Oululaiset tanssijat Kaisa Rundelin ja Taina Ala-Ketola ystävystyivät 16-vuotiaina, kun Kaisa Rundelin ensimmäistä kertaa uskalsi kertoa kenellekään perheen ulkopuoliselle, että hänen isänsä on psyykkisesti sairas, eikä elämässä kaikki ole miltä näyttää.

Taina Ala-Ketolan isä oli edellisenä vuonna tehnyt itsemurhan. Nyt lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin tyttäret palaavat Tytär-nimisessä tanssiteoksessa aiheeseen, joka on yhdistänyt heitä nuoresta saakka. Koreografiksi kaksikko pyysi Hanna Brotheruksen, koska hän on ”herkkä elämälle”.

Brotherus onkin tarttunut teoksissaan hyvin omakohtaisiin aiheisiin. Soolo Hanna B. syntyi sisaren kuoleman jälkeen, avioeron keskellä. Lähiomaisen huumekokeilujen jälkeen Brotherus pyysi toipuvia addikteja mukaan tanssiteokseen Himo.

Tytär-teos on merkitty Brotheruksen ja työryhmän koreografiaksi. Se on syntynyt isäkuvaa hallitsevan tunnelman ja yksittäisten hetkien ympärille, sen mitä rakasta, kummaa ja outoa isässä oli. Kaisa Rundelin on aikuisena kirjoittanut isästään ja tunteistaan. Päiväkirjamaiset tekstiotteet lukee nauhalta Brotheruksen 16-vuotias tytär.

Tanssijat liukuvat näyttämölle vatsallaan takaperin. Välittyy ajatus muistoihin palaamisesta. He pukkaavat samalla sisään tuolit, joiden jalkoihin he tarttuvat ja joiden päälle käpertyvät. Tuolit toimivat ikään kuin isän markkereina. Kaisa Rundelinin isä istui usein keittiössä baarijakkaralla. Taina Ala-Ketolan isä oli pianisti, jonka flyygeli tuoleineen lahjoitettiin hänen kuolemansa jälkeen Oulun teatterille. Teatterin Vinttikamarista tytär löysi isänsä autenttisen pianotuolin, joka on nyt näyttämöllä. Isät ovat tuolien kautta läsnä ja poissa yhtä aikaa.

Esityksen tanssillinen ilmaisu on intensiivistä, sisäistynyttä. Välillä tanssijat resonoivat isien mielentiloja. Jones Maxwellin lavastuksen ainoa elementti on seinäpeili, joka on kelmulla ”teipattu” särkyneen näköiseksi. Häilymisen, särkymisen ja ahdistuksen tematiikat näkyvät myös liikekielessä.

Katsoja lukee esitystä pitkälle tekstikatkelmien antaman informaation kautta. Koreografiaan olisi kaivannut lisää keskinäistä kontaktia, enemmän toisen näkemistä ja irtoamista sanojen liikkeellistämisestä isompaan ilmaisun abstraktioon.

Antti Rundelinin luomassa äänimaailmassa väreilevä humina, kepeät pianon akordit ja räikeät laukausten äänet täyttävät tilan. Ne ovat kuin hyviä ja pahoja äänimuistoja. Surun ja hämmennyksen alta piirtyy esiin isän ikävä: miltä näytti, kun isä tanssi iloisena humppaa, ja miltä kuulosti, kun isän työhuoneesta kuului pimputusta ja hyminää.

Eeva Kauppinen

Kuva: Jonathan Maxwell.

JoJo – Oulun tanssin keskus: Tytär. Ohjaus ja koreografia Hanna Brotherus ja työryhmä. Tanssijat Taina Ala-Ketola ja Kaisa Rundelin. Lavastus ja puvut Jones Maxwell. Valot Jones Maxwell ja Antti Rundelin. Musiikin sävellys ja äänet Antti Rundelin. Kertoja Elsa Brotherus. Esitys Oulun teatterin Vinttikamarissa 21.9.2019.