Taneli Mäkelä Mies joka rakasti järjestystä -esityksessä. Kuva Tuomo Manninen.

Syksyllä 1981 Teatterikorkeakoulussa aloitti näyttelijäopiskelijana muun muassa Taneli Mäkelä, joka oli vuotta aiemmin seurannut veljeään, elokuvaohjaajaksi opiskelevaa Villeä, Helsingin Ylioppilasteatteriin.

Taneli Mäkelän kurssi aloitti opinnot aikana, jolloin Teakin rehtori oli Eero Melasniemi, ’Bimbo’, kurssin vastuuopettajana toimi Ritva Arvelo. Ensimmäisen opiskeluvuoden tuntemukset Mäkelä kiteyttää lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin:

”Tapa, jolla meitä kohdeltiin ei jälkeen päin ajatellen ollut kovin viisas.”

Palataan vielä tähän, mutta ensin alkuun. Taneli Mäkelä oli omien sanojensa mukaan lapsena energinen, rasittava ja kovaääninen.

”En malttanut keskittyä oleelliseen. Koulun myötä kasvoi alemmuudentunto siitä, että en pärjää.”

Koulun joulunäytelmiin ’rasittava’ Taneli toki työnnettiin, mutta teatteria hän ei seurannut eikä näyttelijän ammatista haaveillut.

”Kirjoitin ylioppilaaksi jotenkuten siedettävin arvosanoin ja päätin hoitaa armeijan alta pois. Jossakin takaraivossa oli olo, että en voi olla täysin lahjaton. En vain yhtään tiennyt mihin minulla voisi olla taipumuksia.”

Sattuma puuttui Mäkelän ammatinvalintaan jalkapallo-ottelun muodossa.

Jami Hyttinen, josta tuli myöhemmin näyttelijä, oli lahjakas jalkapalloilija. Hän tiesi, että Pallopoikien nelosjoukkue oli luovuttanut sarjapaikkansa, koska siltä puuttui pelaajia. Siitä oli tullut pöytälaatikkojoukkue. Jami Hyttinen otti joukkueen ja perusti Teatterin Pallosudet eli Tepsun.”

Hyttinen haali Tepsuun kavereitaan lähinnä Helsingin Ylioppilasteatterista, kertoo Mäkelä.

”Jami oli saanut maalivahdiksi Vesku Loirin, ja myös meidän Ville pelasi Tepsussa. Yhdestä matsista oli kerran monta miestä pois ja Ville pyysi minua mukaan.”

Taneli Mäkelällä ei sattunut olemaan juuri silloin parempaakaan tekemistä.

”Voitimme, mutta se että joukkue onnistui, johtui porukan yhteishengestä. Emme voittaneet ylivoimaisilla taidoilla vaan sillä yhteishengellä.”

Pelit jatkuivat ja kohta Mäkelälle tarjoutui tilaisuus päästä saman jengin mukana myös teatterin lavalle, kun YT:n kesänäytelmä Asterixiin tarvittiin kymmenittäin avustajia.

”Se kolahti. Nyt suunta, johon halusin, oli selvä. Syksyllä pyrin YT:hen, siitä vuoden päästä Teakiin ja sillä tiellä olen. Monta valinnanpaikkaa on tullut eteen sattuman tai onnen kautta.”

Sattumaa, onnea, varjelusta – miten hyvänsä, mutta syksystä 1981 Mäkelän ammatillinen tulevaisuus oli turvattu.

”Siihen aikaan Teatterikorkeakouluun pääseminen oli yhtä kuin näyttelijänä leipänsä ansaitseminen loppuelämän ajan. Työttömiä näyttelijöitä ei juuri ollut. Teatterinjohtajat istuivat koulun esityksissä scouttaamassa, valmistuville annettiin Helsingissä ja maakunnissa töitä. Teattereihin pääsivät kaikki valmistuvat näyttelijät, jos halusivat.”

Tunne kuulumisesta harvoihin ja valittuihin nosti opiskelijoilla nesteen hattuun.

”Me oltiin helvetin suuria taiteilijoita. Ja opettajat tukivat tätä. Sitä tarkoitan, kun sanon, että tapa, jolla meitä kohdeltiin ei ollut aivan järkevää. Kaksikymppisten kakaroiden annettiin ymmärtää, että he ovat mielettömän lahjakkaita. Osittain sen seurauksena meistä kasvoi sellaisia, ettei meitä voinut kritisoida. Emme oppineet ottamaan kritiikkiä vastaan alusta saakka. Meille olisi pitänyt antaa rehellistä palautetta ensi askelista lähtien, olimme raakileita. Oli helppo vedota siihen, että olen herkkä enkä pysty kuuntelemaan tuollaista, ja poistua ovet paukkuen.”

Melasniemen rehtorikausi lähestyi loppuaan ja elokuussa 1982 näyttelijäntyön professori Jouko Turkka aloitti rehtorina.

”Kaikki muuttui, täysin. Kyllä muutokseen Turkkaa tarvittiinkin.”

Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 2/2020

Kuvassa Taneli Mäkelä esityksessä Mies joka rakasti järjestystä, kuvaaja Tuomo Manninen. Etusivun kuva: Nina Jääskeläinen.
What do you want to do ?

New mail