Eva Klemetsin lastensa hukkumisesta järkyttyneen äidin kyyneliä myöten.
Vaikka Mental Finland on synnytetty prosessissa Helsingissä ja tanssijoiden osalta Brysselissä, on Smeds yhdistävänä tekijänä voinut luottaa kaikkien tekijöiden mutkattomaan ammattitaitoon. Bachista rockiin ulottuva musiikki on osa esityksen realismista nostavaa dramaturgiaa, eikä sen tuottaminen ole näyttelijöille ongelma.
Myös nykytekniikka videoineen, radio-ohjattavine leikkitankkeineen ja -helikoptereineen mahdollistaa mielleyhtymien ja tilanteiden rakentamisen esityksen tarpeisiin. Katsojan vaivaksi jää yhdistää merkitykset kokemuksensa ja historiansa kautta.

Näyttelijöistä monet ovat pitkään Kristian Smedsin kanssa työskenneltyään oppineet vaihtamaan hahmoa ja moodia täsmällisesti tilanteen mukaan. Myös ilmaisun mitoitus on kohdallaan kuvia ja mielikuvia pursuavassa esityksessä. Koska useasta eri maasta tulevat tanssijat eivät olleet mukana prosessin alusta, oli heille ollut vaikeampaa hahmottaa sekä ”suomalaisuus” että oma fragmentaarinen osuutensa tässä kummallisessa kokonaisuudessa. Ammattitaito auttoi pitkälle.
Mental Finland saa merkityksensä kulloisestakin esitysympäristöstä ja yleisöstä. Katolisessa Belgiassa loppukohtausta, jossa Kalle Holmbergin hahmoinen, räväkästikin esiintynyt joulupukki naulitaan ristiin itäiseen elämänpuu-symboliin, nähtiin varmasti toisin kuin se tulkitaan tulevana syksynä Kansallisteatterissa. Skeittilaudalla housut kintuissa nuoremman teatteripolven häväistävänä saatetaan nähdä teatterimies, joka vuosikymmeniä sitten Lapualaisoopperan ohjaajana rynnisti näyttämölle vaatimaan vastuuta historiasta ja taiteesta. Vuoden kulttuuripääkaupungeissa Itävallan Linzissä ja Liettuan Vilnassa tarjoutuu niissäkin historiasta ja alitajunnasta viitteitä Hitleristä ja neuvostovallasta alkaen.

Hilkka Eklund
kriitikko

Lue myös Brysselin KVS-teatterin dramaturgin Ivo Kuylin ja liettulaisskenografi Juraté Paulekaitén haastattelut liittyen esityksen tekemiseen Teatteri-lehdestä 2/2009.

Smeds Ensemble.

Mental Finland A Dark Comedy about Europe in the Year 2069.
Käsikirjoitus ja ohjaus Kristian Smeds, videosuunnittelu Ville Hyvönen,
koreografia Ari Numminen,
skenografia Juraté Paulekaité,
valosuunittelu Gérard Maraite,
äänisuunnittelu David Simeon Lipp, Thomas Binder-Reisinger,
dramaturgi Ivo Kuyl.
Näyttelijät Juhan Ulfsak, Kalle Holmberg, Eva Klemets, Tarja Heinula, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman ja Janne Reinikainen. Tanssijat Eleonore Valère, Milton Paulo, Laura Lee Kamppila, Domenico Giustino, Milla Koistinen, Stefan Baier, Ana Cristina Velasquez.
Ensi-ilta Brysselissä Kuninkaallisen flaamilaisen teatterin suurella näyttämöllä 11.2.2009.