”Helvetin hyvä!” huudahtaa miesääni katsomosta, kun viimeinen sellon sointu on kiirinyt teatterisaliin ja tiedämme, että esitys on päättynyt. Se on Juho Gröndahlin käsikirjoittama ja Linda Wallgrenin ohjaama versio Hannu Salaman Juhannustansseista (1964).

Onhan se, hyvä. Rohkea ja uhkea, vaikka avoimeksi jäävä. Salaman romaani päivittyy tavalla, jota aina toivoo klassikolta: näkemyksellisesti ja ajatuksella käsillä olevaan aikaan siirtyen.

Salamalta periytyvät henkilöt, heidän kirskuvat suhteensa ja tapahtumien näyttämö, keskikesän Suomi-bakkanaali maaseudun helmassa. Salamaa on myös kerronnan moninäkökulmaisuus. Muu on Wallgrenin ja oivallisen ensemblen aikaansaannosta. Tulos on upean musiikin ryydittämä, villiksi kiihtyvä tragedia. Tarinan henkilöt pysyvät hieman kankean alun jälkeen mainiosti matkassa. Sen sijaan Salamalla aina keskiössä oleva panemisen aukikirjoittaminen tuntuu vain irralliselta muinaisjäänteeltä.

Näitten tanssien painopiste on muualla: kaoottisen maailman mielettömyydessä. Näyttämökuva tukee tätä vahvasti. Videot piiskaavat silmille ajallemme tyypillistä, lyhytkestoista disinformaatiota. Henkilöt juoksevat raivoisasti kohtaloaan pakoon. Näyttämö pyörii yhtä vinhasti kuin näkökulmat vaihtuvat.

Ja sitten on se saarna! Jumalanpilkasta viis, minun korviini sen teksti on aina ollut läpeensä nihilistinen ja sovinistinen. Ja silti: miten näyttelijäopiskelija Minea Lång sen esittääkään!

Wallgren ja Gröndahl ovat tarttuneet Salaman toksisen maskuliiniseen, aikansa (vai kirjoittajan?) näköalattomuutta tihkuvaan teokseen pyynnöstä. Sen aistii lopputuloksesta. Ihan ei maaliin päästä. Ihan ei selity, miksi juuri näiden ihmisten henkilökohtaiset kiirastulet vertautuvat maailmanpaloon. Ja katsomossa loikkiminen jää tässäkin tapauksessa katsomossa loikkimiseksi.

Mutta tilanteiden moniselitteisyydestä löydetään myös sisältöä. Esimerkistä käy lavalle tuodun yleisön edustajan panos. Sen seurauksena koko esityksen jatko saa uuden, ajatteluttavan suunnan.

Käsiohjelmassa Juho Gröndahl kysyy, mikä voisi olla jumalaan rinnastuva nykypäivän pyhä, jota ei saa kyseenalaistaa. Tähän kysymykseen en saanut Juhannustansseista vastausta. Koin silti paljon enemmän kuin sen tavallisen tarinan.

Jaana Semeri

Kuvassa Juha-Matti Koskela, Minea Lång, Helmi-Leena Nummela ja Emmi Kaislakari. Kuvaaja Janne Vasama.

Tampereen Työväen Teatteri: Juhannustanssit. Hannu Salaman romaanin pohjalta käsikirjoittanut Juho Gröndahl. Ohjaus Linda Wallgren. Musiikki Joonas Mikkilä. Lavastus Janne Vasama. Videot Pyry Hyttinen. Koreografia Samuli Nordberg. Näyttelijät mm. Verneri Lilja, Eriikka Väliahde, Mika Honkanen ja Juha-Matti Koskela. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 16.10.2019.