Johanna Tuukkanen on teoksistaan Suomessa palkittukin useana vuonna, mutta hän on silti tunnetumpi kansainvälisesti kuin kotimaassaan. Hän tituleeraa itseään verkkosivuillaan taiteilijaksi ja kuraattoriksi esittävän taiteen, live artin ja nykytaiteen alalla. Sen lisäksi hän on kuopiolaisen kansainvälisen ANTI-festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja. Hän tosin ei pidä määrittelyistä taiteen alalla, eikä tämäkään häntä varmasti täysin miellytä.

- - Kun ANTI-festivaali perustettiin, oli joidenkin mielestä outoa, ettei edetty pikkuhiljaa paikallisesta pikkufestivaalista isompaan.

”Kun olen itse opiskellut ulkomailla, minulle kentän kansainvälisyys oli arkipäivää. Enkä ole koskaan kunnioittanut sellaisia hierarkioita, että ensin jotain pientä maakunnassa ja sitten ehkä isompaa Helsingissä. Kansainvälisesti ajateltunahan Helsinkikin on pieni kärpäsen paska. Minusta taiteilijoiden pitäisi pystyä elämään muuallakin kuin Helsingin seudulla. Eri puolilla maata asuvien ihmisten tulee pystyä nauttimaan taiteesta. Se on perusdemokratiaa, ja minulle oikeasti tärkeä arvo.”

Toinen tärkeä arvo Tuukkaselle on se, että taiteilijat tulisivat työllään toimeen.

”Olemme alusta saakka maksaneet kaikille palkkaa, kukaan ei ole työskennellyt ilmaiseksi. Haluamme käyttää pienestä budjetistamme mahdollisimman paljon taiteen tekemiseen tai tuottamiseen. Meillä ei ole kiinnostusta organisaatioon, jossa on paljon ihmisiä töissä, mutta jolla ei ole varaa tehdä mitään – tai että kaikki otetaan taiteilijoiden selkänahasta.”

Tuukkasen mukaan esimerkiksi Kuopion seudulla pari vuotta ANTIn jälkeen aloittanut Itä-Suomen tanssin aluekeskus (Itak) ei ole pystynyt kasvattamaan alueen freelancerkenttää.

”Ei se ole pelkästään aluekeskuksen toiminnasta kiinni tietenkään, mutta jos ajattelee, että tanssin aluekeskukset perustettiin alunperin työllistämään taiteilijoita ja mahdollistamaan teosten kierrätys – sitä tehtävää ne eivät ole täyttäneet. ”

Lue koko Minna Tawastin artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 1/2020
Kuvassa Johanna Tuukkanen, kuvaaja Pekka Mäkinen