Kaksi ruotsinkielistä helsinkiläisteatteria esittää rinnakkain saman kirjailijan eri teoksia. Ranskalainen Florian Zeller onkin vauhdilla noussut yhdeksi Euroopan suosituimmaksi dramaatikoksi. En ole ihan varma miksi, sillä Suomessakin kirjoitetaan draamaa, joka nousee parhaimmillaan Zellerin ohi ja yli. Lilla Teatern esittää nyt Zellerin parisuhde-putkiremonttifarssia Ens lite lugn i huset (2013), joka syntyi palkintoja kahmineen Isän (Le Pére 2012) varjoon.

Jaakko Saariluoman ohjaama olohuonefarssi Ens lite lugn i huset esitetään ennalta-arvattavasti ja pikkuhauskasti. Todellista uhkaa kylpyhuoneessa tulvivan putken ja syrjähypyistä narahtaneiden pariskuntien julkituloissa ei synny, ei todellista nauruakaan.

Esitys kaipaa lisää kierrettä, valheenpaljastuskokeita ja ihmisten välisten kontaktien valkopesua. Säteilevin koomikko on Pia Runnakko.

Svenska Teaternin Le Pére -tulkinta Pappan sen sijaan koskettaa meitä kaikkia sukupolvisina kokemuksina, tulevina tai jo elettyinä. Esitys on pysäyttävän ajankohtainen kuvatessaan muistisairauden etenemistä ja vanhuksen siirtämistä laitoshoitoon.

”Mamma”, vanhus kuiskaa sairaalavuoteessa hoitajan kainaloon käpertyen. Asko Sarkolan tulkinta on riipaiseva. Hän lataa rooliin kaiken osaamisensa moniulotteisena tulkitsijana.

Sarkola on rakastettava vanhus, isä, mutta tahtomattaan hirviö myös itselleen. Tulkinta kantaa monia muistin kerroksia. Ilmaisu nousee sisäistetystä näyttelijäntyön perustasta. Jokainen kohtaus luo oman tunnetilansa tukeutuen fyysisen muistiin. Keho sanelee, mieli puhuu.

Elämän ja Tuonelan virran risteys on karu, mutta myös armollinen. Pappan ei tee muistisairaudesta sosiaalidraamaa vaan välittää inhimillisen huolenpidon sanomaa.

Zellerin poikkeuksellinen nerokkuus syntyy tavasta kaksoisvalottaa tapahtumia. Todellisuudentajunsa menettänyt isä näkee kaikkialla uhkia ja kokee pelkoa jätetyksi tulemisesta. Ihmiset ympärillä ovat vaihtuneet, kuolleet elävät.

Kuviteltujen kauhuskenaarioiden jälkeen näemme, miten kaikki todellisuudessa tapahtuu. Katsoja voi aivotutkijan tavoin nähdä sairauden etenemisen. Se sattuu.

Ovatko vanhuksemme ansainneet sen kivun ja pelon määrän, jonka he päivittäin kohtaavat?

Marcus Grothin, Sarkolan ja koko ensemblen tarkka ja hienovarainen tulkinta etsii oikeudenmukaisuutta ja elää mukana perheen kohtaamisissa.

Sarkolan gestiikka tavoittaa ja täsmäelää vanhuksen, joka uneksii olleensa sirkustaiteilija tai todellisuuden lakeja uhmaava taikuri. Ihmisen mieli rakentaa itselleen monia pakoteitä.

Pappanissa päähenkilö kirjoittaa itse loppunsa. Sarkola on läsnäolossaan, pyjamassaan ja tossuissaan kuin ikiaikainen maamerkki: perille nolla kilometriä.

Kirsikka Moring

Kuva Svenska Teaternin Pappan-esityksestä, kuvassa Sophia Heikkilä, Asko Sarkola ja Cecilia Paul. Kuvaaja Cata Portin.

Lilla Teatern: Ens liten lugn i huset. Teksti Florian Zeller. Ohjaus Jaakko Saariluoma. Dramaturgia Marina Meinander. Ääni Paavo Kykkänen. Valot Antero Mansikka. Rooleissa Åsa Wallenius, Max Forsman, Robert Enckell, Wilhelm Enckell, Sixten Lundberg, Pia Runnakko ja Fabian Silén. Ensi-ilta 2.2.2018.

Svenska Teatern: Pappan. Teksti Florian Zeller. Ohjaus Marcus Groth. Lavastus Keijo Viitala. Puvut Kaisa Rautakoski. Valot Tom Kumlin. Rooleissa Asko Sarkola, Cecilia Paul, Sophia Heikkilä, Anna Hultin, Riko Eklundh ja Joachim Thibblin. Ensi-ilta Amos-näyttämöllä 2.2.2019.