Anna-Mari Karvosen ohjaama Asennot tekee Q-teatterille saman, minkä Katariina Nummisen Rakkaus ja toisto teki teatteri Takomolle. Vaikka Q-teatterissa on viime vuosina nähty paljon hyviä esityksiä, tuntuu Asentojen jälkeen siltä kuin olisi päästänyt käsistään jotakin painavaa, jota ei edes tiennyt kannattelevansa.

Kestoltaan verraten lyhyt esitys risteilee jossain tanssin, esitystaiteen ja teatterin välissä. Määrittelemättömyys on juurrutettu syvälle esityksen filosofiaan. Se on esitystaidetta draamallisen teatterin kehyksessä, ja päinvastoin.

Esityksen ensimmäinen kohtaus ta­pah­tuu hetki ensi-illan jälkeen. Päähenkilöt loikoilevat näyttämöllä raukeina ja kaikkensa antaneina. Se lyö alkutahdit Anna Mustosen koreografialle, jossa ollaan kiinnostuneita voipumuksesta ja haparoinnista.

Kuten esitys myös näyttelijäntyö aaltoilee tanssin ja näyttelemisen rajapinnassa. Esiintyjät tarttuvat impulsseihin ja seuraavat lumoutuneina omia liikeratojaan. Ne sytyttävät Elena Leeven ja Minttu Mustakallion esittämän kaksikon välille kipinöintiä ja saavat Eero Ritalan hahmon innostumaan kehon äänistä. On maagista nähdä, miten spontaanisti kaikki versoo pysyen silti hallittuna. Näyttelijäntyö ei näytä opetellulta eikä improvisoidulta, se on eri tavoin läsnäolevaa ja maadoitettua.

Asennot etenee ensi-illan jälkeisistä minuuteista taaksepäin kohti suolla tapahtuvia ensimmäisiä harjoitteita, joissa inspiroidutaan luonnosta ja sen voimista. Välissä piipahdetaan workshopissa, joka parodioi lämminhenkisesti suurille taiteilijapersoonille osoitettua pokkurointia. Samassa kohtauksessa yleisö voi halutessaan siirtyä katsomosta näyttämölle rakennettuun amfiteatteriin. Esityksen hapuilevuus ja eräänlainen joka suuntaan rehottava uteliaisuus perustelee näyttämön ja katsomon välisen rajan hälventämistä.

Asennot-esityksen merkitystä voi perustella myös ulkotaiteellisesti. Vastaavanlaisia teoksia näkee lähinnä festivaaleilla tai Mad Housessa. Ensembleteatterille Asennot on pehmeästi radikaali tapa tuulettaa taloa ja yleisöä.

Teatteri Takomon viime kevään Rakkaus ja toisto esitteli mielestäni täysin uudessa terässä olevan näyttelijäkaartin, jota tämän syksyn Ruusuruoska jalostaa edelleen. Kiinnostavaa on, että kummassakin näistä (myös Q-teatterin Asennoissa) näyttelijöiden uudelleen virityksestä vastaa dramaturgitaustainen henkilö.

Ruusuruoska on esitys kaipuusta ja tavoittamattomuudesta, jota piikikäs ruusu symboloi. Esitys purkaa polveilevissa fragmenteissa ruusun monimuotoista kulttuurihistoriaa. Kuvasto ammentaa ajalta ennen valistusta. On ritareita, neitoja ja viittauksia Seitsemänteen sinettiin. Ilo huomata, että tämä kaikki tehdään ilman tappiin viritettyä ironiaa, leikkisästi mutta vakavasti.

Näyttämöllä ovat Takomon vakiokasvojen Joanna Haartin ja Joonas Heikkisen lisäksi Tampereen Työväen Teatterista Minna Hokkanen ja Auvo Vihro sekä Nätyllä maisteriopintoja tekevä Sofia Smeds. Esitykseen kuuluu olennaisesti myös barokkimuusikko Eero Palviainen, joka säestää näyttämön tapahtumia luutulla.

Esitys tuo mieleen loppukesästä Galleria Sculptorissa olleen Lauri Anttilan ja Corinna Helenelundin yhteisnäyttelyn Pimeän keskiajan valo. Yhdessä sen teoksista esiteltiin maailmankartta, johon oli merkitty Paratiisin sijainti. Vastaavanlaista mystiikan kaipuuta voi aistia myös Ruusuruoskassa. Se ei vastusta nykyisyyden monimutkaisuutta, vaan pikemminkin sen tapaa pukea jokainen katkos tai aukko rationalismin pakkopaitaan.

Esityksen hahmot liikkuvat jatkuvasti unen ja valveen rajoilla. Ne ovat maaperää, jossa hengellinen maailma tulee kouriintuntuvaksi; Jumala puhuu ja Kuolemalla on kasvot. Viihteeseen kohdistuva aikalaiskritiikki jää tylpäksi, vaikka se sujahtaakin hyvin rikkaruohoksi ruusutarhaan.

Kohtaus, jossa näyttelijät esittävät kirjaimia, tavoittaa jotain tosi oleellista. Koristeellisten kiekuroiden vaihtuminen tönkköihin tikkukirjaimiin ei ole vain esteettinen muutos, vaan heijastelee koko ruumiillisen kulttuurin ja maailmasuhteen muutosta. Siitä käsin avautuu myös esityksen monitasoinen ajattelu. •

Matti Tuomela

Kuvassa Joanna Haartti ja Joonas Heikkinen Teatteri Takomon Ruusuruoskassa. Kuvaaja Mitro Härkönen.

Q-teatteri: Asennot. Dramaturgia ja ohjaus Anna-Mari Karvonen. Koreografi Anna Mustonen. Lavastus Jaakko Pietiläinen. Äänet Tatu Nenonen. Valot Heikki Paasonen. Puvut Hanne Jurmu. Taiteellinen neuvonantaja Emilia Kokko. Lavalla Elena Leeve, Minttu Mustakallio ja Eero Ritala. Ensi-ilta 19.9.2019.

Teatteri Takomo: Ruusuruoska. Ohjaus Esa Kirkkopelto. Tekstit Mika Rättö. Dramaturginen neuvonantaja Pauliina Hulkko. Musiikki Eero Palviainen. Lavastus Mikko Hynninen ja Sanna Levo. Puvut Sanna Levo. Valot ja äänet Mikko Hynninen. Näyttelijät Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Minna Hokkanen, Sofia Smeds ja Auvo Vihro. Ensi-ilta 20.9.2019.