Roosa Söderholm, 24, haluaa näytellä feministisiä teemoja käsittelevissä esityksissä.

”Toivon, etten koskaan joudu tekemään teosta, jonka arvojen takana en voi seistä”, hän sanoo.

Söderholm esiintyy tänä keväänä Ryhmäteatterin Harrietissa. Hän näyttelee esityksen ohjaajan ja käsikirjoittajan Milja Sarkolan isoisoäitiä, everstinnaa ja sairaanhoitaja Harriet Thesleffiä.

Harriet lähti jääkärimajureiden Olof Laguksen ja Ero Gadolinin kanssa hevosajelulle, jonka aikana joku ampui Lagusta kuolettavasti. Esityksessä varioidaan yhä uudestaan sama kohtaus eri kertojien versioina.

Söderholm on aina toivonut, että pääsisi työskentelemään Milja Sarkolan ohjauksessa. Hän piti paljon tämän aiemmista teoksista Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö (Q-teatteri 2015) ja I Would Prefer Not To (Svenska Teatern 2018).

Jotain toista -esityksessä oli salaperäinen lataus, jota en ole kokenut aiemmin. Esitys on jäänyt mieleeni yhtenä hienoimmista teatterikokemuksistani.”

Työskentely Milja Sarkolan kanssa on jopa ylittänyt Söderholmin odotukset.

”Milja on älyttömän tarkkanäköinen, viisas ja lempeä ohjaaja. Hän antaa näyttelijälle sopivassa suhteessa vapautta ja vastuuta. Hän onnistuu luomaan turvallisen ja keskittyneen ilmapiirin, joka vapauttaa yrittämään parhaansa joka kerta.”

Söderholm kokee, että hänet on otettu työryhmään mukaan tasavertaisena jäsenenä kokeneiden kollegoiden kanssa.

Lue koko Elisa Heleniuksen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2019.

Kuvassa Roosa Söderholm Ryhmäteatterin Harriet-esityksessä, kuvaaja Mitro Härkönen.