Heidi Herala on työskennellyt Helsingin kaupunginteatterissa vuodesta 1991 lähtien. Teatterikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen hän ehti näytellä Lahden ja Turun kaupunginteattereissa melkein kymmenen vuotta ennen Helsinkiin paluutaan. Rooleja on ollut jo varhain myös elokuvissa ja televisiossa.

Nyt Helsingin kaupunginteatterin Everstinnan taiteellisen onnistumisen ja yleisösuosion äärellä voi todeta, että Heralan ura on tässä ja nyt nousujohteinen. Sangen harvinaista naisnäyttelijälle, joka täyttää tammikuussa 60 vuotta.

Everstinna on sellainen esitys ja rooli, että nyt oli sen aika”, sanoo Heidi Herala.

Esityksessä hän huhkii yksin näyttämöllä kaksi tuntia ja muuntautuu suojeluskuntaeverstin alaikäisestä rakastajattaresta pahoinpidellyksi vanhaksi naiseksi.

Susanna Airaksisen dramatisoima ja ohjaama teos perustuu Rosa Liksomin romaaniin Lapissa eläneen ja työskennelleen kirjailija Annikki Kariniemen vaiheista.

Kiihkeässä esityksessä paussikin jää lyhyeksi, sillä väliajalla everstinna hyörii yleisön joukossa ja ”jenkan tahtiin mentiin vessaankin.”

Vastanäyttelijöiden esiintyessä pelkkinä ääninä Herala hallitsee ei-niin-pientä kaupunginteatterin Pientä näyttämöä kaikilla ruumiin ja hengen voimillaan.

”Ensi-illassa sanoin järjestäjälle, joka lähettää minut hirvensarvet olkapäillä näyttämölle, että äiti ja isä hakekaa mut kotiin!”

Kun koko ensi-iltayleisö lopuksi tavoistaan poiketen kirjaimellisesti pomppasi ylös aplodeihin, Herala säikähti, että mitä täällä tapahtuu.

”Taisi vähän leukakin väpättää.”

Nyt hän pohtii uraansa.

”Päällimmäinen tunne on rauhallisuus. Tunne, että josko nyt kelpaa, ilman että on pakko lunastaa mitään. Toki jumankauta, hienot arvostelut tuntuu hyvältä, mutta niidenkin suhteen olen rauhallinen. Tiesin mihin tähdätään.”

Työn mielekkyys ei synny pelkästä roolityöstä. Heralalla oli jo ennen Everstinnaa tarve löytää teksti, joka kertoisi maamme lähihistoriasta yksilön kautta.

”Aihe merkitsee. Se, mitä tuodaan katsojille, niin että voi seistä teoksen takana.”

Everstinnassa rinnastetaan kaksi sotaa, kaksi hyväksikäyttöä, vahva Saksa ja pieni Suomi sekä vahva eversti ja tämän fyysisesti heikompi astia.

”Helsingin kaupunginteatterissa on tehty paljon kunniakkaita, toisesta maailmansodasta kertovia esityksiä, mutta aloin kaivata erilaista näkökulmaa. Voi kun tulisi teksti, joka kertoisi samasta ajasta äidin ja pienen lapsen näkökulmasta!” (. . . )

Lue koko Raisa Rauhamaan kirjoittama haastattelu T&T+S-lehden numerosta 8/2019.

Kuvassa Heidi Herala esityksessä Kirsikkatarha, kuvaaja Stefan Bremer.