Sini Pesosen ja Aina Bergrothin Tahto. Kuva Robert Seger

”Ei me olla naimisissa – ainakaan vielä”, toteaa ohjaaja Essi Rossi, kun tapaamme keskustellaksemme hänen ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttilan pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Luottamus, hyväksyntä ja yhteiset tavoitteet ovat syntyneet vuosien aikana ja antavat hyvän pohjan tekemiselle.

Toimiva työpari voi toisinaan syntyä myös yksittäisessä produktiossa, joka lähtee lentoon kahden ammattilaisen kohdatessa. Näin kävi dramaturgi Aina Bergrothille ja ohjaaja Sini Pesoselle, kun he kohtasivat Helsingin kaupunginteatterissa tammikuussa ensi-iltansa saavan Tahdon merkeissä.

Hämeen-Anttila ja Rossi aloittivat yhteistyönsä opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa, kun ”viisaat opettajat” osasivat ohjata heidät työskentelemään yhdessä. Yhteistyö syveni, kun Rossi ohjasi Hämeen-Anttilan lopputyön Amerikkalaisen tytön vuonna 2012 Teatteri Takomoon ja on jatkunut siitä lähtien.

Aina Bergroth ja Sini Pesonen kohtasivat noin vuosi sitten, kun Bergroth tarjosi ensimmäistä omaa näytelmäänsä, hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertovaa Tahtoa Helsingin kaupunginteatterille ja teatteri ehdotti ohjaajaksi Pesosta. Bergroth kertoo ilahtuneensa ehdotuksesta, koska tiesi Pesosen olevan hyvä näytelmätekstien lukija ja näkemyksellinen ohjaaja.

”Saatoin ryhtyä rohkeammaksi, kun Sini tuli mukaan. Tiesin, että työryhmässä kenenkään ei tarvitse säikähtää villiä tekstiä”, Bergroth kertoo.

Pesonen sai luettavakseen ensimmäisen version käsikirjoituksesta ja innostui sen teemoista. Sen jälkeen yhteistyö on ollut tiivistä, ensin ohjaajan ja kirjailijan välillä, sitten suunnittelutyöryhmän ja lopulta myös näyttelijöiden kanssa. Koko prosessin ajan kirjailija ja ohjaaja ovat tavanneet myös kahdestaan ja Pesonen on tyytyväinen, kun Bergroth tulee vielä viime metreillä mukaan harjoituksiin. Tauon jälkeen Bergroth voi katsoa teosta tuorein silmin.

”Haluan antaa työryhmälle aikaa ja kuitenkin auttaa. Dramaturgina olen armoton leikkaaja ja haluan vielä siivota tekstiä”, Bergroth toteaa.

Luottamus ohjaajaan korostuu myös Iida Hämeen-Anttilan puheissa, kun hän kertoo, miten hänen dramatisoimansa teokset ovat syntyneet näyttämölle.

”Kun kirjoitan Essille, luotan siihen, että tekstiin voi jättää kysymyksiä. Minun ei esimerkiksi tarvitse tietää, kuka puhuu.”

”Voin kirjoittaa vain puhetta ja luottaa siihen, että näyttämöllä on silti muutakin. Essin suhde haasteisiin on ’jes, ihanaa!’”, Hämeen-Anttila kertoo.

”Iidan teksteissä on vetoa pistää ne näyttämölle. Jos näytelmä on valmis, en koe tarvetta puuttua siihen. Iidan henkilöt sen sijaan huutavat lihallistamista, ne ovat kiehtovalla tavalla kuoria, joita tekee mieli täyttää ja liikuttaa”, Rossi jatkaa.

Monika Fagerholmin Amerikkalaisen tytön tuominen Teatteri Takomon näyttämölle vuonna 2012 ei ollut helppo prosessi. Hämeen-Anttila kertoo olevansa hidas kirjoittaja ja kokeneensa sen vuoksi työryhmän työskentelyn workshopissa vapauttavana.

”Koko ryhmä tunsi romaanin maailman ja Essi saattoi työstää kohtauksia, vaikka minulla ei ollut valmista tekstiä. Teksti syntyi, kun näin kohtauksia näyttämöllä ja toisinpäin. Teosta ideoitiin yhdessä; se oli hauskaa ja antoi minulle aikaa. Siitä syntyi teoksen vahva tunnelma.” […]

Lue koko Katri Tanskasen kirjoittama haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 1/2019