Blondit. Kuva Katri Naukkarinen

Tanssitaiteilija, kulttuurijohtaja Paula Tuovinen ja koreografi Laura Pietiläinen ovat tarttuneet Tuovisen 18 vuotta vanhaan sooloon Blondi ja muokanneet siitä ryhmäteoksen, jossa henkilökohtaisuus laajenee yleiseen.

Tuovisen soolo oli pilke silmäkulmassa tehty vakava kannanotto pienikokoisen vaalean naisen kohtaamaan vähättelyyn. Samaan aikaan alkoi naisten nousu blondi- ja ”naisen logiikka” -vitsien alta.

Moni tanssitaiteilija toi näyttämölle vaatteista vapautetun itsensä. Silti kaikkea ei näytetty. Eri tekniikoilla pieni intiimiys säilyi ja näyttämöllä jätettiin jotakin arvailun varaan.

Nyt someaikana kaikki on julkista ja paljasta. Blondit reväyttävät haarat levälleen heti alkajaisiksi, ei tarvitse sitten katsojien ihmetellä tai kurkistella. Kukaan ei punastele.

Muukin on muuttunut: Vuonna 2000 piti vielä todistaa, että blondi voi olla asioiden päällä. Nyt voi olla sekä vakavasti otettava että kevyt.

Menneisyys kulkee mukanamme. Uuden Blondin liike on suurelta osin Tuovisen soolosta, mutta katsomme videolta myös Laura Pietiläisen lapsuuden hurmaavan permantovoimisteluesityksen ja myöhemmin samoja liikkeitä näyttämöllä.

Lotta Wennäkosken rauhoittava äänimaisema vaikuttaa katsomiskokemukseen vahvasti, herkkä laulu ja veden pulputus tasoittavat kuohuvaa teosta. Ryhmän kopiseva kävely diagonaalissa luo rytmiä, aktiivisuutta, voimaa. Pieni jalan heilautus muistuttaa, ettei kaikki kuitenkaan ole niin vakavaa. Tylyn viileästi, muttei yli rajan, jossa kaikki vaikuttaisi diivailulta.

Teos viittaa myös tulevaan. Paperiseinän reiästä tulee esiin ihmisiä, ehkäpä naisoletettuja, jotka on puettu toppavaatteisiin ja paksuihin päähineisiin. Toivottavasti toppaeläin ei ole seuraava askel. Näyttämöllä alastomat Michaela ja Michael vilkuttavat yleisölle hyvästiksi kuin maailman muutosta ennakoiden.

Sara Nyberg

Zodiak, Tuovinen, Pietilä: Blondit. Koreografia Paula Tuovinen, Laura Pietiläinen. Valot Mikko Hynninen. Videot Juhani Haukka. Alkuperäinen musiikki Lotta Wennäkoski. Esiintyjät Michaela – The Queen of Fucking Everything, Joonas Lampi, featuring, Kuumat Putket. Ensi-ilta Stagella 2.12.2018.